Np ultra

Kursori vilkuttaa tyhjällä sivulla, kun mietin mitä tästä käynnistä kirjoittaisin. Katson tyhjää sivua ja välillä vilkaisen kuvaa meidän vauvasta. Yritän etsiä jotain biisiä mikä kuvaisi mun tunteita ja oloa.

Mun sydän on pakahtumaisillaan ilosta. Tää on jotain niin ainutlaatuista ja uskomatonta. Meidän vauva asustaa mun masussa. Tähän asti tää on ollut parasta tässä raskaudessa enkä malta odottaa että pääsen näkemään ja tutustumaan meidän vauvaan muutenkin kuin kuvan välityksellä.


Mutta siis, ultrakäynti meni suurinpiirtein niin kuin oletan useimpien menevän. Aamulla herättiin ja syötiin ja lähdettiin ajoissa liikkeelle. Mua jännitti mitä tulee tapahtumaan, ja vähän myös että onko siellä edes ketään, johtuen varmaan osittain melko lähellä olleesta ikävästä tapahtumasta.. Koitin ajatella kaikkea muuta kuin tulevaa ultraa. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja saatiin parkkipaikka lähes heti. Ilmottauduttiin ja kavuttiin oikeaan kerrokseen odottelemaan. Hetkinen siinä odoteltiin ja muistin käydä vessassakin, kun siihen oli neuvottu. Ja päästiin sisään.

Kätilö tai millä nimikkeellä se ultrahenkilö nyt kulkeekaan oli mukava. Hän kyseli muutamia perusjuttuja ja sitten pääsinkin jo makoilemaan siihen tuoliin. Ultraus tehtiin mahan päältä. Tila missä oltiin, oli remontin takia vähän tilapäinen paikka kyseiselle toiminnalle, joten siitä syystä meille vanhemmille ei ollut omaa näyttöä mistä ultrausta katsella. Itse en siis kovinkan paljoa nähnyt, paitsi silloin kun kätilö halusi näyttää jotain. Mutta koska ennakko-odotuksia ei ollut, ei tämä tuntunut mitenkään turhauttavalta tai harmittavalta. Mieheni pääsi kuitenkin seuraamaan toimintaa koko ajan näytöltä.

Ihan ensin kätilön aloittaessa ultraus, hän käänsi näytön minuun ja näytti vauvan. Ja siellä se oli! Ihan vauvan näköisenä, ei siinä tarvinnut edes silmiä siristellen yrittää päätellä vauvan sijaintia tai suuntaa. Ja minä ehkä vähän huokasin helpotuksesta! Heti pääsin itse näkemään että siellä hän uiskentelee ja sydän lyö tasaisesti.

Kätilö selitti mitä tapahtuu ja että hän saattaa olla hiljaakin välillä, kun tekee tarvittavia mittauksia ym. Ei tarvinnut ihmetellä. Välillä näyttöä käännettiin minuakin kohti ja pääsin näkemään pään ja aivot, kädet, jalat, mahalaukun, kasvonpiirteet. Ihan mahtavaa! Välillä vauvaa piti vähän houkutella liikkumaan, jotta mittausket saatiin tehtyä luotettavasti. Niin ja niskapoimun rajat katsottiin taulukosta, koska emme halunneet sitä seulontatutkimusta tehdä, ja sekin oli hyvin alle kriittisen rajan.

Kätilö suoritti tarvittavat mittaukset ja tulosteli meille muutamat kuvat. Ja pääsin nousemaan penkiltä. Hän kirjaili  tiedot koneelle ja selitti meille missä mennään. Vauvalla oli kaikki hyvin, hän vain olikin isompi kuin odotettiin. Tai päänmitta oli odotusten mukainen, mutta pituus vastasi vanhempaa vauvaa hän on jo 7 cm pötkäle. Nykyisten ohjeiden mukaan sitten LA määritetään pituuden mukaan. Meillä siis muuttui laskettu aika 6 päivällä ja nyt yllättäen ollaankin jo viikolla 14! En vain tajua miten hedelmöittyminen on ollut mahdollista melkein viikkoa aikaisemmin..

No tässä vielä teillekin nähtäväksi tämä mestariteos, ensiotos. Meidän vilkuttava vauva!

Ps. Se biisi mikä nyt parhaiten vastasi tätä mielentilaa on Anna Puun Mestaripiirros

1. kolmannes

 EDIT: olinpas nyt sekaisin näistä viikoista.. Siis kyllähän 13 viikko vielä kuuluu ensimmäiseen kolmannekseen myös.. siitä sitten joskus toiste..

Tänään on viimeinen päivä ensimmäisestä kolmanneksesta! Miten me ollaankin jo täällä asti. Tuntuu että yksi etappi on pian takana ja raskaus etenee! Kunhan päästään ensi viikolla ensimmäiseen ultraan, niin vauvan tulo varmasti vielä konkretisoituu.

Tällä hetkellä olo on hyvin väsynyt, niin kuin se on ollut tässä viimeiset kuukaudet. Tuntuu tosin että väsymys saa koko ajan vain enemmän valtaansa. Voin helposti nukkua 10 - 12 tunnin yöunia ja silti väsyttää ja olo on saamaton. Tässä samalla paha olo on kuitenkin helpottanut hieman! Huippua! Tosin tänään kyllä pitkästä aikaa ykäilin... Ensin viikoilla 11. huonovointisuus väheni suurin piirtein joka toiselle päivälle ja nyt viikolla 12. vaihtelevasti on huono olo. Enimmäkseen se liittyy selvästi syömättömyyteen.

Mitä kaikkea tähän kolmannekseen on sitten kuulunut.. Raskautumisen suhteenhan olin jo luovuttanut hetkeksi, joten kovin kummoiset odotukset eivät tässä kuitenkin ihmeen tuoneessa kierrossa olleet.
vko 1: Menkat oli yllättävän ajoissa, mutta se sopi hyvin, sillä  olimme lähdössä reissuun.
vko 2: Lomailtiin ja otettiin rennosti miehen kanssa, ei kyllä keritty kovasti peittoja heiluttelemaan, kun oli niin paljon kaikkea nähtävää, että tultiin aina väsyneinä myöhään kotiin ja rojahdettiin sänkyyn.
vko 3: Yritin bongata ovista siinä onnistumatta. En siis tiedä koska se tässä kierrossa on edes ollut. Loppuviikosta ihmettelin aikaiselta tuntuvaa tuhrutusvuotoa, joka kuitenkin oli vähän erilaista kuin normaalisti on ollut
vko 4: Tuhrutus jatkui heikkona, mutta en kuitenkaan tajunnut edes epäillä raskauden mahdollisuutta, onneksi, ennen kuin ihan viikon viimeisinä päivinä. Myös kevyttä menkkamaista juilintaa ollut tällä viikolla ja yhdelle päivälle olen kirjannut voimistuneen hajuasitin ja muutamille päiville nälkäisyyttä. Loppuviikosta kerroin parille ystävälle, että ollaan yritetty jo jonkin aikaa, mutta mitään ei vielä ole kuulunut.
vko 5: Positiivinen raskaustesti! sen ensimmäisen epäonnisen jälkeen. Oireina pientä huonovointisuutta ennen ruokaa, rintojen arkuutta, rasituksen seurauksena nopeaa väsymistä ja hengästymistä. Ensimmäisille ystäville kerrottiin jo nyt. Viikko tuntui menevän hi-taas-ti. Fiilikset taisi olla enimmäkseen ihmettelyä ja iloitsemista, ja aina uudestaan tajusi olevansa raskaana, kun sen hetkeksi jotain muuta tehdessä unohti. Mutta kyllä pelkokin nosti päätään, päätin kuitenkin olla antamatta sille tilaa.
vko 6: Huono olo valtaa ja ensimmäinen oksu tulee kylään. Epätoivoinen ja muutenkin kuumeinen ja tukkoinen olo, mitään ei oikein olisi jaksanut tehdä. Rinnat oli myös edelleen vähän arat.
vko 7: Tällä viikolla kerrottiin perheille! Se oli ihan parasta! Huonovointisuus jatkuu ja pahenee, tosin muutamina päivinä olo oli ihan hyväkin. Nälkä on myös jatkuva.
vko 8: Yöheräilyt alkavat viimeistään tällöin. Täytyy käydä vessassa ja jonkun kerran taisin syödäkin jotain. Huonovointisuus jatkuu ja pahenee edelleen, nälkä on kova ja vessassa saa ravata. Olo on aika heikko, ja vähän masentunutkin, kun mitään ei huvittaisi tai jaksaisi tehdä.
vko 9: Ensimmäinen neuvola. Oli kiva kun jotain konkreettista tapahtui! Omat muistiinpanot alkavat tässä kohtaa vähentyä oireiden suhteen, mutta huonovointisuus ja väsymys jatkuivat. Ja vessassa ravaaminen. Ensimäisten mammavaatteiden osto. Rakkaus meidän vauvaa kohtaan syttyi.
vko 10: Huonovointisuutta edelleen, mutta loppuviikkoa kohden hieman helpottaa. Väsymys on valtava. Loppu viikosta alkoivat lomareissut ja ne toivat kivaa vaihtelua päiviin. Tällä viikolla näin vauvaunta! Mittailen painoani ja vähän huolestun, kun paino on vain tippunut. Onneksi sekin vissiin on aika tavallista.
vko 11: Reissut jatkuu ja aika kulkee nopeammin sen seurauksena. Huonovointisuus tuntuu helpottavan ja joka toinen päivä on jo ylensä ihan hyvä. Loppuviikosta maha alkaa pompsahtaa esiin.
vko 12: Vielä ollaan lomalla ja huonovointisuus helpottaa pikku hiljaa edelleen. Nyt se on selvästi riippuvaista syömisistä. Odotellaan jo ensiviikolla tulevaa ultraa. Vähän jännittää jos jotain onkin vialla, enkä uskalla nyt unelmoida tulevaisuudesta vauvan kanssa. Varsinkin iltaisin maha näyttää jo todella suurelta, ja tuntuu jatkuvasti puristavalta ja täydeltä.

