Mä olen niin rakastunut

Meidän rakas prinsessamme syntyi 16.2 aurinkoiseen aamuun, kaksi viikkoa meni siis yli LA:n. Mä olen niin rakastunut häneen, hän on niin täydellinen ja suloinen ja ainutlaatuinen. En voi kuin ihmetellä että meidän elämäämme on siunattu tällainen söpöläispakkaus! Tänään hän on viikon ikäinen ja syntymäpaino saavutettu. Iakä ja äiskä ovat täysin myytyjä.

Täällä elellään ihan vauvakuplassa, joten postaustahti tässä vähän hidastuu. Nyt opetellaan arkea tulokkaan kanssa, elellään vauvantahtisesti ja aletaan rakennella uutta rytmiä elämään.

Tässä kuussa tapahtuu

Tässä kuussa meidän vauva syntyy! Mutta ei sitä silti osaa jotenkin ajatella tai siis tajuta. Mutta aika pian tapahtuu.

Mulla on ollut tähän asti sellainen olo, että ei nyt vielä.. Että varmasti menee lasketusta ajasta reilusti yli. Ainakin jotain viikon verran. Toisaalta tämä on ollut hyvä, sillä LA on huomenna (!!) mutta ei mulla oo vielä mikään hinku päästä tästä vatsasta eroon tai synnyttämään. Tietysti tämä vatsan pienuus ja oma oireettomuus varmasti vaikuttavat myös tähän.. Tosin nyt alan odottamaan synnytystä siinä mielessä että haluaisin jo päästä näkemään tämän meidän pikkuisen.

Mutta siis tämä on ollut tähän asti. Eilen sen sijaan oli vähän erilainen fiilis (tosin tänään on taas melkein samanlainen olo kuin aiemmin). Nimittäin olin tosi poikki, siis siinä mielessä että tuntui ettei happi kulje ja jos vähänkin kumarruin, niin joko vauva alkoi liikuskelemaan tai jotain harjoitussupistuksia tuli. Silloin alkoi vähän tuntumaankin siltä, että no ehkä vauveli tästä kohta puoliin jo päättääkin tulla. Ja olo oli myös sellainen, että eihän tässä montaa päivää tämmöisillä fiiliksillä jaksa. Kaikki mitä koitin tehdä vei hirmuisesti aikaa ja varsinkin tuo kumartuminen tai asioiden nostaminen oli erittäin työlästä ja sai puuskuttamaan. Myös jo pelkkä seisominen väsytti. Viime yö oli myös aika hankala. Alavatsassa tuntui lähes koko yön sellaista kevyttä menkkamaista jomotusta ja kääntyminen oli tavallista hankalampaa. Sain onneksi aamuyöstä kuitenkin nukuttua ihan ok:sti.

Olen kyllä siinä mielessä onnekas, että tällaisia tuntemuksia on tullut vasta nyt. Jotkut kun kärsivät kaikenlaisita vaivoista jo monia viikkoja ennen LA:ta. Ehkä myös kun oma olo on ollut hyvä, ei synnytystä ole osannut kaivatakaan vielä.

Noita harjoitussupistuksia mulla on kyllä jo tullut aiemminkin. Tosin ne ei ole olleet yhtään kipeitä, kun eilen osa alkoi tuntua vähän ikäviltä.. Aluksi en edes tajunnut että harjoitussupistuksista on kyse, mutta myöhemmin osasin yhdistää sen vatsan kovettumisen supistuksiin. Ensimmäiset muistan jo jostain joulun tienoilta tai vähän ennen.

Kaikki kriittinen alkaa vauvan tuloa varten olla kunnossa. Tosin huomenna vielä on sellainen meno, mitä en mielelläni peruuttaisi.. Ja pinnasängyn maalaus on vielä kesken, mutta ajateltiin joka tapauksessa vauvaa nukuttaa aluksi tuossa äitiyspakkauksen laatikossa jos hän ei eksy perhepetiin.. Lisäksi mulla on muutamia käsityöideoita vielä tekemättä ja aloittamatta, kuten leikkimatto, vaunuverho, pinnasängyn "prinsessaverho".. Mutta nämä nyt ei ole mitään kriittisiä juttuja, niin ei paniikkia.. En myöskään ole pakannut vielä sairaalakassiakaan.. Jotkuthan tämän pakkaa jo viikkoja ennen LA:ta, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi, ja kun ei tuntemuksetkaan ole olleet mitään siihen suuntaan, niin ei ole tullut tarvetta.. Nyt olen kyllä jo katsellut mitä muut ovat pakanneet ja mitkä jutut on ollut tarpeellisia, ja tehnyt listaa mitä haluan ottaa. Jonkun verran juttuja on jo kasattuna pöydällekin, mutta kassiin asti ei ole päätynyt vielä mitään.

Masukuviakin otettiin viime viikonloppuna kun oli vielä vähän pakkasta ja lunta. Ne on vielä käsittelemättä, mutta tuntuu että niistä tulee kivoja muistoja!

