Pikkuhiljaa alkaa vähän turhauttamaan... Onneksi vasta nyt kuitenkin, eikä jo esim. viikkoa ennen laskettua aikaa.. :)
Mitään kun ei oikein malta suunnitella, kun ei tiedä koska alkaa tapahtumaan. Ja itselleni ainakin on hastavampaa tehdä sen suurempia suunnitelmia samalle päivälle, kun olen toisaalta niin kotihiiri, etten sitten saa organisoitua itseäni lähtemään mihinkään kauemmaksi enää samana päivänä.. Että olisi helpompi jos jotain olisi jo sovittuna ja sitten olisi "pakko" lähteä liikkeelle. Toisaalta nyt alan olla kypsä tähän kotona istuskeluun, vaikka tästä ihan nautinkin, ja tähän asti onkin ollut tosi kivaa olla vain kotona.
Toissa yönä en nukkunut juuri ollenkaan, ehkä joitain torkahduksia välissä, sillä koko yön supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti, osa kivuttomia ja osa vähän kipeämpiä. Vauveli liikuskeli tosi aktiivisesti myös koko yön ja tuntuikin että hän liikkeillään sai supistukset aikaan.. Ja kun välissä piti vielä käydä vessassa ja syömässäkin, niin siinähän se yö hurahti valvoskellessa. Aloin jo ajatella, että jännää tuleekohan tässä lähtö vielä samana päivänä. Mutta joskus 5 tai 6 aikaan aamusta supistelut loppuivat ja päätin sitten nukkua kun kerta voin, jos lähtö vaikka tuleekin, niin olisin sitten edes jonkun tunnin nukkunut. Nukuin ihan hyvin pitkälle aamuun, mutta ei niitä supistuksia sitten enää päivällä kuulunut..
Miehen kanssa oltiin puhuttu, että kyseisenä päivänä tehdään sitten jotain kodin seinien ulkopuolella, kun tosiaan ihmisten ilmoille vähän jo kaipailin. Ja kun supistuksia ei alkanut kuulumaan sen enempää, lähdettiin leffaan vauhtia hakemaan. Ja hah, ensimmäinen supistus tulikin sitten alkutekstien aikaan, tosin tämä oli ihan kivuton versio.. Leffasta pystyin kuitenkin nauttimaan ihan kunnolla, sillä loppupuolella alkoi oikeasti vasta tulla muutamia supistuksi, jotka voimistuivat hitusen, mutta taas leffan jälkeen nekin lopahtivat. Käytiin kuitenkin varmuudeksi kaupan kautta kotiin hankkimassa vielä viimeisiä eväitä mukaan synnärille otettavaksi.
Noh. Kotona oltiin edelleen.. Eipä tarvinnut sinä päivänä sitten lähteäkään vielä. Pöh. Ajattelin että onkohan seuraavakin yö eli siis viime yö samanlainen supistusten suhteen. Varauduin tähän puhelimen kanssa, että voin kirjata ylös supistusaikoja jotta muistan sitten miten paljon ja tiheästi niitä tulee. No muutama vähän kipeämpi supistus siinä nukkumaan mentyä tulikin ja vauveli oli tosi aktiivinen.. Mutta siihenpä ne jäivätkin. Seuraava muistikuva on muutaman tunnin kuluttua kun vaapun vessaan ja olen toisaalta tyytyväinen, että olen nukkunut niin sikeästi ja vielä mielestäni aika pitkän pätkän, noin kolme tuntia. Loppu yön nukuin myös tosi sikeästi ilman supistuksia. Varmaan kroppa otti vähän takaisin edellisen yön vähiin jääneitä unia. Ja toisaalta hyvä niin, jos tänään vaikka tulisikin se lähtö :)
No saas nähdä.. Ei tässä kovin kummoisia tuntemuksia nimittäin ole vielä tänään ollut. Muutamia supistuksia silloin tällöin, mutta nekin oikeastaan aika kivuttomia..
Yliaikaiskontrollista soitin myös, mutta se menisi kuitenkin vasta ensi maanantaille (41+6), joten käskivät soitella huomenna uudestaan jos jotain tässä välissä vaikka vielä tapahtuisi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit
torstai 11. helmikuuta 2016
lauantai 6. helmikuuta 2016
Synnytystoivelista
Lähenevä synnytys ei vielä ainakaan pelota, eikä ole raskauden aikana pelottanutkaan. Nyt pieni jännitys alkaa kuitenkin voimistua ja pikku hiljaa alan muuttua malttamattomammaksi. Haluaisin synnyttää alakautta, mutta luotan sairaalan henkilökuntaan, jos jotain odottamatonta tapahtuu, niin tietysti vauvan ja minun terveys edellä mennään.
Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että haluaisin synnytyksen olevan mahollisimman luonnonmukainen, haluaisin käyttää lääkkeellisiä kivunlievityksiä mahdollisimman vähän. Tämä ehkä lähinnä siksi, että en halua näistä aiheutuvan vauvalle mitään haittaa tai vaikutusta vireyteen (jos puudutteita vaikka annetaankin liian myöhään ja lääkejäämät jäävät vauvan kehon käsiteltäviksi), mutta haluan myös tuntea ponnistustarpeen, jotta osaan työskennellä kehoni kanssa yhtäaikaisesti, enkä halua olla sidottuna sänkyyn voimatta juurikaan liikkua. Lisäksi kun tuntuu, että jos otetaan epiduraali, niin sitten tarvitaan oksitosiiniakin vauhdittamaan supistuksia ja tällöin supistuksetkin voivat olla rajumpia.. Noh, nyt kuitenkin h-hetken lähestyessä olen alkanut muuttaa mieltäni asian suhteen, kipu voikin olla niin kovaa, että en selviä ilman lääkitystä tai voi rentoutua lainkaan.. Tällä hetkellä päällimmäisenä on toive että pystyn synnyttämään alakautta ja että kätilön kanssa synkkaa ja hän osaisi ehdottaa minulle sopivia kivunlievityskeinoja oikesiin aikoihin..
En ole koskaan kokenut kovin suurta kipua, joten en aivan tunne omaa kipukynnystäni. Kuvittelisin olevani melko korkealla kipukynnyksellä varustettu ja osittain sen vuoksi ajattelinkin, että lääkkeetön synnytys voisi olla kiva. Todellisuus voi kuitenkin olla toinen ja näkemykseni synnytyskivusta hyvinkin naiivi.
Olen luonteeltani hyvin suunnitelmallinen ja kaikki extempore ideat saavat minulta ensimmäiseksi kieltävän reaktion. Haluan olla varautunut kaikkeen ja tietää tulevasta mahdollisimman paljon, jotta voin suunnitella parhaan mahdollisen tilanteen/reitin/aikataulun/synnytyksen. Noh, synnytystä on loppujen lopuksi aika vaikea suunnitella ja noita yllättäviä tekijöitä voi ilmestyä tyhjästä.. Olenkin tässä parhaani mukaan koittanut suunnitella synnytystäni sellaisella ajatuksella, että tilanteen mukaan mennään ja koitan luottaa kätilöihin sekä omaan kroppaani, ja tarvittaessa muuttaa ajatustani/suunnitelmiani synnytyksen kulusta. Onneksi monista synnytyksen vaiheista on kuitenkin paljon tietoa saatavilla ja näin voin jo etukäteen ottaa asioista selvää ja varautua erilaisiin tilanteisiin jo jossain määrin.
Toiveenani olisi että malttaisin ja kivuiltani voisin olla kotona mahdollisimman pitkään, sillä en halua joutua maleksimaan sairaalassa tunti tai pahimmillaan päivätolkulla. Lisäksi uskoisin voivani rentoutua kotona paljon paremmin kuin sairaalassa. Luulen että omalla kohdallani synnytys juurikin hidastuu siinä vaiheessa kun sairaalaan mennään, varsinkin jos tilanne muutenkin on hyvin alussa.
Kotona ajattelin käyttää hyväkseni lämmintä suihkua ja jumppapalloa sekä ihan vain kuleksimista. Meillä on myös kuumavesipullo mikä voisi tuoda helpotusta kipuun, sitä aijon myös kokeilla. Kosketus on minulle tärkeää ja toivoisinkin että mieheni voisi minua silitellä ja hieroa kotona ollessamme. Uskon myös että leuan rentouttaminen rentouttaa kroppaa, joten koitan muistaa pitää leuan rentona ja vaikka lauleskella jotain matalia ääniä pitääkseni rentoutta yllä. Tarvittaessa olen myös valmis nappaamaan jotain kipulääkkeitä. Tosin ne eivät taida kovin suurta helpotusta tuoda?! Muutaman kerran mielessä on käynyt TENS-laitteen vuokraus, mutta en ainakaan vielä ole tehnyt asialle mitään.. Enkä tiedä kannattaako sellaista enää edes tässä vaiheessa haaveilla saavansa vuokralle tai mitä se edes kustantaisi..
Sairaalassa toivoisin tosiaan että kohdalleni osuvien kätilöiden kanssa yhteistyö sujuisi. Alkuvaiheessa ja niinä lääkkeettöminä keinoina toivoisin, että voisin liikkua mieleni mukaan huoneessa. Toivon että saisin jumppapallon käyttööni, jos siitä olisi jotain iloa ja vaikka keinutuolin ja kaurapussin.. Edelleen toivoisin pääseväni ainakin lämpimään suihkuun, mutta myös amme kiinnostaisi. Sairaalassakin niitä TENS-laitteita taitaa olla jonkin verran käytettävissä, joten sitä voisin kokeilla, ja myös aqua-rakkuloita, vaikka jotkut kyllä sanovat että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.. Jotain musiikkia rentouttamaan ja fiilistä tuomaan taidamme ottaa mukaan, mutta katsotaan miten tätä meinaamme soittaa.. Toivoisin myös että huoneessa voisi olla hämärä valaistus.
Ilokaasua olen valmis kokeilemaan, jos se toimisi. Muista lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista haluaisin kuulla kätilöltä, mutta en halua niissä painostusta. En kuitenkaan halua, että sitten jos jossain vaiheessa haluaisinkin ottaa vaikka epiduraalin, ei sitä enää saisi, joten toivon kätilön kertovan, kun on viimeinen hetki ottaa kyseinen puudute.
Synnytys asennoista sen verran, että en haluaisi synnyttää siinä perinteisessä puoli-istuvassa asennossa, miksi vaikeuttaa omaa osuuttani ponnistamalla painovoimaa vastaan ja jotta syntyvän vauvan pää ei painaisi kohdunkaulaa tai mikä se osa nyt onkaan, mihin paine tuolloin kohdistuu.. Mielummin synnyttäisin esimerkiksi polviseisonnassa sängyn päätyyn nojaten (en usko että voimani jaksavat seisten synnyttämistä), synnytysjakkaralla tai jopa altaassa, jos tämä on mahdollista. Myös sivuttainen makuuasento olisi parempi kuin tuo perinteinen. Välilihaa saa tukea, jotta se ei repeäisi.
En haluaisi joutua synnyttämään imukupin avustuksella, joten toivottavasti vauva on oikeassa tarjonnassa loppuun asti. En myöskään halua episiotomiaa, jos se suinkin on vältettävissä. Ja tähänkin vissiin voi auttaa nuo muut asennot kuin se perinteinen puoli-istuva. Ainakin toivon että minulta kysytään ensin tästä kyseisestä toimenpiteestä, eikä vain tehdä rutiinilla. Ja sitä mainitsemaani oksitosiinia haluaisin siis myös välttää. Kalvojen puhkaisulta toivon myös välttyväni, kuten muiltakin käynnistyskeinoilta (sanoo jo yliajalle joutunut mama).
Varsinkin ensisynnyttäjillä synnytys voi venähtää pitkäksi. Tällöin ollessani jo tosi väsynyt uskoisin epiduraalin tai muun lääkkeellisen kivunlievityksen auttavan, jotta saisin levättyä. Siitä seuraa vain lisää ongelmia, jos olen väsähtänyt sitten lopullisessa ponnistusvaiheessa, joten piikki pyllyssä tai selässä voisi tuoda juuri riittävästi lepoa tällaisessa vaiheessa. Myös jos huomaan, että en pysty rentoutumaan supistusten aikaan/välillä, eikä synnytyskään tästä johtuen etene voisi olla paikallaan lääkitys, jotta rentoutumisen seurauksena myös avautuminen onnistuu.