Näinpä tämä ensimmäinen kolmannes on yllättäen nopeasti takana. Toivoisin että olo tästä pian virkoaa, niin voisin jotain alkaa saada aikaiseksikin! Ah, en malta odottaa mitä tulevat päivät tuovat tullessaan!

Oireita

Kirjoitelinkin aiemmin jo että olen ollut vähän huonovointinen. Joka päivä on jossain vaiheessa, ylensä illalla, aika ällötys olo. Mutta täytyy kyllä sanoa, että melko hyvin tässä on mennyt, sillä olen kuitenkin oksentanut vain viisi tai kuusi kertaa koko aikana. Yksi toiminta kyllä usein saa ainakin kakomaan, vaikken senkään seurauksena montaa kertaa ole varsinaisesti oksentanut. Nimittäin hampaiden pesu illalla! Siis aamulla reaktio ei ole läheskään samanlainen, mutta iltaisin ei tekisi mieli enää edes pestä hampaita.

Toinen mikä saa olon erittäin huonoksi on ruoan laittaminen ja jääkaapin hajut. Olenkin nyt delegoinut ruoan tekemisen miehelleni ja itselleni vain lämmitän sitten jääkaapista jotain valmista. Kylmiä juttuja voin kyllä käsitellä, kuten esimerkiksi tehdä salaattia tai muuta, mutta kaikki paistaminen ja kypsentäminen ällöttää. Kait tässäkin on kyse niistä hajuista. Ja meidän jääkaappi haisee ihan kamalalta! Pidätän aina hengitystä kun joudun sinne kurkkimaan.

Ruokiin vielä liittyen maito, juusto ja rahka ovat nou nou. Niistä tulee huono olo. Myöskään leipää ei ole tehnyt mieli syödä. Helpoiten uppoaa melko mauttomat ja koostumukseltaan tasaiset jutut, kuten puuro, esim. vispipuuro ja omenariisipuuro, ja hedelmäpiltit. Myös hapankorppu on pop. Sitä kun voi mutustaa ihan pelkälteen tai sitten täytteiden kanssa. Eilen kyllä ylitin odotukseni ja söin leipää kaksikin kertaa ja join kaakaota! Eli ehkä tämä huonovointisuuskin pian helpottaa! Ja noita maitotuotteita pitäisi kyllä saada enemmän vielä alas, sillä kalsiumin tarve on varmaan suuri nyt, kun en niitä ole juurikaan syönyt.