Pientä siivousintoa alkaa olla, mutta en uskalla tänään tehdä mitään kovin rankkaa, jotta huominen meno vielä onnistuu. Sen jälkeen vauveli saa tulla koska haluaa :)

Äitiysloma, -ainakin mukamas- aikaa taas kirjoitella

Vähän arvasin että näin käy jossain vaiheessa. Blogihiljaisuus. Inspiraatiota ei ollut tai asiaa. Sitten tuli muita juttuja ja blogin pariin palaaminen tuntui entistä hankalammalta. Mistä pitäisi aloittaa tauon jälkeen.. Pitäisikö kertoa menneitä kuulumisia vai vain hypätä uudestaan tällä asemalla mukaan. Huonoa omaa tuntoa en aijo tästä ottaa, sillä olihan ensisijainen tarkoitukseni kirjoitella blogia itseäni varten.

No nyt ollaan taas täällä, toivottavasti jatkossa vähän useamminkin.

Äitiysloma alkoi jouluna, joten nyt luulisi sitä aikaa olevan kirjoitella täällä. Ainakin hetken ennen vauvan putkahtamista tähän huusholliin. Mutta projektejakin on kertynyt mukavasti, kaikkea pientä kivaa, mitä haluaisin vauvalle tehdä ja muutamia muita välttämättömiä juttuja. Eikä energiaa tietysti enää riitä samassa määrin kuin ennen varsinkaan kun yöt alkaa olla enenevässä määrin jatkuvaa heräilyä ja kyljen kääntämistä. Itkin tässä jo miehelleni vähän sitä kun en jaksa ja niiin paljon olisi juttuja mitä pitäisi tehdä ja pitäisi osata nauttia vielä tästä raskausajastakin. Onneksi tajusin kuitenkin jo tämän kieron oman mieleni asettaman paineen minkälainen äidin tulisi olla. Päätin luopua tästä jo nyt alkaneesta riittämättömyyden tunteesta, ja nyt muutaman päivän olokin on ollut energisempi ja rauhallisempi. Tiestyti tuo riittämättömyys varmasti vielä iskee moneen kertaan, mutta tällä hetkellä on ainakin hyvä. Ja ne kaikki keskeneräiset ja aloittamattomat projektit. Noh, suurin osa niistä ei ole mitenkään välttämättömiä, joten jos en niihin ehdi tarttua niin mitä sitten. Teen sen mitä jaksan ja otan ilon irti siitä mitä saan aikaiseksi. Ja ihanaahan on että saan tehdä näitä juttuja, eikä niitä vain pitäisi tehdä.

Lisäsin blogiin hankinnat välilehden, johon olen kirjannut vauvaa ja vähän äitiäkin varten tehdyt hankinnat, sekä vielä hankittavat jutut. Päivittelen listausta pikkuhiljaa kunhan asiat etenevät. Vaate puoli on vielä melko tyhjänä, täyttelen sen tässä vielä kun alan pesemään noita ihania pikku vaatteita. Samalla näen sitten itsekin puuttuuko jotain oleellista vielä.

Vauva:
Meidän pikkuinen olisi jo rakenteellisesti valmis syntymään nyt on siis jo 37 viikko! Mutta saisi kyllä pysytellä vielä muutaman viikon kyydissä. Raivotarjonnassa hän on ollut jo pidemmän aikaa, ainakin jostain viikolta 27 asti. Tosin välillä kyllä kuvittelin hänen käännähtäneen takaisin pää ylöspäin, mutta ainakin neuvolassa ollaan oltu aina rt:ssä.

Liikkeet olen koko raskauden ajan tuntenut voimakkaasti, tällä hetkellä ne alkavat välillä jopa vähän rasittaa.. Eniten tuntuu ylämahassa oikealla puolella kun pienet jalat siellä koittavat saada lisää tilaa tulemalla kylkiluistani melkein läpi :) Mutta ihanaahan se on että liikkeet tuntuu niin ei ole tarvinnut pelätä. Tosin olen kyllä onnellinen siitä että istukkani on edessä, joten osa liikkeistä jää varmasti tuntumatta ja näin helpottaa omaa oloani ja nukkumistani.

Siro vauva meille vissiin on tulossa ja mahakin kasvaa alakäyrillä tasaisesti. Tämä kaikki on oikein positiivista kyllä, itselle maha tuntuu isolta ja vähän tukalaltakin jo, joten isompaa en kaipaa!

