sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, sama haave

Vauvarintamalla ei ole kehumista. Mietin tuossa vuoden vaihteessa pitäisikö tehdä yksi raskaustesti vielä vanhan vuoden puolella, se olisi ollut hieman ajoissa, mutta kuitenkin ihan ok rajoissa. Totesin kuitenkin, että en halua pilata iltaani sillä, enkä myöskään innostua liikaa ja möläyttää kaikille kerralla.. Jäipä siis tekemättä ja niinhän aiemmin vähän lupailin itselleni, että ei niitä testejä kannata etukäteen tehdä. Tuli ainakin lupaus vielä pidettyä.

Viime postauksen jälkeen tunnelma selkeni ja mielestäni onnistuin vielä ihan hyvinkin seuraamaan tilannetta ovulaatioon asti, joka sitten omien päätelmieni mukaan tuli vasta seuraavana viikonloppuna, milloin rakastelullekin oli aikaa.. Ihan turhaa babyzillailua siis! Taidanpa jättää ens kerralla väliin! ;) Tuosta ovulaation seuraamisesta voisinkin kirjoitella vielä ihan omaa postausta.

No vaikka ovulaatio osui kohdalleen, niin ei sitä vauvaa silti mahassa kasva. Harmitti taas menkkojen alku, mutta nyt on jo ihan hyvä mieli. Koitan ajatella, että ei mulla ole kauheasti tehtävissä raskautumisen suhteen, kuhan annan hyvät lähtökohdat.. Mitä siis turhaan stressata sitä mihin ei voi vaikuttaa. Sehän on vähän sama kuin jos hääpäivän säätilannetta stressaa etukäteen, ja siitäkin stressistä on selvitty, niin eihän tämä sen kummempi tilanne voi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti