sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Yksi viiva

Anteeksi piina, jos edellisestä viestistä sellaista aiheutui!
Tarkoitukseni oli kyllä tulla heti tänne raportoimaan tuloksia. Kun en vain heti kerinnytkään, niin johan asia unohtui. Auttoi kyllä nimittäin tämä maanpäälle paluu, sillä nyt ei vauvajutut ja "josko nyt kuitenkin" ajatukset enää vilise päässä samaan malliin.

Tein siis testin eilen aamulla. Ja yksi viivahan siihen testiin vain putkahti. Kyllähän minä sen tiesinkin, mutta silti en päässyt joskohan-ajatuksista eroon. Mutta testin tehtyäni pääsin! Vihdoin. Nyt rauha maassa, ainakin hetken ennen seuraavien menkkojen odotusta!

Sanoin miehelle, että tuo oli nyt sitten sellainen raskaustestin testi. Että sitten tositilanteessa osaisin sellaisen varmasti oikein tehdä, eikä tarvitse panikoida silloin. Tosin eihän se nyt niin kovin vaikeaa ollut.. :)

Nyt taas odotellaan! Tämä aika menkkojen ja ovulaation (tässä järjestyksessä) välissä on kyllä ihan mukavaa.. varsinkin kun poistin puhelimen menkkojen seurantasovelluksesta ovulaation ajankohdan näkymisen. Osaan nyt kuitenkin sen verran laskea ja arvioida, jos siitä haluan tarkemmin tietää, mutta ei tarvitse joka vilkaisulla nähdä koska mahdollisesti ovulaatio olisikaan ja alkaa jo stressaamaan sitä.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen raskaustestini?

Taidan tehdä huomenna raskaustestin.
Lähinnä oman mielenrauhan tasapainottamiseksi, mutta vähän myös, koska pieniä oireita on. Tosin suurin niistäkin taitaa olla oma mielikuvitus.

Ei olisi pitänyt mennä lukemaan keskustelupalstojen kommentteja kuukautisten tulemisesta raskaana ollessa. Eihän tässä nyt enää saa mielenrauhaa hetkeksikään, kun ei se kuukautisten tuleminen välttämättä tarkoita etteikö olisi raskaana!

Olen miettinyt testin tekemistä kuukautisten alusta asti, eli ruhtinaalliset 8 päivää. En ensin viitsinyt tehdä testiä kuukautisten aikana, kun en löytänyt kommentteja siitä voiko tulos vääristyä tuona aikana. Ja tuntuisi melko tyhmältä tehdä se silloin.. Ja sitten ajattelin tämän odottavan olon menevän ohi, koska enhän minä nyt voi olla raskaana kun ne kuukautisetkin tulivat. Mutta.. ei tämä ohi ole mennyt.. viimeksi ajattelin eilen illalla, että tänään aamulla testin tekisin, mutta sitten aamu-unissani menin ensimmäiseksi vessaan ajattelematta sen pidemmälle ja siinähän se tilaisuus jo menikin.

Mutta jännä olo tässä on ollut. Jo sen tiputtelun alettua viime kierrossa. Tosin toisaalta tuntuu melko tyhmältä, koska kun sitä tiputteluakin oli niin pitkään, että mikä siellä voisi mihinkään kiinnittyä. Mutta toisaalta juuri tuo erikoinen ja ennen näkemätön oire taas kasvattaa toiveita. Enkä nyt enää pääse tästä odotuksesta eroon. Mutta jos sen testin tekisin, niin josko sitten saisi mielenrauhan?!

Niin ja on tässä vähän ollut väsymystä iltaisisin siinä 5 tai 6 jälkeen, vaikka olenkin nukkunut pitkään ja hartaasti, eli enemmän kuin normaalisti. Tosin voi kait sekin aiheuttaa väsymystä, että nukkuu liikaa. Unen laadusta en kuitenkaan mene niin takuuseen, vähän levotonta on ollut.

Ja tänään oli vielä huonovointisuuttakin tässä illalla. Ja ehkä tässä on ollut hieman parempi ruokahalu viimeaikoina? Ja ehkäpä voisin saada kuunkin taivaalta!

Mieheni ei ole sanonut juuta eikä jaata näihin pohdintoihini. Tai onhan se vähän naureskellut leikkisästi ja koittanut rauhoitella ja sanoa, että eihän tässä mikään hätä ole. Mutta on sen varmaan vaikeaa ymmärtää tätä naisen päänsisäistä sekamelskaa, kun se on itsellekin välillä niin vaikeaa.

Noh. Jospa se testi auttaisi tähän mielenhäiriöön.

Sanokaa onko tämä ihan hullua?! Pitäisikö soittaa valkotakkisille (mutta EI siis niille jotka auttavat vauvoja masuista!!)


Niin ja tässä juuri selvisi myös, että kilpirauhasen toiminnasani ei ole mitään häikkää. Normaalia on. Ei siis siitä huolta!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

kp2

Nyt loppui piina ja ollaan taas kp2:ssa.. höh ja pöh, mutta toisaalta helpottavaa ettei tarvitse tän enempää odotella..
tänään ajattelin alun perin tekeväni raskaustestin (vähän ajoissa mutta silti), mutta eipä tarvinnut nyt siitäkään huolehtia.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tuhru ja huimaus

Olen tässä turhaumassa lukenut taas keskustelupalstoja raskausoireista. En ihan tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Lähes joka asiassa kun löytyy sekä puolesta että vastaan kommentteja, joten mitään johtopäätöksiä ei voi mistään oikeasti tehdä.

No olen kuitenkin lukenut ja ainakin siinä olen vähän saanut rauhaa, että monilla muillakin tätä iänikuista tuhrutusta on tullut. Joillakin aina ja joillakin ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Ja sen kanssa on tultu myös raskaaksi! Tosin mulla tässä kierrossa tuhrutusta on ollut jo.. uskallanko edes laskea ..no 9 päivää :| huoh. Tämä on kyllä ihan ennätys. Mutta jos tämä tästä vähän vähenisi siihen mitä nyt normaalisti on ollut, niin ei välttämättä olisi ongelmaa tai estettä raskautumiselle!

Tänään mulla oli myös uusi oire. Ja heti sen tietysti raskausoireeksi luokittelin! Nimittäin huimaus. On mua ennenkin huimannut kun oon noussu sängystä tai istumasta nopeesti, niin ihan pimenee silmissä ja pitää jostain ottaa kiinni etten kaadu. Mutta nää on aina ollut sellasia selkeitä syy-seurays tilanteita. Mutta tänään huippausta on ollut kun istuin, seisoin tai tein mitä vaan. Eikä mua huippaa niin paljoa, että pimenisi silmissä, mutta sillein, että tulee huono olo ja saatan poukkoilla oudosti jos kävelen. Istuessakin tuntui, että pitää ottaa kiinni, etten kaadu.

Koita tässä nyt sitten pysyä selväjärkisenä!
Vähän rennommalla otteella kuitenkin taas tässä pari päivää mennyt. Ei kait sitä muuta voi pyytää.