Painoa minulle on kertynyt melko vähän. Tästä olin jossain vaiheessa vähän huolissanikin, mutta eipä siihen neuvolassa ole tartuttu. Pääsempähän helpommalla sitten synnytyksen jälkeen! Vielä ei ole ollut turvotustakaan, joten ulkomuoto on muuttunut lähinnä mahan kohdalla :)


Yhden vinkin voisin antaa, mihin itse olisin kaivannut neuvoja, mutta en osannut kysyä. Juokaa vettä! Itse olen aika huono juomaan ja tiedän että tarvitsisin enemmän nestettä päivittäin. Mutta ne ikävät pohjekrampit, mistä useampikin tuntuu kärsivän voivat usein johtua nestehukasta! Ja omalla kohdallani ainakin juominen on auttanut tähän ongelmaan! Vaikka edelleen juonkin vähemmän kuin olisi hyvä, on krampit nyt lähiaikoina pysyneet poissa. Myös lämpimät jalat voivat vähentää kramppeja, siis sukat jalkaan ja tee vaikka lämmin jalkakylpy ennen nukkumaan menoa. Ja magnesiumin puutteen sanotaan myös aiheuttavan kramppeja, mutta tätä ei vissiin ensisijaisesti suositella raskaana oleville, vaikka itse kyllä vetelin tätäkin ennen kuin tajusin veden juonnin auttavan.. Niin ja itselläni uskon auttavan helpon niksin veden juomisessa: otan vettä pulloon ja näin saan seurattua kuinka paljon tulee päivän aikana juotua. Jos huomaan juoneeni vain vähän tiedän panostaa siihen paremmin vielä loppupäivänä.

Rakenneultra

Olipas kiva taas nähdä meidän pikkuinen!

Kaikki on onneksi kunnossa ja terve vauveli sieltä on tulossa! Hän siellä liikuskeli sopivasti, mutta pysyi kuitenkin paikallaankin sen verran, että kätilö sai mitat hyvin otettua. Kätilö oli oikein mukava ja asiantunteva. Hän selitti mitä on mittaamassa ja mitä missäkin näkyy Tämä on näin maallikolle tosi kiva, ei siitä kuvasta muuten niin kauheasti mitään irti saisi. Hän siellä poseerasi oikein mallikkaasti ja saatiin ihania profiilikuvia mukaamme montakin.

Painoarvio pikkuisella on 396 g ja viikkoja koossa siis 21+2. Elikkäs aika keskikäyrillä vissiin mennään. En ole varma tuliko jotain pituusarviota, mutta päänhalkaisija eli se mikä neuvolakorttiin kirjataan oli 52 mm. Siropäinen vauveli sieltä on kuulemma tulossa. Tämä sopii meikäläiselle kyllä oikein hyvin!

Vauvan voinnin lisäksi olin vähän miettinyt etukäteen miettinyt mun istukan tilannetta, haluaisin nimittäin ehdottomasti alatiesynnytyksen. Siinä ekassa ultrassa kun sanoivat että istukka on mulla edessä, niin mietin onko se nyt sitten liian alhaalla kohdunsuun päällä. Mutta onneksi tämänkin puolesta kaikki on ok, ja istukka on tuossa mahalla edessä. Olen kyllä silti tuntenut liikkeet tosi hyvin, vaikka luulisi sen istukan niitä keventävän.

Muutama päivä sitten erehdyin muuten lueskelemaan keskustelupalstoja rakenneultrista älkää tehkö sitä virhettä!!, ja ensin siellä olikin ihan kivoja kommentteja ja kaikki oli ollut hyvin. Mutta tulihan siltä muutama niitäkin tilanteita, jolloin jotain olikin vialla. Vasta siinä vaiheessa tajusin itse, että niin, tässähän voi selvitä vaikka mitä probleemeja vielä.. Vähän aloin tämän seurauksena stressaamaan, mutta päätin sitten että ei, en halua! Jos jotain ongelmia ilmenee, niin käsitellään niitä sitten, turha näitä on taas etukäteen liikaa miettiä. Tietysti tiedostan, että mitä tahansa voi vielä käydä, mutta päätin taas heti alkuun lopettaa tuon stressaamisen! Ja onneksi kaikki on nyt kuitenkin hyvin, tällä hetkellä on oikein helppoa olla stressaamatta!

Niin, saatiin me se sukupuolikin selville, vaikka pikkuinen meinasikin aluksi olla sitä paljastamatta. Tiukasti polvet yhdessä hän siellä hengaili. Meille on nyt kuitenkin tulossa siropäinen tyttö! <3

Punaisen ristin kontti, Tikkurila

Mä tykkään kierrellä kirppareita! Ja nyt te jotka tykkäätte myös, niin kannattaa ottaa suuntanta Tikkurilan konttiin!

 

Toiminta nimittäin on siirtymässä Tiksistä Tammistoon ja uusikin toimipiste on itseasiassa jo auki osoitteessa Valimotie 8, ja nyt kaikkia tuotteita saa tuolta Tiksistä todella edullisesti! Nimittäin 1€/kpl. Mutta olkaa nopeita, paikka on nimittäin auki enää 25.9 asti!