Toivoisin, että vauvan napanuoraa ei leikattaisi heti syntymän jälkeen, vaan että tässä odotettaisiin hetki, jotta istukka voisi pumpata vauvalle vielä viimeisetki pisarat verta. Tämä tietysti voi tarkoittaa myös, että en saa vauvaani heti syliini, mutta ehkä kestän sen hetken odottaa.. Mutta muuten haluan vauvani mahollisimman pian syliini, ainakin jos ei mitään akuuttia ole päällä.
Sairaalassa olon ajan toivoisin että pääsisimme yhdessä perheenä perhehuoneeseen. Tai että se onnistuisi edes toisena päivänä, jos aluksi kaikki huoneet ovat täynnä. Olisi ihanaa tutustua pienokaiseen yhdessä mieheni kanssa!
Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että haluaisin synnytyksen olevan mahollisimman luonnonmukainen, haluaisin käyttää lääkkeellisiä kivunlievityksiä mahdollisimman vähän. Tämä ehkä lähinnä siksi, että en halua näistä aiheutuvan vauvalle mitään haittaa tai vaikutusta vireyteen (jos puudutteita vaikka annetaankin liian myöhään ja lääkejäämät jäävät vauvan kehon käsiteltäviksi), mutta haluan myös tuntea ponnistustarpeen, jotta osaan työskennellä kehoni kanssa yhtäaikaisesti, enkä halua olla sidottuna sänkyyn voimatta juurikaan liikkua. Lisäksi kun tuntuu, että jos otetaan epiduraali, niin sitten tarvitaan oksitosiiniakin vauhdittamaan supistuksia ja tällöin supistuksetkin voivat olla rajumpia.. Noh, nyt kuitenkin h-hetken lähestyessä olen alkanut muuttaa mieltäni asian suhteen, kipu voikin olla niin kovaa, että en selviä ilman lääkitystä tai voi rentoutua lainkaan.. Tällä hetkellä päällimmäisenä on toive että pystyn synnyttämään alakautta ja että kätilön kanssa synkkaa ja hän osaisi ehdottaa minulle sopivia kivunlievityskeinoja oikesiin aikoihin..
En ole koskaan kokenut kovin suurta kipua, joten en aivan tunne omaa kipukynnystäni. Kuvittelisin olevani melko korkealla kipukynnyksellä varustettu ja osittain sen vuoksi ajattelinkin, että lääkkeetön synnytys voisi olla kiva. Todellisuus voi kuitenkin olla toinen ja näkemykseni synnytyskivusta hyvinkin naiivi.
Olen luonteeltani hyvin suunnitelmallinen ja kaikki extempore ideat saavat minulta ensimmäiseksi kieltävän reaktion. Haluan olla varautunut kaikkeen ja tietää tulevasta mahdollisimman paljon, jotta voin suunnitella parhaan mahdollisen tilanteen/reitin/aikataulun/synnytyksen. Noh, synnytystä on loppujen lopuksi aika vaikea suunnitella ja noita yllättäviä tekijöitä voi ilmestyä tyhjästä.. Olenkin tässä parhaani mukaan koittanut suunnitella synnytystäni sellaisella ajatuksella, että tilanteen mukaan mennään ja koitan luottaa kätilöihin sekä omaan kroppaani, ja tarvittaessa muuttaa ajatustani/suunnitelmiani synnytyksen kulusta. Onneksi monista synnytyksen vaiheista on kuitenkin paljon tietoa saatavilla ja näin voin jo etukäteen ottaa asioista selvää ja varautua erilaisiin tilanteisiin jo jossain määrin.
Toiveenani olisi että malttaisin ja kivuiltani voisin olla kotona mahdollisimman pitkään, sillä en halua joutua maleksimaan sairaalassa tunti tai pahimmillaan päivätolkulla. Lisäksi uskoisin voivani rentoutua kotona paljon paremmin kuin sairaalassa. Luulen että omalla kohdallani synnytys juurikin hidastuu siinä vaiheessa kun sairaalaan mennään, varsinkin jos tilanne muutenkin on hyvin alussa.
Kotona ajattelin käyttää hyväkseni lämmintä suihkua ja jumppapalloa sekä ihan vain kuleksimista. Meillä on myös kuumavesipullo mikä voisi tuoda helpotusta kipuun, sitä aijon myös kokeilla. Kosketus on minulle tärkeää ja toivoisinkin että mieheni voisi minua silitellä ja hieroa kotona ollessamme. Uskon myös että leuan rentouttaminen rentouttaa kroppaa, joten koitan muistaa pitää leuan rentona ja vaikka lauleskella jotain matalia ääniä pitääkseni rentoutta yllä. Tarvittaessa olen myös valmis nappaamaan jotain kipulääkkeitä. Tosin ne eivät taida kovin suurta helpotusta tuoda?! Muutaman kerran mielessä on käynyt TENS-laitteen vuokraus, mutta en ainakaan vielä ole tehnyt asialle mitään.. Enkä tiedä kannattaako sellaista enää edes tässä vaiheessa haaveilla saavansa vuokralle tai mitä se edes kustantaisi..
Sairaalassa toivoisin tosiaan että kohdalleni osuvien kätilöiden kanssa yhteistyö sujuisi. Alkuvaiheessa ja niinä lääkkeettöminä keinoina toivoisin, että voisin liikkua mieleni mukaan huoneessa. Toivon että saisin jumppapallon käyttööni, jos siitä olisi jotain iloa ja vaikka keinutuolin ja kaurapussin.. Edelleen toivoisin pääseväni ainakin lämpimään suihkuun, mutta myös amme kiinnostaisi. Sairaalassakin niitä TENS-laitteita taitaa olla jonkin verran käytettävissä, joten sitä voisin kokeilla, ja myös aqua-rakkuloita, vaikka jotkut kyllä sanovat että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.. Jotain musiikkia rentouttamaan ja fiilistä tuomaan taidamme ottaa mukaan, mutta katsotaan miten tätä meinaamme soittaa.. Toivoisin myös että huoneessa voisi olla hämärä valaistus.
Ilokaasua olen valmis kokeilemaan, jos se toimisi. Muista lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista haluaisin kuulla kätilöltä, mutta en halua niissä painostusta. En kuitenkaan halua, että sitten jos jossain vaiheessa haluaisinkin ottaa vaikka epiduraalin, ei sitä enää saisi, joten toivon kätilön kertovan, kun on viimeinen hetki ottaa kyseinen puudute.
Synnytys asennoista sen verran, että en haluaisi synnyttää siinä perinteisessä puoli-istuvassa asennossa, miksi vaikeuttaa omaa osuuttani ponnistamalla painovoimaa vastaan ja jotta syntyvän vauvan pää ei painaisi kohdunkaulaa tai mikä se osa nyt onkaan, mihin paine tuolloin kohdistuu.. Mielummin synnyttäisin esimerkiksi polviseisonnassa sängyn päätyyn nojaten (en usko että voimani jaksavat seisten synnyttämistä), synnytysjakkaralla tai jopa altaassa, jos tämä on mahdollista. Myös sivuttainen makuuasento olisi parempi kuin tuo perinteinen. Välilihaa saa tukea, jotta se ei repeäisi.
En haluaisi joutua synnyttämään imukupin avustuksella, joten toivottavasti vauva on oikeassa tarjonnassa loppuun asti. En myöskään halua episiotomiaa, jos se suinkin on vältettävissä. Ja tähänkin vissiin voi auttaa nuo muut asennot kuin se perinteinen puoli-istuva. Ainakin toivon että minulta kysytään ensin tästä kyseisestä toimenpiteestä, eikä vain tehdä rutiinilla. Ja sitä mainitsemaani oksitosiinia haluaisin siis myös välttää. Kalvojen puhkaisulta toivon myös välttyväni, kuten muiltakin käynnistyskeinoilta (sanoo jo yliajalle joutunut mama).
Varsinkin ensisynnyttäjillä synnytys voi venähtää pitkäksi. Tällöin ollessani jo tosi väsynyt uskoisin epiduraalin tai muun lääkkeellisen kivunlievityksen auttavan, jotta saisin levättyä. Siitä seuraa vain lisää ongelmia, jos olen väsähtänyt sitten lopullisessa ponnistusvaiheessa, joten piikki pyllyssä tai selässä voisi tuoda juuri riittävästi lepoa tällaisessa vaiheessa. Myös jos huomaan, että en pysty rentoutumaan supistusten aikaan/välillä, eikä synnytyskään tästä johtuen etene voisi olla paikallaan lääkitys, jotta rentoutumisen seurauksena myös avautuminen onnistuu.
Toivoisin, että vauvan napanuoraa ei leikattaisi heti syntymän jälkeen, vaan että tässä odotettaisiin hetki, jotta istukka voisi pumpata vauvalle vielä viimeisetki pisarat verta. Tämä tietysti voi tarkoittaa myös, että en saa vauvaani heti syliini, mutta ehkä kestän sen hetken odottaa.. Mutta muuten haluan vauvani mahollisimman pian syliini, ainakin jos ei mitään akuuttia ole päällä.
Sairaalassa olon ajan toivoisin että pääsisimme yhdessä perheenä perhehuoneeseen. Tai että se onnistuisi edes toisena päivänä, jos aluksi kaikki huoneet ovat täynnä. Olisi ihanaa tutustua pienokaiseen yhdessä mieheni kanssa!
tiistai 2. helmikuuta 2016
Oma koti
Meillä on tässä vauvan tulon lisäksi toinenkin aika iso asia menossa. Nimittäin ollaan ostamassa omaa kotia! Itse asiassa tänään lasketulle päivälle saatiin sovittua lainan virallinen ottaminen ja asunnon osto! Ei mitenkään veitsenterällä liikuskella! :D mutta pitäähän sitä elämässä olla vähän jännitystä. Ja sanottakoon, että kaikki osapuolet tietävät tämän nykyisen tilanteen, eikä kauppojen teon siirto olisi mitenkään mahdotonta kuitenkaan.
Näin kirjoitin alustavasti blogiin siinä vaiheessa kun vielä mietittiin että halutaanko nyt varmasti kyseinen asunto:
"Me ollaan katseltu uutta kotia nyt alkuvuodesta lähtien. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä pitää muuttaa tästä nykyisestä pois, ja ajateltiin, että joskus tuossa keväällä voisi olla hyvä aika muutolle. Eli ei tässä mikään kiire olisi. Jotenkin eksyttiin kuitenkin nyt heti katselemaan asuntoja ja sattui aika sopiva yksilö osumaan kohdalle.. Vielä tilanne on ihan auki, mutta ollaan kyllä jo kuviteltu itsemme asumassa kyseisessä rivitalokolmiossa."
No asiat sitten etenivätkin melko rivakasti ja tarjouksen tekemisestä meni alle kaksi tuntia, kun myyjä hyväksyi tarjouksen. Nyt voi sitten ihan rauhassa kuvitella itsensä asumaan uudessa kodissa.
Ollaan pitkään ajateltu miehen kanssa, että kunhan valmistutaan ja joudutaan tästä nykyisestä opiskelijakämpästä lähtemään, niin kannattaisi heti siirtyä omaan. Varsinkin näillä pääkaupunkiseudun vuokrahinnoilla maksetaan mielummin omaa pois kuin vuokraa "hukkaan". Tietysti tämä oli se optimi tilanne ja työkuviot ja muut vaikuttaa paljon, eikä omaan muutto ollut mikään pakkopakko juttu. Kun kuitenkin kävi sitten vielä niin hyvin, että saatiin molemman vakituiset oman alan paikat tässä puolen vuoden sisällä, niin selkeni sekin missä huudeilla tulisimme pyörimään. Ja tietysti ilman näitä jo lainan saaminen olisi hankalampaa.
Muutto on onneksi vasta joskus myöhemmin keväällä ja kunhan saadaan nuo kauppakirjat tehtyä, niin sitten voidaan taas keskittyä vauvajuttuihin kokonaisvaltaisemmin. Ennen muuttoa meinasimme myös tehdä jotain pintaremonttia asunnossa, se kun olisi niin paljon helpompaa kun tavarat ei olisi tiellä.