Välillä päivät ovat olleet todella hyviä, eikä huonoa oloa ole ollut kuin vähän, usein ennen syömistä. Mutta toisina päivinä huonovointisuus tuntuu koko päivän, eikä mitään meinaa saada aikaiseksi ja jo ruoan ajattelu.. huh.. Hieman hankaluuksia tämä kuitenkin aiheuttaa, koska mitenkään ei voi tietää millainen päivä milloinkin on tulossa, niin on hankala suunnitella mitään etukäteen.

Toinen jatkuvasti päällä oleva oire on väsymys. Onneksi en ole nyt siis ollut töissä, niin olenkin voinut ottaa aika rennosti ja nukkua aamulla pitkään. Tämä on varmasti osittain helpottanut oloa, eikä oikeastaan tunnut että olisin kovinkaan väsynyt päivällä. Mutta väsymyksen huomaan siitä, että menen nukkumaan melko aikaisin ja nukun pitkään. Ihan helposti. Ja välillä päivisin otan myös päikkäreitä. Olen huomannut, että väsymyksellä voi olla jotain yhteyttä myös huonovointisuuteen. Ehkä siksikin olo huononee usein iltaa kohden.

Muita oireita on välillä mahan menkkamainen juiliminen, mikä menee kuitenkin melko nopeasti ohi. Ja turvotus. Välillä maha näyttää jo siltä kuin olisinkin raskaana, mutta ei sitä varmaan oikeasti vielä ulospäin muut huomaisi. Mut on nää mammavaatteet ihania, kun ei purista turvonnutta mahaa! Niin ja tietysti ihana vessassa ravaaminen. Ei onneksi ihan jokaisena, mutta lähes joka yö täytyy käydä vessassa. Välillä en vain jaksa nousta, niin koitan sitten vaan pidätellä. Myös mun ikenet on turvonneet! Luulin sitä merkiksi alkavasta ientulehduksesta, mutta ei ne oikeestaan oo kipeet ja sitten vielä luin että raskaana ikenet voi vaan turvota.. Niin outoja oireita tähän kyl kuuluu.

ps. Tällä viikolla meidän papu on jo taatelin kokoinen! <3

Mammavaatteet

Mä kävin ostamassa ekat mammavaatteet jo viikolla 9. Housut, paksummat leggarit, ohuet leggarit ja sortsit. Tuntuu vähän hassulta vielä mitään tollasia ostella, mutta kun on niin turvonnut olo ja kaikki housut puristaa, etten kestänyt enää.

Leggareita en oo vielä kerinnyt käyttää, niille tulee varmaan tarvetta sit vähän syksymmällä ja viileämmillä keleillä. Mutta nää housut on ihanat ihan perus mustat vähän löpöt, ei myöskään kovin hyvää matskua, mutta ajaa asiansa! Ja oonkin näitä käyttänyt lähes joka päivä sen jälkeen. Nää on niin ihanan puristamattomat ettei oo tosi! Leveä ja löysä vyötärönauha on luksusta! :D

Shortsit ostin ku ne oli hyvässä alessa.. Ei niillä kovin pitkään mitään tee, mutta on tässä näitä lämpöisiä päiviä ollut ja varmasti vielä tulee, niin onpa sitten jotain kevyempääkin päällepantavaa. + näis on edelleen tää ihana leveä ja löysä vyötärönauha! Ja kiva kuosi!

Syksyllä, mahan kasvaessa tulee sitten tarve ostella lisää.. Ainakin farkut tulee varmasti tarpeeseen.. Toivottavasti säästyisin talvitakin ja kenkien ostamiselta, mutta se voi olla vaan toiveajattelua.

Rakkauspakkaus

Tää tunne on ihan tajuton!
Ensin tuli sellainen puhtaan ilon tunne. En osaa muuten kuvailla sitä tunnetta, koska se on jotain niin tajunnanräjäyttävän voimakasta ja niin uutta. Tuntuu että voisin vaan alkaa nauramaan koska oon niin iloinen. Mä niin iloitsen meidän vauvasta! Ja vaikka se on tähän asti lähinnä aiheuttanut mulle huonoa oloa, niin silti tunnen vaan puhdasta iloa sen olemassaolosta! 

Ja muutamia päiviä tän jälkeen tuli uus tunne. Sen mä tunnistan ja osaan nimetä, vaikka se onkin jotenkin erilaista, jotain syvempää ja puhtaampaa. Rakkaus! Mä niin rakastan meidän vauvaa! Vaikka se on sellainen pikku möllykkä vasta!

Jossain vaiheessa mietin, että millonhan jotain tällaisia tunteita tulee. Ja sit ne vaan yhtäkkiä iski, ei niitä tarvinnut kaivaa mistään, niin kuin pelkäsin. Ne vaan putkahti.


Ja tähän liittyen kun yks päivä olin kaupassa ja vähän fiilistelin vauvanvaatteita. Ja näin niin tunteita herättävät sukat, että hyvä kun pääsin pois itkemättä.

Kerrottu on!

Se oli niin hauskaa! Yhtäkkiä puskista vaan mainita! :D

Kerrottiin mun porukoille ensin. Kun käytännön syistä niitä satuttiin näkemään aikaisemmin viikolla. Oltiin niillä syömässä ja juteltiin niitä näitä. Sit jossain vaiheessa sanoin:

"Niin.. ollaan tässä vähän mietitty, et mites teitä sit pitäis kutsua -hiljaisuus- sit ku meille tulee vauva"

Ne oli vaan ihan hiljaa hämmentyneen ja onnellisen näköisinä. Ja sit et ohhoh, no mitäs tähän nyt yhtäkkiä pitäisi sanoa. Mut kyl mä luulen et ne oli jo vähän miettinytkin et missähän vaiheessa meille jälkikasvua tulisi, mutta ei vaan oltu mainittu niille koskaan asiasta mitään. Niin ja äiti tietysti alkoi melkein itkemään. Äiti tiesi miksikä haluaa tulla kutsutuksi, mutta iskä ei heti tiennyt. Nyt ei olla nähty, niin en ole voinut vielä kysyä.. Oli ihanaa jutella raskausjuttuja äidin kanssa ja kuulla sen kokemuksia tästä vaiheesta. Onneks se lohdutteli et kyllä se pahoinvointikin pian menee ohi!

Samalla kerroin myös mun nuoremmalle veljelle:

"Mul on sulle yks salaisuus, mitä ei saa kertoa vielä muille. No sust tulee eno!"

Mun veljen kasvoille levis vaan valtavan leveä hymy ja se tuli vaan hiljaa halaamaan mua! Se oli niin liikuttavaa! Ja sit se kertoi jo miettineensä, et millonhan me saadaan lapsia, et minkälainen ikäero sille ja niille oikein tulisi.. Niin hassua, et se on jo ajatellut tollasta!

Mun muille sisaruksille kerroin parin päivän päästä kun näin niitä:

"Koska te ootte niin parhaita sisaruksia, niin te saatte ylennyksen tädiksi ja enoksi"

Veljen kasvoille levisi samanlainen hymy kuin toisellekin oli levinnyt ja sisko oli tapansa mukaan vaan et "no ni", mutta siis kuitenkin selvästi onnellisena.

Miehen lähisuvulle kerrottiin juhannusta edeltävänä torstaina. Meillä oli mökkiviikonloppu porukalla, niin oli vähän tarvekin kertoa, ettei tarvitse selitellä outoa käytöstä tai huonoa oloa.. Kerrottiin  samalla tavalla kuin mun porukoille, mut vaan niin et mies kertoi. Pamautti vaan tyhjästä :) Sit ne kaikki oli hiljaa ja katto mua ja kysy et oikeestiko? Seurauksena oli aikamoinen hälinä! Kaikki vaan kiljahteli ja riemuitsi ja halaili ja onnitteli! Oli hauskaa kokea myös tämmöinen innostus. Appivanhemmat tiesi heti miten ne haluaa tulla kutsutuksi. Ja taas oli ihanaa puhella vauvajuttuja yhdessä. Ja viikonlopun aikana voitiin aina palaillakin asiaan uudestaan ja uudestaan.

Kerrottiin isovanhemmille ja tädeille, sedälle ja enoille siis viikolla 7. Se oli meille hyvä aika, ja toisaalta jos jotain kävisi, niin kerrottaisiin niille varmasti siitäkin ja uskoisin että saatais tukea niiltä suunnilta. Ja kuitenkin saatiin pitää salaisuus myös omana tietona hetken aikaa, mikä myös on aika hauskaa.

Meidän vauvasta tulee uuden sukupolven ensimmäinen molempien sukuihin, niin se tulee saamaan valtavasti rakkautta ja huolenpitoa!!