Mä kävin Tiksissä yks päivä kääntymässä ja nappasin tuolta kontista mukaani muutamat vauvan vaatteet, niissä ei ollut hintaa ja kassalle tullessani kyselin hintoja ja kappalehinta oli vain tuon 1 €! Ajattelin suunnata paikalle vielä uusiksi ja katsoa vähän isompiakin vaatteita jo valmiiksi. Tällä hinnalla niitä kannattaa jo vähän aikaa säilöäkin! :) Torstaina meillä on vielä rakenneultra (!!), jos siellä selviäisi sukupuolikin, niin voisi ostaa muitakin kuin neutraaleja vaatteita.



ps. me ostettiin yhdistelmävaunut!! nyt ne pönöttää tossa meidän eteisessä! :D


-en hyödy postauksesta muuta kuin hyvän mielen-

Muljahdus

Mä olen odotellut vauvan liikkeitä jo jonkin aikaa, vaikka tiedän että vielä on aika aikaista, varsinkin esikoisen odottajalle.. Lisäksi kun mulla on istukka edessä, niin se vissiin vielä hidastaa liikkeiden tuntemista.

Olen mä tuntenut joitain pieniä tuntemuksia, mutta ne on aika epämääräisiä, enkä siksi viitsi niiden perusteella sanoa liikkeitä tunteneeni. Muutama ilta sitten (16+6) makoilin sängyssä käydäkseni pian nukkumaan ja tunnustelin taas liikkeitä. Ajatukseni jo herpaantui, kun tunsin selkeän muljahduksen kohdun kohdilla vasemmalla puolella. Tämä ei voinut olla muuta kuin meidän pikkuinen heittämässä kuperkeikkaa tai muita akrobaattisia temppuja, niin selkeä muljahdus oli!

Tämän jälkeen en ole taas liikkeitä tuntenut, enkä tuona iltanakaan kyseisen jälkeen mitään muuta. Nyt odotellessa niitä säännöllisempiä liikkeitä!

Millä viikoilla te tunsitte ensimmäistä kertaa vauvanne liikkeet? Varsinkin jos istukka oli edessä?

2. neuvola

Meillä oli tänään toinen neuvola.
En muistanut ihan varmaksi pitikö pissanäytteestä tehdä ne proteiinit ja sokerit (?) joka kerta. Ajattelin sitten että teenpä varmuudeksi. Menin vessaan ja otin näytteen purkkiin. Aloin etsimään niitä lisukoja, mutta eipä niitä ollut yhtään jäljellä.. Huoh. Kaadoin näytteen pois ja mentiin odottelemaan neuvolatätiä. Hän sitten heti kyseli teinkö testin ja kerroin mitä oli käynyt. Mutta olisin kuulemma voinut jättää purkin odottamaan että saadaan lisää liuskoja, no enpä ajatellut kun en itse haluaisi kenenkään pissanäytteitä siellä vessassa katsella.. Ensi kerralla sitten.

Hemoglobiini mulla oli laskenut, eikä se vissiin ollut mitenkään erityisen hyvä aluksikaan. Sain siis suosituksen alkaa syödä lisärautaa. Vielä ei olla ihan huonolla tolalla, mutta nyt jo kannattaisi alotella vaikka joka toinen päivä. Kävinpä niitä tabuja sitten hakemassa ja aloitinkin jo tänään. Mutta on se hankalaa niitä napsia, kun pitäisi osata sijoittaa sopivasti ruokailujen väliin..

Verenpaine mulla oli hyvä ja paino oli noussut hitusen. Mullahan tässä ensimmäisen kolmanneksen aikana paino tipahti noin nelisen kiloa ja nyt ollaan taas suurin piirtein lähtölukemissa. Saa nähdä joutuuko tässä vielä jollekkin syöttökuurille.

Käytiin läpi myös sellaiset voimavarakaavakkeet, mitä oltiin mieheni kanssa kotona täytelty. Meillä tämän suhteen oli kyllä aika samanlaiset ajatukset, ja oltiinkin niistä jo kotona juteltu. Ei mitään yllättävää siis.

Parasta käynnillä oli kuunnella vauvan sydänääniä! Ekalla kerrallahan niitä ei vielä kuunneltu, kun oli kuulemma niin aikaista. Mutta siellä ne nyt kuuluivat, muistaakseni syke vauvalla oli noin 150. Ja liikkuvainenkin hän oli, kun lähes koko ajan tuli potkuja tai muita kohti anturia :) ei siis mene varmaan kauaa kun minäkin niitä liikkeitä jo tuntisin! Jo niitä onkin tässä vähän kuulosteltu! 

Mieheni oli mukana käynnillä, mutta hän joutui lähtemään aikaisemmin, eikä siksi ollut mukaan kuulemassa sydänääniä. Tylsää. Toivottavasti ensi kerralla!

 Niin ja kuulemma voisin soitella ja varata aikaa jo fyssariryhmään. Saisin ehkä vähän vinkkejä kipuilevaan selkäänikin.

Np ultra

Kursori vilkuttaa tyhjällä sivulla, kun mietin mitä tästä käynnistä kirjoittaisin. Katson tyhjää sivua ja välillä vilkaisen kuvaa meidän vauvasta. Yritän etsiä jotain biisiä mikä kuvaisi mun tunteita ja oloa.

Mun sydän on pakahtumaisillaan ilosta. Tää on jotain niin ainutlaatuista ja uskomatonta. Meidän vauva asustaa mun masussa. Tähän asti tää on ollut parasta tässä raskaudessa enkä malta odottaa että pääsen näkemään ja tutustumaan meidän vauvaan muutenkin kuin kuvan välityksellä.


Mutta siis, ultrakäynti meni suurinpiirtein niin kuin oletan useimpien menevän. Aamulla herättiin ja syötiin ja lähdettiin ajoissa liikkeelle. Mua jännitti mitä tulee tapahtumaan, ja vähän myös että onko siellä edes ketään, johtuen varmaan osittain melko lähellä olleesta ikävästä tapahtumasta.. Koitin ajatella kaikkea muuta kuin tulevaa ultraa. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja saatiin parkkipaikka lähes heti. Ilmottauduttiin ja kavuttiin oikeaan kerrokseen odottelemaan. Hetkinen siinä odoteltiin ja muistin käydä vessassakin, kun siihen oli neuvottu. Ja päästiin sisään.

Kätilö tai millä nimikkeellä se ultrahenkilö nyt kulkeekaan oli mukava. Hän kyseli muutamia perusjuttuja ja sitten pääsinkin jo makoilemaan siihen tuoliin. Ultraus tehtiin mahan päältä. Tila missä oltiin, oli remontin takia vähän tilapäinen paikka kyseiselle toiminnalle, joten siitä syystä meille vanhemmille ei ollut omaa näyttöä mistä ultrausta katsella. Itse en siis kovinkan paljoa nähnyt, paitsi silloin kun kätilö halusi näyttää jotain. Mutta koska ennakko-odotuksia ei ollut, ei tämä tuntunut mitenkään turhauttavalta tai harmittavalta. Mieheni pääsi kuitenkin seuraamaan toimintaa koko ajan näytöltä.

Ihan ensin kätilön aloittaessa ultraus, hän käänsi näytön minuun ja näytti vauvan. Ja siellä se oli! Ihan vauvan näköisenä, ei siinä tarvinnut edes silmiä siristellen yrittää päätellä vauvan sijaintia tai suuntaa. Ja minä ehkä vähän huokasin helpotuksesta! Heti pääsin itse näkemään että siellä hän uiskentelee ja sydän lyö tasaisesti.

Kätilö selitti mitä tapahtuu ja että hän saattaa olla hiljaakin välillä, kun tekee tarvittavia mittauksia ym. Ei tarvinnut ihmetellä. Välillä näyttöä käännettiin minuakin kohti ja pääsin näkemään pään ja aivot, kädet, jalat, mahalaukun, kasvonpiirteet. Ihan mahtavaa! Välillä vauvaa piti vähän houkutella liikkumaan, jotta mittausket saatiin tehtyä luotettavasti. Niin ja niskapoimun rajat katsottiin taulukosta, koska emme halunneet sitä seulontatutkimusta tehdä, ja sekin oli hyvin alle kriittisen rajan.

Kätilö suoritti tarvittavat mittaukset ja tulosteli meille muutamat kuvat. Ja pääsin nousemaan penkiltä. Hän kirjaili  tiedot koneelle ja selitti meille missä mennään. Vauvalla oli kaikki hyvin, hän vain olikin isompi kuin odotettiin. Tai päänmitta oli odotusten mukainen, mutta pituus vastasi vanhempaa vauvaa hän on jo 7 cm pötkäle. Nykyisten ohjeiden mukaan sitten LA määritetään pituuden mukaan. Meillä siis muuttui laskettu aika 6 päivällä ja nyt yllättäen ollaankin jo viikolla 14! En vain tajua miten hedelmöittyminen on ollut mahdollista melkein viikkoa aikaisemmin..

No tässä vielä teillekin nähtäväksi tämä mestariteos, ensiotos. Meidän vilkuttava vauva!

Ps. Se biisi mikä nyt parhaiten vastasi tätä mielentilaa on Anna Puun Mestaripiirros

Mammavaatteet

Mä kävin ostamassa ekat mammavaatteet jo viikolla 9. Housut, paksummat leggarit, ohuet leggarit ja sortsit. Tuntuu vähän hassulta vielä mitään tollasia ostella, mutta kun on niin turvonnut olo ja kaikki housut puristaa, etten kestänyt enää.

Leggareita en oo vielä kerinnyt käyttää, niille tulee varmaan tarvetta sit vähän syksymmällä ja viileämmillä keleillä. Mutta nää housut on ihanat ihan perus mustat vähän löpöt, ei myöskään kovin hyvää matskua, mutta ajaa asiansa! Ja oonkin näitä käyttänyt lähes joka päivä sen jälkeen. Nää on niin ihanan puristamattomat ettei oo tosi! Leveä ja löysä vyötärönauha on luksusta! :D

Shortsit ostin ku ne oli hyvässä alessa.. Ei niillä kovin pitkään mitään tee, mutta on tässä näitä lämpöisiä päiviä ollut ja varmasti vielä tulee, niin onpa sitten jotain kevyempääkin päällepantavaa. + näis on edelleen tää ihana leveä ja löysä vyötärönauha! Ja kiva kuosi!

Syksyllä, mahan kasvaessa tulee sitten tarve ostella lisää.. Ainakin farkut tulee varmasti tarpeeseen.. Toivottavasti säästyisin talvitakin ja kenkien ostamiselta, mutta se voi olla vaan toiveajattelua.

Rakkauspakkaus

Tää tunne on ihan tajuton!
Ensin tuli sellainen puhtaan ilon tunne. En osaa muuten kuvailla sitä tunnetta, koska se on jotain niin tajunnanräjäyttävän voimakasta ja niin uutta. Tuntuu että voisin vaan alkaa nauramaan koska oon niin iloinen. Mä niin iloitsen meidän vauvasta! Ja vaikka se on tähän asti lähinnä aiheuttanut mulle huonoa oloa, niin silti tunnen vaan puhdasta iloa sen olemassaolosta! 

Ja muutamia päiviä tän jälkeen tuli uus tunne. Sen mä tunnistan ja osaan nimetä, vaikka se onkin jotenkin erilaista, jotain syvempää ja puhtaampaa. Rakkaus! Mä niin rakastan meidän vauvaa! Vaikka se on sellainen pikku möllykkä vasta!

Jossain vaiheessa mietin, että millonhan jotain tällaisia tunteita tulee. Ja sit ne vaan yhtäkkiä iski, ei niitä tarvinnut kaivaa mistään, niin kuin pelkäsin. Ne vaan putkahti.


Ja tähän liittyen kun yks päivä olin kaupassa ja vähän fiilistelin vauvanvaatteita. Ja näin niin tunteita herättävät sukat, että hyvä kun pääsin pois itkemättä.

Kerrottu on!

Se oli niin hauskaa! Yhtäkkiä puskista vaan mainita! :D

Kerrottiin mun porukoille ensin. Kun käytännön syistä niitä satuttiin näkemään aikaisemmin viikolla. Oltiin niillä syömässä ja juteltiin niitä näitä. Sit jossain vaiheessa sanoin:

"Niin.. ollaan tässä vähän mietitty, et mites teitä sit pitäis kutsua -hiljaisuus- sit ku meille tulee vauva"

Ne oli vaan ihan hiljaa hämmentyneen ja onnellisen näköisinä. Ja sit et ohhoh, no mitäs tähän nyt yhtäkkiä pitäisi sanoa. Mut kyl mä luulen et ne oli jo vähän miettinytkin et missähän vaiheessa meille jälkikasvua tulisi, mutta ei vaan oltu mainittu niille koskaan asiasta mitään. Niin ja äiti tietysti alkoi melkein itkemään. Äiti tiesi miksikä haluaa tulla kutsutuksi, mutta iskä ei heti tiennyt. Nyt ei olla nähty, niin en ole voinut vielä kysyä.. Oli ihanaa jutella raskausjuttuja äidin kanssa ja kuulla sen kokemuksia tästä vaiheesta. Onneks se lohdutteli et kyllä se pahoinvointikin pian menee ohi!

Samalla kerroin myös mun nuoremmalle veljelle:

"Mul on sulle yks salaisuus, mitä ei saa kertoa vielä muille. No sust tulee eno!"

Mun veljen kasvoille levis vaan valtavan leveä hymy ja se tuli vaan hiljaa halaamaan mua! Se oli niin liikuttavaa! Ja sit se kertoi jo miettineensä, et millonhan me saadaan lapsia, et minkälainen ikäero sille ja niille oikein tulisi.. Niin hassua, et se on jo ajatellut tollasta!

Mun muille sisaruksille kerroin parin päivän päästä kun näin niitä:

"Koska te ootte niin parhaita sisaruksia, niin te saatte ylennyksen tädiksi ja enoksi"

Veljen kasvoille levisi samanlainen hymy kuin toisellekin oli levinnyt ja sisko oli tapansa mukaan vaan et "no ni", mutta siis kuitenkin selvästi onnellisena.

Miehen lähisuvulle kerrottiin juhannusta edeltävänä torstaina. Meillä oli mökkiviikonloppu porukalla, niin oli vähän tarvekin kertoa, ettei tarvitse selitellä outoa käytöstä tai huonoa oloa.. Kerrottiin  samalla tavalla kuin mun porukoille, mut vaan niin et mies kertoi. Pamautti vaan tyhjästä :) Sit ne kaikki oli hiljaa ja katto mua ja kysy et oikeestiko? Seurauksena oli aikamoinen hälinä! Kaikki vaan kiljahteli ja riemuitsi ja halaili ja onnitteli! Oli hauskaa kokea myös tämmöinen innostus. Appivanhemmat tiesi heti miten ne haluaa tulla kutsutuksi. Ja taas oli ihanaa puhella vauvajuttuja yhdessä. Ja viikonlopun aikana voitiin aina palaillakin asiaan uudestaan ja uudestaan.

Kerrottiin isovanhemmille ja tädeille, sedälle ja enoille siis viikolla 7. Se oli meille hyvä aika, ja toisaalta jos jotain kävisi, niin kerrottaisiin niille varmasti siitäkin ja uskoisin että saatais tukea niiltä suunnilta. Ja kuitenkin saatiin pitää salaisuus myös omana tietona hetken aikaa, mikä myös on aika hauskaa.

Meidän vauvasta tulee uuden sukupolven ensimmäinen molempien sukuihin, niin se tulee saamaan valtavasti rakkautta ja huolenpitoa!!

Jotain konkreettista

Vihdoinkin jotain kivaa konkreettista eikä vaan tätä pahoinvointia! Meidän eka neuvola. Neuvola-aika oli aamulla, niin mieskin pääsi helposti mukaan! Sanoinkin sille, että olisi kiva, jos pääsisikin aina tulemaan myös. Onneksi seuraavakin aika saatiin aamuksi, niin on helpompi järjestellä tulemiset.

Aamulla saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin, mikä on meille aika harvinaista, ylensä ollaan ihan viimetingassa tai hitusen myöhässä.. Ihmeteltiin vähän että mihis meidän nyt pitääkään mennä ja pitääkö ilmoittautua. Todettiin vähän arvellen, että ei vissiin tarvi ja istuttiin alas. Mua vähän jännitti ja sen seurauksena oli hieman huono olo. Aika mateli. Me odotettiin hiljaa. Mietittiin taas että pitikös tässä nyt kuitenkin johonkin ilmoittautua. Oli mennyt jo lähes 15 minuuttia meidän ajasta. Mies varmaan hermoili myös töihin ehtimistä. No vihdoin meidän neuvolatäti tuli ja päästiin tositoimiin.

Neuvolatäti oli mukava, ehkä vähän höpöttelijä, mutta kait se kuuluu ammattiin. Käytiin läpi perusjuttuja ja jo etukäteen täytettyä lomaketta. Saatiin kasa lippulappuja, onneksi, koska ei mulla kauheesti jäänyt niistä jutuista päähän, niin on jotain mihin palata.. Se mitä jäi mieleen, oli että mun paino ei oikeestaan ollut noussut alkupainosta tosin en ihan tarkkaan tiedä mikä se alkupainokaan oli. Mutta en saanut siitä ainakaan vielä noottia. Pissanäyte pitää viedä labraan lähiaikoina tai 10 viikolla, jos halutaan ottaa verikoe Downin- ja muita syndroomia varten tästä vielä alla lisää. Täytyy käydä vielä muutamilla nettisivuilla rekisteröitymässä. Ja mun pitää syödä rahkaa tai jugurttia että saan kalsiumia, koska maito eikä juusto maistu, vaikka niistä ylensä tykkään. Niin ja ultra ajat tulee postissa kotia.

Käynti toi vähän konkreettisuutta taas tähän odotukseen! Ja odotan jo vähän ensi kertaa.


Mutta vielä tuosta verikoejutusta. Ei osattu sitä ihan vielä päättää.. Koska: jos jotain kromosomivirheitä meidän pikkuisesta löytyy, niin vaihtoehtona ei kuitenkaan ole raskauden keskeytys! Haluaako sitä sitten tietää jo raskausaikana, jos jotain on vialla, ja murehtia sitä. Varsinkin jos diagnoosi sitten onkin väärä, niin kuin voi hyvin käydä, ja raskausaika on mennyt murehtimisessa. Mutta sitten jos niskapoimumittauksessa jotain epäilyttävää olisi, niin toisaalta verikokeella voitaisiin sitten sulkea tämä pois. Tosin myös vaihtoehtoisesti vahvistaa.

Mitä te olette tämän suhteen tehneet? Otettaisiinko verikoe kuitenkin vai jätetäänkö ottamatta?

Edit.
En osannut kertoa sukusairauksista juurikaan mitään.. Sit kyselin äidiltä, niin tulikin pieni lista minkä kanssa palata neuvolatädin luo.

Rauha

Viimeksi kirjoittelin, että en aijo aloittaa pelkäämistä ja jossittelua raskauden jatkumisen suhteen. Tiedän, että kaikki on vasta hyvin alussa, vaikka tuntuukin että raskaustestin tekemisestä on jo ikuisuus, ja paljon voi vielä tapahtua ennen kuin meillä on pienokainen sylissä. En siis leijaile täysin omissa maailmoissani tämän suhteen. Tietysti pelko välillä nostaa päätään, mutta päätin, etten anna sille sijaa vaan aijon vastaanottaa rauhan. Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa, ja minun Isäni taivaassa on täydellinen rakkaus, joten minun ei todella tarvitse pelätä! Mutta jotta kukaan ei nyt luule että tämä mielentila olisi aina helposti saavutettavissa, niin kerronpa jotain..

Tänään mä olen vuotanut punaista. Hieman paperiin, hieman suojaan. Ja kyllähän tässä heti säikähtää, että mitäs tämä nyt on ja alkaa kuvittelemaan kaikenlaista. MUTTA tiedän, että vuoto on melko yleistä raskauden aikana, eikä se välttämättä tarkoita mitään ongelmia. Lisäksi tiedän, että juuri nyt en voi tehdä asialle yhtään mitään. Aijon siis olettaa kaiken olevan kunnossa, kunnes vuodon suhteen tapahtuu muutoksia suuntaan tai toiseen. Jos vuoto selvästi runsastuu, niin silloin ajon selvittää mistä on kyse, jos taas lakkaa, olen tyytyväinen että kaikki on hyvin.

Tämä nyt on varmasti melko naivi esimerkki pelosta, mutta tällä hetkellä ajankohtainen ja konkreettinen minulle. Varmasti elämä raskaana ja myöhemmin lapsen kanssa on täynnä pelottavia asioita, joihin ei useimmiten edes voi vaikuttaa. Mutta päätän turvautua Isään, joka pitää minusta ja meidän vauvasta huolen ja päätän jo nyt etten ala stressaamaan. Elämä on liian lyhyt ja ihmeellinen tuhlattavaksi pelolle. Siispä iloitsen meidän pienestä ja siitä että tätä yrittämistä on seurannut jotain näin mahtavaa ja ihmeellistä.

Musta tulee äiti!

Päivät etenevät niin hitaasti! Nyt kun tässä alkaa tajuta mitä on tapahtunut, niin tekisi mieli koko ajan lueskella aiheesta ja päivitellä raskaussovellusta..ja kertoa kaikille! Mutta kun sitä haluaisi tehdä pitkin päivää, niin alkaa vähän aiheet loppua. :)

Tuntuu niin kummalliselta, että vihdoinkin olen raskaana! Ja ensi kesänä tähän aikaan meillä on pieni nyytti sylissä! Tavallaan kaikki tapahtui loppujenlopuksi niin yhtäkkiä, että ei tähän osannut varautua. Kun olin jo vähän luopunut toivosta, että meillä onnistuisi sen "normaalin" vuoden sisällä. Ja sitten ne kaksi viivaa pärähtikin tikkuun.

Yritystä meillä on takana 9 kiertoa ja 10 napsahti. Ja nyt mennään siis viikossa 4+5, eli hyvin alussa vielä. Tässä vaiheessa mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta en aijo alkaa murehtimaan, vaan haluan nauttia tästä hetkestä ja iloita meidän tulevasta vauvasta! Jos jotain sitten tapahtuu, niin kerkiää sitä murehtia silloinkin.

Oireina mulla on edelleen ollut tissikipu ja jatkuva nälkä, myös kevyt huonovointisuus varsinkin nälkäisenä ja ennen ruokaa, mutta välillä tuntuu että koko ajan ehkä kun koko ajan tuntuu olevan nälkä. Se on vähän sellanen olo, kun on niin nälkäinen että tulee jo huono olo, eikä oikein tiedä, että pitäisikö syödä vai olla syömättä. Tosin tänään on tämän suhteen ollut vähän helpompi päivä! Ja melko helposti taidan hengästyä. Vatsan menkkajomotukset on hävinneet tuossa päivä pari sitten. Selkä vähän oireilee, mutta en tiedä johtuuko se vauvasta, kun se muutekin on vähän kenkku välillä. Väsymyksestä en oikein osaa sanoa, kun olen lomalla, niin saa nukkua :) Mutta sitä ihmettelen että en ole herkistellyt juuri ollenkaan, ajattelin että muutun herkkikseksi, kun normaalistikin olen aika herkkä. Perusoireilla mennään siis. Mutta on se vaan niin hassua, että oireet alkaa jo näin varhaisessa vaiheessa, mitä tästä vielä oikein tulee kun pidemmälle päästään!

Ensimmäisille kavereille on jo kerrottu, kun heidän kanssaan on aiheesta ja yrittämisestä muutenkin aktiivisesti keskusteltu! Tässä nyt mietitään koska tuleville isovanhemmille kerrottaisiin.. Ei ehkä ihan vielä, mutta piakkoin :) Halutaan kuitenkin kertoa jo melko aikaisin, kun jos jotain tapahtuisi, niin kerrottaisiin varmasti siitäkin. Onpa kivempi keritä iloita yhdessä, kuin että aloitettaisiin niillä surullisilla uutisilla.

Neuvolaan soitin ja ensimmäinen aika on varattu kesäkuun lopulle.
Ja annettiin vauvalle jo nimitys, mutta sen saatte kuulla ehkä myöhemmin.

Rakastan tätä aikaa! Vaikka vielä välillä yhtäkkiä tajuaa että niin mustahan tulee äiti se on jopa hassua kirjoittaa! Ja huonovointisuutta on lähes jatkuvasti.


EDIT: yks vaiva unohtu, nimitäin pissahätä. Se on koko ajan. Onneks vielä ei ole tarvinnyt kuitenkaan yöllä herätä käymään vessassa.

Mitäs tästä sanotte?!

Kaksi elämän mullistavaa viivaa