Luulen että miehelle tämmöinen asunnon ostoon liittyvä selvittely ja muu on ollut valmistautumista myös vauvan tuloon. Onhan isä se, jolla vastuu perheestä tulee varmasti voimakkaammin esille, hänen tulee huolehtia äidistä ja uudesta tulokkaasrta, kun taas äidille vauvasta huolehtiminen tulee luonnollisemmin. Asunto jutut vielä kun on varmasti vähän konkreettisempia ja selkeämpiä kokonaisuuksia. Lainan selvittelyyn on ehkäpä helpompi tarttua kuin uuden vauvan tuloon, se kun on edelleenkin vähän abstraktia enkä oikein itsekään tiedä mitä odottaa.
Tässä on nyt sitten aika monta rautaa tulessa. Ei ehkä ole ihan paras tämmöinen laskettu aika/pieni vauva + asunnon osto + remontti + muutto kombo, mutta tässä nyt ollaan. Ja toisaalta tämä tuntuu juuri oikealta ajalta!
Näin kirjoitin alustavasti blogiin siinä vaiheessa kun vielä mietittiin että halutaanko nyt varmasti kyseinen asunto:
"Me ollaan katseltu uutta kotia nyt alkuvuodesta lähtien. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä pitää muuttaa tästä nykyisestä pois, ja ajateltiin, että joskus tuossa keväällä voisi olla hyvä aika muutolle. Eli ei tässä mikään kiire olisi. Jotenkin eksyttiin kuitenkin nyt heti katselemaan asuntoja ja sattui aika sopiva yksilö osumaan kohdalle.. Vielä tilanne on ihan auki, mutta ollaan kyllä jo kuviteltu itsemme asumassa kyseisessä rivitalokolmiossa."
No asiat sitten etenivätkin melko rivakasti ja tarjouksen tekemisestä meni alle kaksi tuntia, kun myyjä hyväksyi tarjouksen. Nyt voi sitten ihan rauhassa kuvitella itsensä asumaan uudessa kodissa.
Ollaan pitkään ajateltu miehen kanssa, että kunhan valmistutaan ja joudutaan tästä nykyisestä opiskelijakämpästä lähtemään, niin kannattaisi heti siirtyä omaan. Varsinkin näillä pääkaupunkiseudun vuokrahinnoilla maksetaan mielummin omaa pois kuin vuokraa "hukkaan". Tietysti tämä oli se optimi tilanne ja työkuviot ja muut vaikuttaa paljon, eikä omaan muutto ollut mikään pakkopakko juttu. Kun kuitenkin kävi sitten vielä niin hyvin, että saatiin molemman vakituiset oman alan paikat tässä puolen vuoden sisällä, niin selkeni sekin missä huudeilla tulisimme pyörimään. Ja tietysti ilman näitä jo lainan saaminen olisi hankalampaa.
Muutto on onneksi vasta joskus myöhemmin keväällä ja kunhan saadaan nuo kauppakirjat tehtyä, niin sitten voidaan taas keskittyä vauvajuttuihin kokonaisvaltaisemmin. Ennen muuttoa meinasimme myös tehdä jotain pintaremonttia asunnossa, se kun olisi niin paljon helpompaa kun tavarat ei olisi tiellä.
Luulen että miehelle tämmöinen asunnon ostoon liittyvä selvittely ja muu on ollut valmistautumista myös vauvan tuloon. Onhan isä se, jolla vastuu perheestä tulee varmasti voimakkaammin esille, hänen tulee huolehtia äidistä ja uudesta tulokkaasrta, kun taas äidille vauvasta huolehtiminen tulee luonnollisemmin. Asunto jutut vielä kun on varmasti vähän konkreettisempia ja selkeämpiä kokonaisuuksia. Lainan selvittelyyn on ehkäpä helpompi tarttua kuin uuden vauvan tuloon, se kun on edelleenkin vähän abstraktia enkä oikein itsekään tiedä mitä odottaa.
Tässä on nyt sitten aika monta rautaa tulessa. Ei ehkä ole ihan paras tämmöinen laskettu aika/pieni vauva + asunnon osto + remontti + muutto kombo, mutta tässä nyt ollaan. Ja toisaalta tämä tuntuu juuri oikealta ajalta!
maanantai 1. helmikuuta 2016
Tässä kuussa tapahtuu
Tässä kuussa meidän vauva syntyy! Mutta ei sitä silti osaa jotenkin ajatella tai siis tajuta. Mutta aika pian tapahtuu.
Mulla on ollut tähän asti sellainen olo, että ei nyt vielä.. Että varmasti menee lasketusta ajasta reilusti yli. Ainakin jotain viikon verran. Toisaalta tämä on ollut hyvä, sillä LA on huomenna (!!) mutta ei mulla oo vielä mikään hinku päästä tästä vatsasta eroon tai synnyttämään. Tietysti tämä vatsan pienuus ja oma oireettomuus varmasti vaikuttavat myös tähän.. Tosin nyt alan odottamaan synnytystä siinä mielessä että haluaisin jo päästä näkemään tämän meidän pikkuisen.
Mutta siis tämä on ollut tähän asti. Eilen sen sijaan oli vähän erilainen fiilis (tosin tänään on taas melkein samanlainen olo kuin aiemmin). Nimittäin olin tosi poikki, siis siinä mielessä että tuntui ettei happi kulje ja jos vähänkin kumarruin, niin joko vauva alkoi liikuskelemaan tai jotain harjoitussupistuksia tuli. Silloin alkoi vähän tuntumaankin siltä, että no ehkä vauveli tästä kohta puoliin jo päättääkin tulla. Ja olo oli myös sellainen, että eihän tässä montaa päivää tämmöisillä fiiliksillä jaksa. Kaikki mitä koitin tehdä vei hirmuisesti aikaa ja varsinkin tuo kumartuminen tai asioiden nostaminen oli erittäin työlästä ja sai puuskuttamaan. Myös jo pelkkä seisominen väsytti. Viime yö oli myös aika hankala. Alavatsassa tuntui lähes koko yön sellaista kevyttä menkkamaista jomotusta ja kääntyminen oli tavallista hankalampaa. Sain onneksi aamuyöstä kuitenkin nukuttua ihan ok:sti.
Olen kyllä siinä mielessä onnekas, että tällaisia tuntemuksia on tullut vasta nyt. Jotkut kun kärsivät kaikenlaisita vaivoista jo monia viikkoja ennen LA:ta. Ehkä myös kun oma olo on ollut hyvä, ei synnytystä ole osannut kaivatakaan vielä.
Noita harjoitussupistuksia mulla on kyllä jo tullut aiemminkin. Tosin ne ei ole olleet yhtään kipeitä, kun eilen osa alkoi tuntua vähän ikäviltä.. Aluksi en edes tajunnut että harjoitussupistuksista on kyse, mutta myöhemmin osasin yhdistää sen vatsan kovettumisen supistuksiin. Ensimmäiset muistan jo jostain joulun tienoilta tai vähän ennen.
Kaikki kriittinen alkaa vauvan tuloa varten olla kunnossa. Tosin huomenna vielä on sellainen meno, mitä en mielelläni peruuttaisi.. Ja pinnasängyn maalaus on vielä kesken, mutta ajateltiin joka tapauksessa vauvaa nukuttaa aluksi tuossa äitiyspakkauksen laatikossa jos hän ei eksy perhepetiin.. Lisäksi mulla on muutamia käsityöideoita vielä tekemättä ja aloittamatta, kuten leikkimatto, vaunuverho, pinnasängyn "prinsessaverho".. Mutta nämä nyt ei ole mitään kriittisiä juttuja, niin ei paniikkia.. En myöskään ole pakannut vielä sairaalakassiakaan.. Jotkuthan tämän pakkaa jo viikkoja ennen LA:ta, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi, ja kun ei tuntemuksetkaan ole olleet mitään siihen suuntaan, niin ei ole tullut tarvetta.. Nyt olen kyllä jo katsellut mitä muut ovat pakanneet ja mitkä jutut on ollut tarpeellisia, ja tehnyt listaa mitä haluan ottaa. Jonkun verran juttuja on jo kasattuna pöydällekin, mutta kassiin asti ei ole päätynyt vielä mitään.
Masukuviakin otettiin viime viikonloppuna kun oli vielä vähän pakkasta ja lunta. Ne on vielä käsittelemättä, mutta tuntuu että niistä tulee kivoja muistoja!
Pientä siivousintoa alkaa olla, mutta en uskalla tänään tehdä mitään kovin rankkaa, jotta huominen meno vielä onnistuu. Sen jälkeen vauveli saa tulla koska haluaa :)
Mulla on ollut tähän asti sellainen olo, että ei nyt vielä.. Että varmasti menee lasketusta ajasta reilusti yli. Ainakin jotain viikon verran. Toisaalta tämä on ollut hyvä, sillä LA on huomenna (!!) mutta ei mulla oo vielä mikään hinku päästä tästä vatsasta eroon tai synnyttämään. Tietysti tämä vatsan pienuus ja oma oireettomuus varmasti vaikuttavat myös tähän.. Tosin nyt alan odottamaan synnytystä siinä mielessä että haluaisin jo päästä näkemään tämän meidän pikkuisen.
Mutta siis tämä on ollut tähän asti. Eilen sen sijaan oli vähän erilainen fiilis (tosin tänään on taas melkein samanlainen olo kuin aiemmin). Nimittäin olin tosi poikki, siis siinä mielessä että tuntui ettei happi kulje ja jos vähänkin kumarruin, niin joko vauva alkoi liikuskelemaan tai jotain harjoitussupistuksia tuli. Silloin alkoi vähän tuntumaankin siltä, että no ehkä vauveli tästä kohta puoliin jo päättääkin tulla. Ja olo oli myös sellainen, että eihän tässä montaa päivää tämmöisillä fiiliksillä jaksa. Kaikki mitä koitin tehdä vei hirmuisesti aikaa ja varsinkin tuo kumartuminen tai asioiden nostaminen oli erittäin työlästä ja sai puuskuttamaan. Myös jo pelkkä seisominen väsytti. Viime yö oli myös aika hankala. Alavatsassa tuntui lähes koko yön sellaista kevyttä menkkamaista jomotusta ja kääntyminen oli tavallista hankalampaa. Sain onneksi aamuyöstä kuitenkin nukuttua ihan ok:sti.
Olen kyllä siinä mielessä onnekas, että tällaisia tuntemuksia on tullut vasta nyt. Jotkut kun kärsivät kaikenlaisita vaivoista jo monia viikkoja ennen LA:ta. Ehkä myös kun oma olo on ollut hyvä, ei synnytystä ole osannut kaivatakaan vielä.
Noita harjoitussupistuksia mulla on kyllä jo tullut aiemminkin. Tosin ne ei ole olleet yhtään kipeitä, kun eilen osa alkoi tuntua vähän ikäviltä.. Aluksi en edes tajunnut että harjoitussupistuksista on kyse, mutta myöhemmin osasin yhdistää sen vatsan kovettumisen supistuksiin. Ensimmäiset muistan jo jostain joulun tienoilta tai vähän ennen.
Kaikki kriittinen alkaa vauvan tuloa varten olla kunnossa. Tosin huomenna vielä on sellainen meno, mitä en mielelläni peruuttaisi.. Ja pinnasängyn maalaus on vielä kesken, mutta ajateltiin joka tapauksessa vauvaa nukuttaa aluksi tuossa äitiyspakkauksen laatikossa jos hän ei eksy perhepetiin.. Lisäksi mulla on muutamia käsityöideoita vielä tekemättä ja aloittamatta, kuten leikkimatto, vaunuverho, pinnasängyn "prinsessaverho".. Mutta nämä nyt ei ole mitään kriittisiä juttuja, niin ei paniikkia.. En myöskään ole pakannut vielä sairaalakassiakaan.. Jotkuthan tämän pakkaa jo viikkoja ennen LA:ta, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi, ja kun ei tuntemuksetkaan ole olleet mitään siihen suuntaan, niin ei ole tullut tarvetta.. Nyt olen kyllä jo katsellut mitä muut ovat pakanneet ja mitkä jutut on ollut tarpeellisia, ja tehnyt listaa mitä haluan ottaa. Jonkun verran juttuja on jo kasattuna pöydällekin, mutta kassiin asti ei ole päätynyt vielä mitään.
Masukuviakin otettiin viime viikonloppuna kun oli vielä vähän pakkasta ja lunta. Ne on vielä käsittelemättä, mutta tuntuu että niistä tulee kivoja muistoja!
Pientä siivousintoa alkaa olla, mutta en uskalla tänään tehdä mitään kovin rankkaa, jotta huominen meno vielä onnistuu. Sen jälkeen vauveli saa tulla koska haluaa :)
torstai 7. tammikuuta 2016
Äitiysloma, -ainakin mukamas- aikaa taas kirjoitella
Vähän arvasin että näin käy jossain vaiheessa. Blogihiljaisuus. Inspiraatiota ei ollut tai asiaa. Sitten tuli muita juttuja ja blogin pariin palaaminen tuntui entistä hankalammalta. Mistä pitäisi aloittaa tauon jälkeen.. Pitäisikö kertoa menneitä kuulumisia vai vain hypätä uudestaan tällä asemalla mukaan. Huonoa omaa tuntoa en aijo tästä ottaa, sillä olihan ensisijainen tarkoitukseni kirjoitella blogia itseäni varten.
No nyt ollaan taas täällä, toivottavasti jatkossa vähän useamminkin.
Äitiysloma alkoi jouluna, joten nyt luulisi sitä aikaa olevan kirjoitella täällä. Ainakin hetken ennen vauvan putkahtamista tähän huusholliin. Mutta projektejakin on kertynyt mukavasti, kaikkea pientä kivaa, mitä haluaisin vauvalle tehdä ja muutamia muita välttämättömiä juttuja. Eikä energiaa tietysti enää riitä samassa määrin kuin ennen varsinkaan kun yöt alkaa olla enenevässä määrin jatkuvaa heräilyä ja kyljen kääntämistä. Itkin tässä jo miehelleni vähän sitä kun en jaksa ja niiin paljon olisi juttuja mitä pitäisi tehdä ja pitäisi osata nauttia vielä tästä raskausajastakin. Onneksi tajusin kuitenkin jo tämän kieron oman mieleni asettaman paineen minkälainen äidin tulisi olla. Päätin luopua tästä jo nyt alkaneesta riittämättömyyden tunteesta, ja nyt muutaman päivän olokin on ollut energisempi ja rauhallisempi. Tiestyti tuo riittämättömyys varmasti vielä iskee moneen kertaan, mutta tällä hetkellä on ainakin hyvä. Ja ne kaikki keskeneräiset ja aloittamattomat projektit. Noh, suurin osa niistä ei ole mitenkään välttämättömiä, joten jos en niihin ehdi tarttua niin mitä sitten. Teen sen mitä jaksan ja otan ilon irti siitä mitä saan aikaiseksi. Ja ihanaahan on että saan tehdä näitä juttuja, eikä niitä vain pitäisi tehdä.
Lisäsin blogiin hankinnat välilehden, johon olen kirjannut vauvaa ja vähän äitiäkin varten tehdyt hankinnat, sekä vielä hankittavat jutut. Päivittelen listausta pikkuhiljaa kunhan asiat etenevät. Vaate puoli on vielä melko tyhjänä, täyttelen sen tässä vielä kun alan pesemään noita ihania pikku vaatteita. Samalla näen sitten itsekin puuttuuko jotain oleellista vielä.
Vauva:
Meidän pikkuinen olisi jo rakenteellisesti valmis syntymään nyt on siis jo 37 viikko! Mutta saisi kyllä pysytellä vielä muutaman viikon kyydissä. Raivotarjonnassa hän on ollut jo pidemmän aikaa, ainakin jostain viikolta 27 asti. Tosin välillä kyllä kuvittelin hänen käännähtäneen takaisin pää ylöspäin, mutta ainakin neuvolassa ollaan oltu aina rt:ssä.
Liikkeet olen koko raskauden ajan tuntenut voimakkaasti, tällä hetkellä ne alkavat välillä jopa vähän rasittaa.. Eniten tuntuu ylämahassa oikealla puolella kun pienet jalat siellä koittavat saada lisää tilaa tulemalla kylkiluistani melkein läpi :) Mutta ihanaahan se on että liikkeet tuntuu niin ei ole tarvinnut pelätä. Tosin olen kyllä onnellinen siitä että istukkani on edessä, joten osa liikkeistä jää varmasti tuntumatta ja näin helpottaa omaa oloani ja nukkumistani.
Siro vauva meille vissiin on tulossa ja mahakin kasvaa alakäyrillä tasaisesti. Tämä kaikki on oikein positiivista kyllä, itselle maha tuntuu isolta ja vähän tukalaltakin jo, joten isompaa en kaipaa!
Painoa minulle on kertynyt melko vähän. Tästä olin jossain vaiheessa vähän huolissanikin, mutta eipä siihen neuvolassa ole tartuttu. Pääsempähän helpommalla sitten synnytyksen jälkeen! Vielä ei ole ollut turvotustakaan, joten ulkomuoto on muuttunut lähinnä mahan kohdalla :)
Yhden vinkin voisin antaa, mihin itse olisin kaivannut neuvoja, mutta en osannut kysyä. Juokaa vettä! Itse olen aika huono juomaan ja tiedän että tarvitsisin enemmän nestettä päivittäin. Mutta ne ikävät pohjekrampit, mistä useampikin tuntuu kärsivän voivat usein johtua nestehukasta! Ja omalla kohdallani ainakin juominen on auttanut tähän ongelmaan! Vaikka edelleen juonkin vähemmän kuin olisi hyvä, on krampit nyt lähiaikoina pysyneet poissa. Myös lämpimät jalat voivat vähentää kramppeja, siis sukat jalkaan ja tee vaikka lämmin jalkakylpy ennen nukkumaan menoa. Ja magnesiumin puutteen sanotaan myös aiheuttavan kramppeja, mutta tätä ei vissiin ensisijaisesti suositella raskaana oleville, vaikka itse kyllä vetelin tätäkin ennen kuin tajusin veden juonnin auttavan.. Niin ja itselläni uskon auttavan helpon niksin veden juomisessa: otan vettä pulloon ja näin saan seurattua kuinka paljon tulee päivän aikana juotua. Jos huomaan juoneeni vain vähän tiedän panostaa siihen paremmin vielä loppupäivänä.
No nyt ollaan taas täällä, toivottavasti jatkossa vähän useamminkin.
Äitiysloma alkoi jouluna, joten nyt luulisi sitä aikaa olevan kirjoitella täällä. Ainakin hetken ennen vauvan putkahtamista tähän huusholliin. Mutta projektejakin on kertynyt mukavasti, kaikkea pientä kivaa, mitä haluaisin vauvalle tehdä ja muutamia muita välttämättömiä juttuja. Eikä energiaa tietysti enää riitä samassa määrin kuin ennen varsinkaan kun yöt alkaa olla enenevässä määrin jatkuvaa heräilyä ja kyljen kääntämistä. Itkin tässä jo miehelleni vähän sitä kun en jaksa ja niiin paljon olisi juttuja mitä pitäisi tehdä ja pitäisi osata nauttia vielä tästä raskausajastakin. Onneksi tajusin kuitenkin jo tämän kieron oman mieleni asettaman paineen minkälainen äidin tulisi olla. Päätin luopua tästä jo nyt alkaneesta riittämättömyyden tunteesta, ja nyt muutaman päivän olokin on ollut energisempi ja rauhallisempi. Tiestyti tuo riittämättömyys varmasti vielä iskee moneen kertaan, mutta tällä hetkellä on ainakin hyvä. Ja ne kaikki keskeneräiset ja aloittamattomat projektit. Noh, suurin osa niistä ei ole mitenkään välttämättömiä, joten jos en niihin ehdi tarttua niin mitä sitten. Teen sen mitä jaksan ja otan ilon irti siitä mitä saan aikaiseksi. Ja ihanaahan on että saan tehdä näitä juttuja, eikä niitä vain pitäisi tehdä.
Lisäsin blogiin hankinnat välilehden, johon olen kirjannut vauvaa ja vähän äitiäkin varten tehdyt hankinnat, sekä vielä hankittavat jutut. Päivittelen listausta pikkuhiljaa kunhan asiat etenevät. Vaate puoli on vielä melko tyhjänä, täyttelen sen tässä vielä kun alan pesemään noita ihania pikku vaatteita. Samalla näen sitten itsekin puuttuuko jotain oleellista vielä.
Vauva:
Meidän pikkuinen olisi jo rakenteellisesti valmis syntymään nyt on siis jo 37 viikko! Mutta saisi kyllä pysytellä vielä muutaman viikon kyydissä. Raivotarjonnassa hän on ollut jo pidemmän aikaa, ainakin jostain viikolta 27 asti. Tosin välillä kyllä kuvittelin hänen käännähtäneen takaisin pää ylöspäin, mutta ainakin neuvolassa ollaan oltu aina rt:ssä.
Liikkeet olen koko raskauden ajan tuntenut voimakkaasti, tällä hetkellä ne alkavat välillä jopa vähän rasittaa.. Eniten tuntuu ylämahassa oikealla puolella kun pienet jalat siellä koittavat saada lisää tilaa tulemalla kylkiluistani melkein läpi :) Mutta ihanaahan se on että liikkeet tuntuu niin ei ole tarvinnut pelätä. Tosin olen kyllä onnellinen siitä että istukkani on edessä, joten osa liikkeistä jää varmasti tuntumatta ja näin helpottaa omaa oloani ja nukkumistani.
Siro vauva meille vissiin on tulossa ja mahakin kasvaa alakäyrillä tasaisesti. Tämä kaikki on oikein positiivista kyllä, itselle maha tuntuu isolta ja vähän tukalaltakin jo, joten isompaa en kaipaa!
Painoa minulle on kertynyt melko vähän. Tästä olin jossain vaiheessa vähän huolissanikin, mutta eipä siihen neuvolassa ole tartuttu. Pääsempähän helpommalla sitten synnytyksen jälkeen! Vielä ei ole ollut turvotustakaan, joten ulkomuoto on muuttunut lähinnä mahan kohdalla :)
Yhden vinkin voisin antaa, mihin itse olisin kaivannut neuvoja, mutta en osannut kysyä. Juokaa vettä! Itse olen aika huono juomaan ja tiedän että tarvitsisin enemmän nestettä päivittäin. Mutta ne ikävät pohjekrampit, mistä useampikin tuntuu kärsivän voivat usein johtua nestehukasta! Ja omalla kohdallani ainakin juominen on auttanut tähän ongelmaan! Vaikka edelleen juonkin vähemmän kuin olisi hyvä, on krampit nyt lähiaikoina pysyneet poissa. Myös lämpimät jalat voivat vähentää kramppeja, siis sukat jalkaan ja tee vaikka lämmin jalkakylpy ennen nukkumaan menoa. Ja magnesiumin puutteen sanotaan myös aiheuttavan kramppeja, mutta tätä ei vissiin ensisijaisesti suositella raskaana oleville, vaikka itse kyllä vetelin tätäkin ennen kuin tajusin veden juonnin auttavan.. Niin ja itselläni uskon auttavan helpon niksin veden juomisessa: otan vettä pulloon ja näin saan seurattua kuinka paljon tulee päivän aikana juotua. Jos huomaan juoneeni vain vähän tiedän panostaa siihen paremmin vielä loppupäivänä.
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Mahan kasvu
Siis mistä tää maha on oikeesti tullut? Kun kattoo näitä mahakuvia niin kyllä taas ihan uudella tavalla konkretisoituu tää raskaus!
Tää näyttää jo ihan oikeelta raskausmahalta! Ihan valtava, ja vielä sen pitäis tässä kasvaakin! Mutta voi että mä kyllä rakastan tätä mahaa ja varsinkin sitä mikä siellä sisällä kasvaa! Musta raskausmahat on vaan niin kauniita, ja oon haaveillu tästä kun maha alkaa kunnolla näkymään! Nyt aijon ottaa siitä kaiken irti! Mutta kyllä tää samalla vähän tuntuu kummalliselta, että oonko se oikeesti minä tuossa, jolla toi maha on, se tuntuu jotenkin irralliselta..
Vielä vertailuksi pari kuvaa selkäpuolelta. Tällaista en tajunnut silloin ennakkovaiheessa ottaa, enkä edes raskauden ihan alussa. Vasta kun tajusin, että eihän mulla tää maha oo tainnu juuri yhtään levitä sivuille, aloin ottamaan näitäkin kuvia. Pikkusen on vaan vyötärö leventynyt, mutta ei tästä muuten osaisi nähdä raskautta.
Miltä teidän mahat tunuu ja näyttää? :)
Tässäpä vertailukuvia sitten. Tuo ensimmäinen on otettu helmikuussa ihan vain vertailun vuoksi. Noissa ensimmäisissä raskaus ei nyt ihan kamalasti ole eroja havaittavissa, toki jos vertaa tuohon ennakkokuvaan, niin kyllä sen eron huomaa vähän on tanakoitunut tämä lady. Mutta tuossa viimeisessä on kyllä maha pompsahtanut esille aika tehokkaasti!
Tässä vielä pari vähän harvemmilla väleillä, näistä näkee ehkä vähän selvemmin muutoksen. Sieltä se maha vain kasvaa. Näissä huomaa kyllä selvän eron myös rinnoissa, jos vertaa tuohon ensimmäiseen ennakkokuvaan, ihan positiivinen muutos tämäkin!
Miltä teidän mahat tunuu ja näyttää? :)
torstai 24. syyskuuta 2015
Rakenneultra
Olipas kiva taas nähdä meidän pikkuinen!
Kaikki on onneksi kunnossa ja terve vauveli sieltä on tulossa! Hän siellä liikuskeli sopivasti, mutta pysyi kuitenkin paikallaankin sen verran, että kätilö sai mitat hyvin otettua. Kätilö oli oikein mukava ja asiantunteva. Hän selitti mitä on mittaamassa ja mitä missäkin näkyy Tämä on näin maallikolle tosi kiva, ei siitä kuvasta muuten niin kauheasti mitään irti saisi. Hän siellä poseerasi oikein mallikkaasti ja saatiin ihania profiilikuvia mukaamme montakin.
Painoarvio pikkuisella on 396 g ja viikkoja koossa siis 21+2. Elikkäs aika keskikäyrillä vissiin mennään. En ole varma tuliko jotain pituusarviota, mutta päänhalkaisija eli se mikä neuvolakorttiin kirjataan oli 52 mm. Siropäinen vauveli sieltä on kuulemma tulossa. Tämä sopii meikäläiselle kyllä oikein hyvin!
Vauvan voinnin lisäksi olin vähän miettinyt etukäteen miettinyt mun istukan tilannetta, haluaisin nimittäin ehdottomasti alatiesynnytyksen. Siinä ekassa ultrassa kun sanoivat että istukka on mulla edessä, niin mietin onko se nyt sitten liian alhaalla kohdunsuun päällä. Mutta onneksi tämänkin puolesta kaikki on ok, ja istukka on tuossa mahalla edessä. Olen kyllä silti tuntenut liikkeet tosi hyvin, vaikka luulisi sen istukan niitä keventävän.
Muutama päivä sitten erehdyin muuten lueskelemaan keskustelupalstoja rakenneultrista älkää tehkö sitä virhettä!!, ja ensin siellä olikin ihan kivoja kommentteja ja kaikki oli ollut hyvin. Mutta tulihan siltä muutama niitäkin tilanteita, jolloin jotain olikin vialla. Vasta siinä vaiheessa tajusin itse, että niin, tässähän voi selvitä vaikka mitä probleemeja vielä.. Vähän aloin tämän seurauksena stressaamaan, mutta päätin sitten että ei, en halua! Jos jotain ongelmia ilmenee, niin käsitellään niitä sitten, turha näitä on taas etukäteen liikaa miettiä. Tietysti tiedostan, että mitä tahansa voi vielä käydä, mutta päätin taas heti alkuun lopettaa tuon stressaamisen! Ja onneksi kaikki on nyt kuitenkin hyvin, tällä hetkellä on oikein helppoa olla stressaamatta!
Niin, saatiin me se sukupuolikin selville, vaikka pikkuinen meinasikin aluksi olla sitä paljastamatta. Tiukasti polvet yhdessä hän siellä hengaili. Meille on nyt kuitenkin tulossa siropäinen tyttö! <3
Kaikki on onneksi kunnossa ja terve vauveli sieltä on tulossa! Hän siellä liikuskeli sopivasti, mutta pysyi kuitenkin paikallaankin sen verran, että kätilö sai mitat hyvin otettua. Kätilö oli oikein mukava ja asiantunteva. Hän selitti mitä on mittaamassa ja mitä missäkin näkyy Tämä on näin maallikolle tosi kiva, ei siitä kuvasta muuten niin kauheasti mitään irti saisi. Hän siellä poseerasi oikein mallikkaasti ja saatiin ihania profiilikuvia mukaamme montakin.
Painoarvio pikkuisella on 396 g ja viikkoja koossa siis 21+2. Elikkäs aika keskikäyrillä vissiin mennään. En ole varma tuliko jotain pituusarviota, mutta päänhalkaisija eli se mikä neuvolakorttiin kirjataan oli 52 mm. Siropäinen vauveli sieltä on kuulemma tulossa. Tämä sopii meikäläiselle kyllä oikein hyvin!
Vauvan voinnin lisäksi olin vähän miettinyt etukäteen miettinyt mun istukan tilannetta, haluaisin nimittäin ehdottomasti alatiesynnytyksen. Siinä ekassa ultrassa kun sanoivat että istukka on mulla edessä, niin mietin onko se nyt sitten liian alhaalla kohdunsuun päällä. Mutta onneksi tämänkin puolesta kaikki on ok, ja istukka on tuossa mahalla edessä. Olen kyllä silti tuntenut liikkeet tosi hyvin, vaikka luulisi sen istukan niitä keventävän.
Muutama päivä sitten erehdyin muuten lueskelemaan keskustelupalstoja rakenneultrista älkää tehkö sitä virhettä!!, ja ensin siellä olikin ihan kivoja kommentteja ja kaikki oli ollut hyvin. Mutta tulihan siltä muutama niitäkin tilanteita, jolloin jotain olikin vialla. Vasta siinä vaiheessa tajusin itse, että niin, tässähän voi selvitä vaikka mitä probleemeja vielä.. Vähän aloin tämän seurauksena stressaamaan, mutta päätin sitten että ei, en halua! Jos jotain ongelmia ilmenee, niin käsitellään niitä sitten, turha näitä on taas etukäteen liikaa miettiä. Tietysti tiedostan, että mitä tahansa voi vielä käydä, mutta päätin taas heti alkuun lopettaa tuon stressaamisen! Ja onneksi kaikki on nyt kuitenkin hyvin, tällä hetkellä on oikein helppoa olla stressaamatta!
Niin, saatiin me se sukupuolikin selville, vaikka pikkuinen meinasikin aluksi olla sitä paljastamatta. Tiukasti polvet yhdessä hän siellä hengaili. Meille on nyt kuitenkin tulossa siropäinen tyttö! <3
tiistai 15. syyskuuta 2015
Puoliväli
Nyt olis kuulkaas puoliväli! Mihin tää aika katoaa?! Kerrotaanpa vähän kuulumisia:
Sain ystävältäni lainaksi muutamia vaatteita meidän vauvalle. Kivaa päästä hypistelemään niitä! Tekisi mieleni itsekin lähteä enemmänkin katselemaan vauvan vaatteita, mutta en ole vielä juurikaan viitsinyt, kun tiedän että saadaan jonkin verran vaatteita ystäviltä. Täytyy sitten lähempänä katsoa mitä vielä puuttuu. Tosin jonkinlainen toppapuku/pussi kannattaisi varmaan metsästää tälle helmivauvalle, kun se äitiyspakkauksen mukana tuleva on niin suuri. Tosin jotkuthan sitäkin käyttävät silti, mutta itse ainakin ajattelisin että se voi olla vähän hankalaa. En kyllä tiedä raaskiiko sellaista uutena ostaa, kun käyttöaikakin on niin vähäinen, mutta meinaan ainakin koluta kirppareita josko sieltä joku sopiva löytyisi.
Vauvan liikkeitä alkaa tuntua enenevässä määrin! Tänään ensimmäistä kertaa niin että keskityin ihan muuhun juttuun kun tunsin potkuja. Muuten on melkeinpä pitänyt keskittyä mahaan tai ei ainakaan olla kovin tiiviisti keskittyneenä johonkin muuhun juttuun. Muutamia kertoja tässä parin viikon aikana potkut ovat tuntuneet selvästi illalla sohvalla makoillessa ja netfliksiä katsellessa. Varmaan isäkin voisi kohta niitä potkuja jo tuntea! Jos vaan sattuu sopivasti paikalle :) Mutta on tuo tunne kyllä hassu! Ei noita liikkeitä voi etukäteen kuvitella, vaikka ne ovatkin juuri sitä miltä kuulostaakin potkuja/ iskuja mahan sisältä päin pienellä vaimennuksella tosin.
Mennyt neuvolalääkäri oli vähän pettymys. Onneksi paikka on tuossa niin lähellä, niin ei tarvitse kovin kauaa sinne matkustella. Lääkäriaika oli myöhässä noin 20 min ja olin jo ulkona kadulla n. 10 -15 min kuluttua sisään päästyäni. Sydänäänten kuuntelu oli hauskaa ja kiva kun mitattiin mahan koko mikäs se mittauksen nimi nyt onkaan.. Muuten lääkäri vain kehotti syömään tuota rautaa, mistä neuvolatätikin oli puhunut. Tietysti on hyvä että aikaa käytetään silloin kun sille oikeasti on tarvetta, mutta olisin kuitenkin toivonut että hän olisi edes kysynyt onko jotain mielessä. Itse piti kysymyksiinkin vaatia vastausta jotta mitään olisi lääkäristä irti saanut.
Äitiyshousut kävin ostamassa, niistä kerron vähän enemmän vaikka omassa postauksessaan kunhan kerkiän vielä vähän testailla ja ottaa kuvia.
Vaunupohdintaa on täällä tehty kovasti, mutta siitäkin oma postauksensa tulossa.
Sain ystävältäni lainaksi muutamia vaatteita meidän vauvalle. Kivaa päästä hypistelemään niitä! Tekisi mieleni itsekin lähteä enemmänkin katselemaan vauvan vaatteita, mutta en ole vielä juurikaan viitsinyt, kun tiedän että saadaan jonkin verran vaatteita ystäviltä. Täytyy sitten lähempänä katsoa mitä vielä puuttuu. Tosin jonkinlainen toppapuku/pussi kannattaisi varmaan metsästää tälle helmivauvalle, kun se äitiyspakkauksen mukana tuleva on niin suuri. Tosin jotkuthan sitäkin käyttävät silti, mutta itse ainakin ajattelisin että se voi olla vähän hankalaa. En kyllä tiedä raaskiiko sellaista uutena ostaa, kun käyttöaikakin on niin vähäinen, mutta meinaan ainakin koluta kirppareita josko sieltä joku sopiva löytyisi.
Vauvan liikkeitä alkaa tuntua enenevässä määrin! Tänään ensimmäistä kertaa niin että keskityin ihan muuhun juttuun kun tunsin potkuja. Muuten on melkeinpä pitänyt keskittyä mahaan tai ei ainakaan olla kovin tiiviisti keskittyneenä johonkin muuhun juttuun. Muutamia kertoja tässä parin viikon aikana potkut ovat tuntuneet selvästi illalla sohvalla makoillessa ja netfliksiä katsellessa. Varmaan isäkin voisi kohta niitä potkuja jo tuntea! Jos vaan sattuu sopivasti paikalle :) Mutta on tuo tunne kyllä hassu! Ei noita liikkeitä voi etukäteen kuvitella, vaikka ne ovatkin juuri sitä miltä kuulostaakin potkuja/ iskuja mahan sisältä päin pienellä vaimennuksella tosin.
Mennyt neuvolalääkäri oli vähän pettymys. Onneksi paikka on tuossa niin lähellä, niin ei tarvitse kovin kauaa sinne matkustella. Lääkäriaika oli myöhässä noin 20 min ja olin jo ulkona kadulla n. 10 -15 min kuluttua sisään päästyäni. Sydänäänten kuuntelu oli hauskaa ja kiva kun mitattiin mahan koko mikäs se mittauksen nimi nyt onkaan.. Muuten lääkäri vain kehotti syömään tuota rautaa, mistä neuvolatätikin oli puhunut. Tietysti on hyvä että aikaa käytetään silloin kun sille oikeasti on tarvetta, mutta olisin kuitenkin toivonut että hän olisi edes kysynyt onko jotain mielessä. Itse piti kysymyksiinkin vaatia vastausta jotta mitään olisi lääkäristä irti saanut.
Äitiyshousut kävin ostamassa, niistä kerron vähän enemmän vaikka omassa postauksessaan kunhan kerkiän vielä vähän testailla ja ottaa kuvia.
Vaunupohdintaa on täällä tehty kovasti, mutta siitäkin oma postauksensa tulossa.
perjantai 21. elokuuta 2015
Pientä ja söpöä
Mä ostin meidän ekan vauvanvaatteen! Khihi! Kirpputorilta tietty.
Päätin vähän käydä vilkaisemassa minkälaisia ylipäätään on tarjolla ja millä hinnoin. Tämän kuitenkin nappasin mukaani, sillä olen ymmärtänyt, että 1. kietaisumalliset bodyt ovat kätevimpiä pienellä vauvalla, 2. niitä on suhteessa melko vähän liikkeellä. Lisäksi väri tuntui sopivalta niin tytölle kuin pojalle vaikka on se ehkä hitusen tyttömäinen, eikä hintakaan ollut paha 1,5€. Vaatteen ostin siis kontista, mutta alunperin se on seppälästä lähtöisin.
Koko tässä on 56. Eikös se mene aika pienelle vauvalle? Kun en minä näistä koista oikein tiedä...
Onko teillä tietoa seppälän vauvanvaatteiden laadusta? Minkä liikkeen vaatteita ylipäätään suosittelette vauvalle/pienelle lapselle?
ps. miten tää voikin olla näin pieni ja söpö?!
Päätin vähän käydä vilkaisemassa minkälaisia ylipäätään on tarjolla ja millä hinnoin. Tämän kuitenkin nappasin mukaani, sillä olen ymmärtänyt, että 1. kietaisumalliset bodyt ovat kätevimpiä pienellä vauvalla, 2. niitä on suhteessa melko vähän liikkeellä. Lisäksi väri tuntui sopivalta niin tytölle kuin pojalle vaikka on se ehkä hitusen tyttömäinen, eikä hintakaan ollut paha 1,5€. Vaatteen ostin siis kontista, mutta alunperin se on seppälästä lähtöisin.
Koko tässä on 56. Eikös se mene aika pienelle vauvalle? Kun en minä näistä koista oikein tiedä...
Onko teillä tietoa seppälän vauvanvaatteiden laadusta? Minkä liikkeen vaatteita ylipäätään suosittelette vauvalle/pienelle lapselle?
ps. miten tää voikin olla näin pieni ja söpö?!
torstai 30. heinäkuuta 2015
Np ultra
Kursori vilkuttaa tyhjällä sivulla, kun mietin mitä tästä käynnistä kirjoittaisin. Katson tyhjää sivua ja välillä vilkaisen kuvaa meidän vauvasta. Yritän etsiä jotain biisiä mikä kuvaisi mun tunteita ja oloa.
Mun sydän on pakahtumaisillaan ilosta. Tää on jotain niin ainutlaatuista ja uskomatonta. Meidän vauva asustaa mun masussa. Tähän asti tää on ollut parasta tässä raskaudessa enkä malta odottaa että pääsen näkemään ja tutustumaan meidän vauvaan muutenkin kuin kuvan välityksellä.
Mutta siis, ultrakäynti meni suurinpiirtein niin kuin oletan useimpien menevän. Aamulla herättiin ja syötiin ja lähdettiin ajoissa liikkeelle. Mua jännitti mitä tulee tapahtumaan, ja vähän myös että onko siellä edes ketään, johtuen varmaan osittain melko lähellä olleesta ikävästä tapahtumasta.. Koitin ajatella kaikkea muuta kuin tulevaa ultraa. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja saatiin parkkipaikka lähes heti. Ilmottauduttiin ja kavuttiin oikeaan kerrokseen odottelemaan. Hetkinen siinä odoteltiin ja muistin käydä vessassakin, kun siihen oli neuvottu. Ja päästiin sisään.
Kätilö tai millä nimikkeellä se ultrahenkilö nyt kulkeekaan oli mukava. Hän kyseli muutamia perusjuttuja ja sitten pääsinkin jo makoilemaan siihen tuoliin. Ultraus tehtiin mahan päältä. Tila missä oltiin, oli remontin takia vähän tilapäinen paikka kyseiselle toiminnalle, joten siitä syystä meille vanhemmille ei ollut omaa näyttöä mistä ultrausta katsella. Itse en siis kovinkan paljoa nähnyt, paitsi silloin kun kätilö halusi näyttää jotain. Mutta koska ennakko-odotuksia ei ollut, ei tämä tuntunut mitenkään turhauttavalta tai harmittavalta. Mieheni pääsi kuitenkin seuraamaan toimintaa koko ajan näytöltä.
Ihan ensin kätilön aloittaessa ultraus, hän käänsi näytön minuun ja näytti vauvan. Ja siellä se oli! Ihan vauvan näköisenä, ei siinä tarvinnut edes silmiä siristellen yrittää päätellä vauvan sijaintia tai suuntaa. Ja minä ehkä vähän huokasin helpotuksesta! Heti pääsin itse näkemään että siellä hän uiskentelee ja sydän lyö tasaisesti.
Kätilö selitti mitä tapahtuu ja että hän saattaa olla hiljaakin välillä, kun tekee tarvittavia mittauksia ym. Ei tarvinnut ihmetellä. Välillä näyttöä käännettiin minuakin kohti ja pääsin näkemään pään ja aivot, kädet, jalat, mahalaukun, kasvonpiirteet. Ihan mahtavaa! Välillä vauvaa piti vähän houkutella liikkumaan, jotta mittausket saatiin tehtyä luotettavasti. Niin ja niskapoimun rajat katsottiin taulukosta, koska emme halunneet sitä seulontatutkimusta tehdä, ja sekin oli hyvin alle kriittisen rajan.
Kätilö suoritti tarvittavat mittaukset ja tulosteli meille muutamat kuvat. Ja pääsin nousemaan penkiltä. Hän kirjaili tiedot koneelle ja selitti meille missä mennään. Vauvalla oli kaikki hyvin, hän vain olikin isompi kuin odotettiin. Tai päänmitta oli odotusten mukainen, mutta pituus vastasi vanhempaa vauvaa hän on jo 7 cm pötkäle. Nykyisten ohjeiden mukaan sitten LA määritetään pituuden mukaan. Meillä siis muuttui laskettu aika 6 päivällä ja nyt yllättäen ollaankin jo viikolla 14! En vain tajua miten hedelmöittyminen on ollut mahdollista melkein viikkoa aikaisemmin..
No tässä vielä teillekin nähtäväksi tämä mestariteos, ensiotos. Meidän vilkuttava vauva!
Ps. Se biisi mikä nyt parhaiten vastasi tätä mielentilaa on Anna Puun Mestaripiirros
Mun sydän on pakahtumaisillaan ilosta. Tää on jotain niin ainutlaatuista ja uskomatonta. Meidän vauva asustaa mun masussa. Tähän asti tää on ollut parasta tässä raskaudessa enkä malta odottaa että pääsen näkemään ja tutustumaan meidän vauvaan muutenkin kuin kuvan välityksellä.
Mutta siis, ultrakäynti meni suurinpiirtein niin kuin oletan useimpien menevän. Aamulla herättiin ja syötiin ja lähdettiin ajoissa liikkeelle. Mua jännitti mitä tulee tapahtumaan, ja vähän myös että onko siellä edes ketään, johtuen varmaan osittain melko lähellä olleesta ikävästä tapahtumasta.. Koitin ajatella kaikkea muuta kuin tulevaa ultraa. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja saatiin parkkipaikka lähes heti. Ilmottauduttiin ja kavuttiin oikeaan kerrokseen odottelemaan. Hetkinen siinä odoteltiin ja muistin käydä vessassakin, kun siihen oli neuvottu. Ja päästiin sisään.
Kätilö tai millä nimikkeellä se ultrahenkilö nyt kulkeekaan oli mukava. Hän kyseli muutamia perusjuttuja ja sitten pääsinkin jo makoilemaan siihen tuoliin. Ultraus tehtiin mahan päältä. Tila missä oltiin, oli remontin takia vähän tilapäinen paikka kyseiselle toiminnalle, joten siitä syystä meille vanhemmille ei ollut omaa näyttöä mistä ultrausta katsella. Itse en siis kovinkan paljoa nähnyt, paitsi silloin kun kätilö halusi näyttää jotain. Mutta koska ennakko-odotuksia ei ollut, ei tämä tuntunut mitenkään turhauttavalta tai harmittavalta. Mieheni pääsi kuitenkin seuraamaan toimintaa koko ajan näytöltä.
Ihan ensin kätilön aloittaessa ultraus, hän käänsi näytön minuun ja näytti vauvan. Ja siellä se oli! Ihan vauvan näköisenä, ei siinä tarvinnut edes silmiä siristellen yrittää päätellä vauvan sijaintia tai suuntaa. Ja minä ehkä vähän huokasin helpotuksesta! Heti pääsin itse näkemään että siellä hän uiskentelee ja sydän lyö tasaisesti.
Kätilö selitti mitä tapahtuu ja että hän saattaa olla hiljaakin välillä, kun tekee tarvittavia mittauksia ym. Ei tarvinnut ihmetellä. Välillä näyttöä käännettiin minuakin kohti ja pääsin näkemään pään ja aivot, kädet, jalat, mahalaukun, kasvonpiirteet. Ihan mahtavaa! Välillä vauvaa piti vähän houkutella liikkumaan, jotta mittausket saatiin tehtyä luotettavasti. Niin ja niskapoimun rajat katsottiin taulukosta, koska emme halunneet sitä seulontatutkimusta tehdä, ja sekin oli hyvin alle kriittisen rajan.
Kätilö suoritti tarvittavat mittaukset ja tulosteli meille muutamat kuvat. Ja pääsin nousemaan penkiltä. Hän kirjaili tiedot koneelle ja selitti meille missä mennään. Vauvalla oli kaikki hyvin, hän vain olikin isompi kuin odotettiin. Tai päänmitta oli odotusten mukainen, mutta pituus vastasi vanhempaa vauvaa hän on jo 7 cm pötkäle. Nykyisten ohjeiden mukaan sitten LA määritetään pituuden mukaan. Meillä siis muuttui laskettu aika 6 päivällä ja nyt yllättäen ollaankin jo viikolla 14! En vain tajua miten hedelmöittyminen on ollut mahdollista melkein viikkoa aikaisemmin..
No tässä vielä teillekin nähtäväksi tämä mestariteos, ensiotos. Meidän vilkuttava vauva!
Ps. Se biisi mikä nyt parhaiten vastasi tätä mielentilaa on Anna Puun Mestaripiirros
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
1. kolmannes
EDIT: olinpas nyt sekaisin näistä viikoista.. Siis kyllähän 13 viikko vielä kuuluu ensimmäiseen kolmannekseen myös.. siitä sitten joskus toiste..
Tänään on viimeinen päivä ensimmäisestä kolmanneksesta! Miten me ollaankin jo täällä asti. Tuntuu että yksi etappi on pian takana ja raskaus etenee! Kunhan päästään ensi viikolla ensimmäiseen ultraan, niin vauvan tulo varmasti vielä konkretisoituu.
Tällä hetkellä olo on hyvin väsynyt, niin kuin se on ollut tässä viimeiset kuukaudet. Tuntuu tosin että väsymys saa koko ajan vain enemmän valtaansa. Voin helposti nukkua 10 - 12 tunnin yöunia ja silti väsyttää ja olo on saamaton. Tässä samalla paha olo on kuitenkin helpottanut hieman! Huippua! Tosin tänään kyllä pitkästä aikaa ykäilin... Ensin viikoilla 11. huonovointisuus väheni suurin piirtein joka toiselle päivälle ja nyt viikolla 12. vaihtelevasti on huono olo. Enimmäkseen se liittyy selvästi syömättömyyteen.
Mitä kaikkea tähän kolmannekseen on sitten kuulunut.. Raskautumisen suhteenhan olin jo luovuttanut hetkeksi, joten kovin kummoiset odotukset eivät tässä kuitenkin ihmeen tuoneessa kierrossa olleet.
vko 1: Menkat oli yllättävän ajoissa, mutta se sopi hyvin, sillä olimme lähdössä reissuun.
vko 2: Lomailtiin ja otettiin rennosti miehen kanssa, ei kyllä keritty kovasti peittoja heiluttelemaan, kun oli niin paljon kaikkea nähtävää, että tultiin aina väsyneinä myöhään kotiin ja rojahdettiin sänkyyn.
vko 3: Yritin bongata ovista siinä onnistumatta. En siis tiedä koska se tässä kierrossa on edes ollut. Loppuviikosta ihmettelin aikaiselta tuntuvaa tuhrutusvuotoa, joka kuitenkin oli vähän erilaista kuin normaalisti on ollut
vko 4: Tuhrutus jatkui heikkona, mutta en kuitenkaan tajunnut edes epäillä raskauden mahdollisuutta, onneksi, ennen kuin ihan viikon viimeisinä päivinä. Myös kevyttä menkkamaista juilintaa ollut tällä viikolla ja yhdelle päivälle olen kirjannut voimistuneen hajuasitin ja muutamille päiville nälkäisyyttä. Loppuviikosta kerroin parille ystävälle, että ollaan yritetty jo jonkin aikaa, mutta mitään ei vielä ole kuulunut.
vko 5: Positiivinen raskaustesti! sen ensimmäisen epäonnisen jälkeen. Oireina pientä huonovointisuutta ennen ruokaa, rintojen arkuutta, rasituksen seurauksena nopeaa väsymistä ja hengästymistä. Ensimmäisille ystäville kerrottiin jo nyt. Viikko tuntui menevän hi-taas-ti. Fiilikset taisi olla enimmäkseen ihmettelyä ja iloitsemista, ja aina uudestaan tajusi olevansa raskaana, kun sen hetkeksi jotain muuta tehdessä unohti. Mutta kyllä pelkokin nosti päätään, päätin kuitenkin olla antamatta sille tilaa.
vko 6: Huono olo valtaa ja ensimmäinen oksu tulee kylään. Epätoivoinen ja muutenkin kuumeinen ja tukkoinen olo, mitään ei oikein olisi jaksanut tehdä. Rinnat oli myös edelleen vähän arat.
vko 7: Tällä viikolla kerrottiin perheille! Se oli ihan parasta! Huonovointisuus jatkuu ja pahenee, tosin muutamina päivinä olo oli ihan hyväkin. Nälkä on myös jatkuva.
vko 8: Yöheräilyt alkavat viimeistään tällöin. Täytyy käydä vessassa ja jonkun kerran taisin syödäkin jotain. Huonovointisuus jatkuu ja pahenee edelleen, nälkä on kova ja vessassa saa ravata. Olo on aika heikko, ja vähän masentunutkin, kun mitään ei huvittaisi tai jaksaisi tehdä.
vko 9: Ensimmäinen neuvola. Oli kiva kun jotain konkreettista tapahtui! Omat muistiinpanot alkavat tässä kohtaa vähentyä oireiden suhteen, mutta huonovointisuus ja väsymys jatkuivat. Ja vessassa ravaaminen. Ensimäisten mammavaatteiden osto. Rakkaus meidän vauvaa kohtaan syttyi.
vko 10: Huonovointisuutta edelleen, mutta loppuviikkoa kohden hieman helpottaa. Väsymys on valtava. Loppu viikosta alkoivat lomareissut ja ne toivat kivaa vaihtelua päiviin. Tällä viikolla näin vauvaunta! Mittailen painoani ja vähän huolestun, kun paino on vain tippunut. Onneksi sekin vissiin on aika tavallista.
vko 11: Reissut jatkuu ja aika kulkee nopeammin sen seurauksena. Huonovointisuus tuntuu helpottavan ja joka toinen päivä on jo ylensä ihan hyvä. Loppuviikosta maha alkaa pompsahtaa esiin.
vko 12: Vielä ollaan lomalla ja huonovointisuus helpottaa pikku hiljaa edelleen. Nyt se on selvästi riippuvaista syömisistä. Odotellaan jo ensiviikolla tulevaa ultraa. Vähän jännittää jos jotain onkin vialla, enkä uskalla nyt unelmoida tulevaisuudesta vauvan kanssa. Varsinkin iltaisin maha näyttää jo todella suurelta, ja tuntuu jatkuvasti puristavalta ja täydeltä.
Näinpä tämä ensimmäinen kolmannes on yllättäen nopeasti takana. Toivoisin että olo tästä pian virkoaa, niin voisin jotain alkaa saada aikaiseksikin! Ah, en malta odottaa mitä tulevat päivät tuovat tullessaan!
Tänään on viimeinen päivä ensimmäisestä kolmanneksesta! Miten me ollaankin jo täällä asti. Tuntuu että yksi etappi on pian takana ja raskaus etenee! Kunhan päästään ensi viikolla ensimmäiseen ultraan, niin vauvan tulo varmasti vielä konkretisoituu.
Tällä hetkellä olo on hyvin väsynyt, niin kuin se on ollut tässä viimeiset kuukaudet. Tuntuu tosin että väsymys saa koko ajan vain enemmän valtaansa. Voin helposti nukkua 10 - 12 tunnin yöunia ja silti väsyttää ja olo on saamaton. Tässä samalla paha olo on kuitenkin helpottanut hieman! Huippua! Tosin tänään kyllä pitkästä aikaa ykäilin... Ensin viikoilla 11. huonovointisuus väheni suurin piirtein joka toiselle päivälle ja nyt viikolla 12. vaihtelevasti on huono olo. Enimmäkseen se liittyy selvästi syömättömyyteen.
Mitä kaikkea tähän kolmannekseen on sitten kuulunut.. Raskautumisen suhteenhan olin jo luovuttanut hetkeksi, joten kovin kummoiset odotukset eivät tässä kuitenkin ihmeen tuoneessa kierrossa olleet.
vko 1: Menkat oli yllättävän ajoissa, mutta se sopi hyvin, sillä olimme lähdössä reissuun.
vko 2: Lomailtiin ja otettiin rennosti miehen kanssa, ei kyllä keritty kovasti peittoja heiluttelemaan, kun oli niin paljon kaikkea nähtävää, että tultiin aina väsyneinä myöhään kotiin ja rojahdettiin sänkyyn.
vko 3: Yritin bongata ovista siinä onnistumatta. En siis tiedä koska se tässä kierrossa on edes ollut. Loppuviikosta ihmettelin aikaiselta tuntuvaa tuhrutusvuotoa, joka kuitenkin oli vähän erilaista kuin normaalisti on ollut
vko 4: Tuhrutus jatkui heikkona, mutta en kuitenkaan tajunnut edes epäillä raskauden mahdollisuutta, onneksi, ennen kuin ihan viikon viimeisinä päivinä. Myös kevyttä menkkamaista juilintaa ollut tällä viikolla ja yhdelle päivälle olen kirjannut voimistuneen hajuasitin ja muutamille päiville nälkäisyyttä. Loppuviikosta kerroin parille ystävälle, että ollaan yritetty jo jonkin aikaa, mutta mitään ei vielä ole kuulunut.
vko 5: Positiivinen raskaustesti! sen ensimmäisen epäonnisen jälkeen. Oireina pientä huonovointisuutta ennen ruokaa, rintojen arkuutta, rasituksen seurauksena nopeaa väsymistä ja hengästymistä. Ensimmäisille ystäville kerrottiin jo nyt. Viikko tuntui menevän hi-taas-ti. Fiilikset taisi olla enimmäkseen ihmettelyä ja iloitsemista, ja aina uudestaan tajusi olevansa raskaana, kun sen hetkeksi jotain muuta tehdessä unohti. Mutta kyllä pelkokin nosti päätään, päätin kuitenkin olla antamatta sille tilaa.
vko 6: Huono olo valtaa ja ensimmäinen oksu tulee kylään. Epätoivoinen ja muutenkin kuumeinen ja tukkoinen olo, mitään ei oikein olisi jaksanut tehdä. Rinnat oli myös edelleen vähän arat.
vko 7: Tällä viikolla kerrottiin perheille! Se oli ihan parasta! Huonovointisuus jatkuu ja pahenee, tosin muutamina päivinä olo oli ihan hyväkin. Nälkä on myös jatkuva.
vko 8: Yöheräilyt alkavat viimeistään tällöin. Täytyy käydä vessassa ja jonkun kerran taisin syödäkin jotain. Huonovointisuus jatkuu ja pahenee edelleen, nälkä on kova ja vessassa saa ravata. Olo on aika heikko, ja vähän masentunutkin, kun mitään ei huvittaisi tai jaksaisi tehdä.
vko 9: Ensimmäinen neuvola. Oli kiva kun jotain konkreettista tapahtui! Omat muistiinpanot alkavat tässä kohtaa vähentyä oireiden suhteen, mutta huonovointisuus ja väsymys jatkuivat. Ja vessassa ravaaminen. Ensimäisten mammavaatteiden osto. Rakkaus meidän vauvaa kohtaan syttyi.
vko 10: Huonovointisuutta edelleen, mutta loppuviikkoa kohden hieman helpottaa. Väsymys on valtava. Loppu viikosta alkoivat lomareissut ja ne toivat kivaa vaihtelua päiviin. Tällä viikolla näin vauvaunta! Mittailen painoani ja vähän huolestun, kun paino on vain tippunut. Onneksi sekin vissiin on aika tavallista.
vko 11: Reissut jatkuu ja aika kulkee nopeammin sen seurauksena. Huonovointisuus tuntuu helpottavan ja joka toinen päivä on jo ylensä ihan hyvä. Loppuviikosta maha alkaa pompsahtaa esiin.
vko 12: Vielä ollaan lomalla ja huonovointisuus helpottaa pikku hiljaa edelleen. Nyt se on selvästi riippuvaista syömisistä. Odotellaan jo ensiviikolla tulevaa ultraa. Vähän jännittää jos jotain onkin vialla, enkä uskalla nyt unelmoida tulevaisuudesta vauvan kanssa. Varsinkin iltaisin maha näyttää jo todella suurelta, ja tuntuu jatkuvasti puristavalta ja täydeltä.
Näinpä tämä ensimmäinen kolmannes on yllättäen nopeasti takana. Toivoisin että olo tästä pian virkoaa, niin voisin jotain alkaa saada aikaiseksikin! Ah, en malta odottaa mitä tulevat päivät tuovat tullessaan!
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Jotain konkreettista
Vihdoinkin jotain kivaa konkreettista eikä vaan tätä pahoinvointia! Meidän eka neuvola. Neuvola-aika oli aamulla, niin mieskin pääsi helposti mukaan! Sanoinkin sille, että olisi kiva, jos pääsisikin aina tulemaan myös. Onneksi seuraavakin aika saatiin aamuksi, niin on helpompi järjestellä tulemiset.
Aamulla saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin, mikä on meille aika harvinaista, ylensä ollaan ihan viimetingassa tai hitusen myöhässä.. Ihmeteltiin vähän että mihis meidän nyt pitääkään mennä ja pitääkö ilmoittautua. Todettiin vähän arvellen, että ei vissiin tarvi ja istuttiin alas. Mua vähän jännitti ja sen seurauksena oli hieman huono olo. Aika mateli. Me odotettiin hiljaa. Mietittiin taas että pitikös tässä nyt kuitenkin johonkin ilmoittautua. Oli mennyt jo lähes 15 minuuttia meidän ajasta. Mies varmaan hermoili myös töihin ehtimistä. No vihdoin meidän neuvolatäti tuli ja päästiin tositoimiin.
Neuvolatäti oli mukava, ehkä vähän höpöttelijä, mutta kait se kuuluu ammattiin. Käytiin läpi perusjuttuja ja jo etukäteen täytettyä lomaketta. Saatiin kasa lippulappuja, onneksi, koska ei mulla kauheesti jäänyt niistä jutuista päähän, niin on jotain mihin palata.. Se mitä jäi mieleen, oli että mun paino ei oikeestaan ollut noussut alkupainosta tosin en ihan tarkkaan tiedä mikä se alkupainokaan oli. Mutta en saanut siitä ainakaan vielä noottia. Pissanäyte pitää viedä labraan lähiaikoina tai 10 viikolla, jos halutaan ottaa verikoe Downin- ja muita syndroomia varten tästä vielä alla lisää. Täytyy käydä vielä muutamilla nettisivuilla rekisteröitymässä. Ja mun pitää syödä rahkaa tai jugurttia että saan kalsiumia, koska maito eikä juusto maistu, vaikka niistä ylensä tykkään. Niin ja ultra ajat tulee postissa kotia.
Käynti toi vähän konkreettisuutta taas tähän odotukseen! Ja odotan jo vähän ensi kertaa.
Mutta vielä tuosta verikoejutusta. Ei osattu sitä ihan vielä päättää.. Koska: jos jotain kromosomivirheitä meidän pikkuisesta löytyy, niin vaihtoehtona ei kuitenkaan ole raskauden keskeytys! Haluaako sitä sitten tietää jo raskausaikana, jos jotain on vialla, ja murehtia sitä. Varsinkin jos diagnoosi sitten onkin väärä, niin kuin voi hyvin käydä, ja raskausaika on mennyt murehtimisessa. Mutta sitten jos niskapoimumittauksessa jotain epäilyttävää olisi, niin toisaalta verikokeella voitaisiin sitten sulkea tämä pois. Tosin myös vaihtoehtoisesti vahvistaa.
Mitä te olette tämän suhteen tehneet? Otettaisiinko verikoe kuitenkin vai jätetäänkö ottamatta?
Edit.
En osannut kertoa sukusairauksista juurikaan mitään.. Sit kyselin äidiltä, niin tulikin pieni lista minkä kanssa palata neuvolatädin luo.
Aamulla saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin, mikä on meille aika harvinaista, ylensä ollaan ihan viimetingassa tai hitusen myöhässä.. Ihmeteltiin vähän että mihis meidän nyt pitääkään mennä ja pitääkö ilmoittautua. Todettiin vähän arvellen, että ei vissiin tarvi ja istuttiin alas. Mua vähän jännitti ja sen seurauksena oli hieman huono olo. Aika mateli. Me odotettiin hiljaa. Mietittiin taas että pitikös tässä nyt kuitenkin johonkin ilmoittautua. Oli mennyt jo lähes 15 minuuttia meidän ajasta. Mies varmaan hermoili myös töihin ehtimistä. No vihdoin meidän neuvolatäti tuli ja päästiin tositoimiin.
Neuvolatäti oli mukava, ehkä vähän höpöttelijä, mutta kait se kuuluu ammattiin. Käytiin läpi perusjuttuja ja jo etukäteen täytettyä lomaketta. Saatiin kasa lippulappuja, onneksi, koska ei mulla kauheesti jäänyt niistä jutuista päähän, niin on jotain mihin palata.. Se mitä jäi mieleen, oli että mun paino ei oikeestaan ollut noussut alkupainosta tosin en ihan tarkkaan tiedä mikä se alkupainokaan oli. Mutta en saanut siitä ainakaan vielä noottia. Pissanäyte pitää viedä labraan lähiaikoina tai 10 viikolla, jos halutaan ottaa verikoe Downin- ja muita syndroomia varten tästä vielä alla lisää. Täytyy käydä vielä muutamilla nettisivuilla rekisteröitymässä. Ja mun pitää syödä rahkaa tai jugurttia että saan kalsiumia, koska maito eikä juusto maistu, vaikka niistä ylensä tykkään. Niin ja ultra ajat tulee postissa kotia.
Käynti toi vähän konkreettisuutta taas tähän odotukseen! Ja odotan jo vähän ensi kertaa.
Mutta vielä tuosta verikoejutusta. Ei osattu sitä ihan vielä päättää.. Koska: jos jotain kromosomivirheitä meidän pikkuisesta löytyy, niin vaihtoehtona ei kuitenkaan ole raskauden keskeytys! Haluaako sitä sitten tietää jo raskausaikana, jos jotain on vialla, ja murehtia sitä. Varsinkin jos diagnoosi sitten onkin väärä, niin kuin voi hyvin käydä, ja raskausaika on mennyt murehtimisessa. Mutta sitten jos niskapoimumittauksessa jotain epäilyttävää olisi, niin toisaalta verikokeella voitaisiin sitten sulkea tämä pois. Tosin myös vaihtoehtoisesti vahvistaa.
Mitä te olette tämän suhteen tehneet? Otettaisiinko verikoe kuitenkin vai jätetäänkö ottamatta?
Edit.
En osannut kertoa sukusairauksista juurikaan mitään.. Sit kyselin äidiltä, niin tulikin pieni lista minkä kanssa palata neuvolatädin luo.
lauantai 6. kesäkuuta 2015
Musta tulee äiti!
Päivät etenevät niin hitaasti! Nyt kun tässä alkaa tajuta mitä on tapahtunut, niin tekisi mieli koko ajan lueskella aiheesta ja päivitellä raskaussovellusta..ja kertoa kaikille! Mutta kun sitä haluaisi tehdä pitkin päivää, niin alkaa vähän aiheet loppua. :)
Tuntuu niin kummalliselta, että vihdoinkin olen raskaana! Ja ensi kesänä tähän aikaan meillä on pieni nyytti sylissä! Tavallaan kaikki tapahtui loppujenlopuksi niin yhtäkkiä, että ei tähän osannut varautua. Kun olin jo vähän luopunut toivosta, että meillä onnistuisi sen "normaalin" vuoden sisällä. Ja sitten ne kaksi viivaa pärähtikin tikkuun.
Yritystä meillä on takana 9 kiertoa ja 10 napsahti. Ja nyt mennään siis viikossa 4+5, eli hyvin alussa vielä. Tässä vaiheessa mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta en aijo alkaa murehtimaan, vaan haluan nauttia tästä hetkestä ja iloita meidän tulevasta vauvasta! Jos jotain sitten tapahtuu, niin kerkiää sitä murehtia silloinkin.
Oireina mulla on edelleen ollut tissikipu ja jatkuva nälkä, myös kevyt huonovointisuus varsinkin nälkäisenä ja ennen ruokaa, mutta välillä tuntuu että koko ajan ehkä kun koko ajan tuntuu olevan nälkä. Se on vähän sellanen olo, kun on niin nälkäinen että tulee jo huono olo, eikä oikein tiedä, että pitäisikö syödä vai olla syömättä. Tosin tänään on tämän suhteen ollut vähän helpompi päivä! Ja melko helposti taidan hengästyä. Vatsan menkkajomotukset on hävinneet tuossa päivä pari sitten. Selkä vähän oireilee, mutta en tiedä johtuuko se vauvasta, kun se muutekin on vähän kenkku välillä. Väsymyksestä en oikein osaa sanoa, kun olen lomalla, niin saa nukkua :) Mutta sitä ihmettelen että en ole herkistellyt juuri ollenkaan, ajattelin että muutun herkkikseksi, kun normaalistikin olen aika herkkä. Perusoireilla mennään siis. Mutta on se vaan niin hassua, että oireet alkaa jo näin varhaisessa vaiheessa, mitä tästä vielä oikein tulee kun pidemmälle päästään!
Ensimmäisille kavereille on jo kerrottu, kun heidän kanssaan on aiheesta ja yrittämisestä muutenkin aktiivisesti keskusteltu! Tässä nyt mietitään koska tuleville isovanhemmille kerrottaisiin.. Ei ehkä ihan vielä, mutta piakkoin :) Halutaan kuitenkin kertoa jo melko aikaisin, kun jos jotain tapahtuisi, niin kerrottaisiin varmasti siitäkin. Onpa kivempi keritä iloita yhdessä, kuin että aloitettaisiin niillä surullisilla uutisilla.
Neuvolaan soitin ja ensimmäinen aika on varattu kesäkuun lopulle.
Ja annettiin vauvalle jo nimitys, mutta sen saatte kuulla ehkä myöhemmin.
Rakastan tätä aikaa! Vaikka vielä välillä yhtäkkiä tajuaa että niin mustahan tulee äiti se on jopa hassua kirjoittaa! Ja huonovointisuutta on lähes jatkuvasti.
EDIT: yks vaiva unohtu, nimitäin pissahätä. Se on koko ajan. Onneks vielä ei ole tarvinnyt kuitenkaan yöllä herätä käymään vessassa.
Tuntuu niin kummalliselta, että vihdoinkin olen raskaana! Ja ensi kesänä tähän aikaan meillä on pieni nyytti sylissä! Tavallaan kaikki tapahtui loppujenlopuksi niin yhtäkkiä, että ei tähän osannut varautua. Kun olin jo vähän luopunut toivosta, että meillä onnistuisi sen "normaalin" vuoden sisällä. Ja sitten ne kaksi viivaa pärähtikin tikkuun.
Yritystä meillä on takana 9 kiertoa ja 10 napsahti. Ja nyt mennään siis viikossa 4+5, eli hyvin alussa vielä. Tässä vaiheessa mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta en aijo alkaa murehtimaan, vaan haluan nauttia tästä hetkestä ja iloita meidän tulevasta vauvasta! Jos jotain sitten tapahtuu, niin kerkiää sitä murehtia silloinkin.
Oireina mulla on edelleen ollut tissikipu ja jatkuva nälkä, myös kevyt huonovointisuus varsinkin nälkäisenä ja ennen ruokaa, mutta välillä tuntuu että koko ajan ehkä kun koko ajan tuntuu olevan nälkä. Se on vähän sellanen olo, kun on niin nälkäinen että tulee jo huono olo, eikä oikein tiedä, että pitäisikö syödä vai olla syömättä. Tosin tänään on tämän suhteen ollut vähän helpompi päivä! Ja melko helposti taidan hengästyä. Vatsan menkkajomotukset on hävinneet tuossa päivä pari sitten. Selkä vähän oireilee, mutta en tiedä johtuuko se vauvasta, kun se muutekin on vähän kenkku välillä. Väsymyksestä en oikein osaa sanoa, kun olen lomalla, niin saa nukkua :) Mutta sitä ihmettelen että en ole herkistellyt juuri ollenkaan, ajattelin että muutun herkkikseksi, kun normaalistikin olen aika herkkä. Perusoireilla mennään siis. Mutta on se vaan niin hassua, että oireet alkaa jo näin varhaisessa vaiheessa, mitä tästä vielä oikein tulee kun pidemmälle päästään!
Ensimmäisille kavereille on jo kerrottu, kun heidän kanssaan on aiheesta ja yrittämisestä muutenkin aktiivisesti keskusteltu! Tässä nyt mietitään koska tuleville isovanhemmille kerrottaisiin.. Ei ehkä ihan vielä, mutta piakkoin :) Halutaan kuitenkin kertoa jo melko aikaisin, kun jos jotain tapahtuisi, niin kerrottaisiin varmasti siitäkin. Onpa kivempi keritä iloita yhdessä, kuin että aloitettaisiin niillä surullisilla uutisilla.
Neuvolaan soitin ja ensimmäinen aika on varattu kesäkuun lopulle.
Ja annettiin vauvalle jo nimitys, mutta sen saatte kuulla ehkä myöhemmin.
Rakastan tätä aikaa! Vaikka vielä välillä yhtäkkiä tajuaa että niin mustahan tulee äiti se on jopa hassua kirjoittaa! Ja huonovointisuutta on lähes jatkuvasti.
EDIT: yks vaiva unohtu, nimitäin pissahätä. Se on koko ajan. Onneks vielä ei ole tarvinnyt kuitenkaan yöllä herätä käymään vessassa.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)