maanantai 12. tammikuuta 2015

Vauvauutiset

 Muutaman ystävän tiesin odottavan ennen kuin me aloimme yrittää. Näistä tilanteista en ota itseeni. Olen onnellinen heidän puolestaan! Mutta sitten ne uutiset, mitä kuulee kun itse yrittää, eikä ota onnistuakseen. Miten niihin tulisi suhtautua? Aluksi hieman pelkäsin, miten niihin reagoisin. Jo itsenäisyyspäivän tienoilla kuulin parista tulevasta vauvasta. Niihin uutisiin en kyllä oikein osannut reagoida kovin hyvin.. Onneksi nämä uutiset tulivat toisen käden kautta, eikä minun heti tarvinnut kohdata odottavaa paria. Oli aikaa sulatella. Tuossa joulun tienoilla kun sitten näitä ihmisiä näin, oli paljon helpompi olla onnellinen heidän puolestaan. Ja olihan vauvajutuista ja odotuksesta kiva puhuakin heidän kanssaan! Toivottavasti seuraavat uuden uutiset on jo helpompi ottaa vastaan.

Tilanne ja tunteet ovat vähän ristiriitaisia. Toisaalta on onnellinen odottavien puolesta, mutta kuitenkin kaipuu omaa lasta kohtaan aiheuttaa pientä epätoivoa. Epätoivon iskiessä olen koittanut olla kohdistamatta ajatuksia erityisesti kehenkään odottavaan tuttuuni, ja ajatella että se että he saavat lapsen, ei ole pois minulta! Sillä eihän se olekaan. Minun ja meidän tilanne ei ole kytköksissä heidän tilanteeseensa.

Lisäksi olen miettinyt sitä tilannetta, kun meillä tärppää. Minkälaista on kertoa niille, joiden tietää yrittäneen jo jonkin aikaa.  Tai miten asia tulisi kertoa, jotta lasku olisi pehmeä.. Itse kun tiedän sen epätoivon, niin en halua kenellekään samaa oloa. Noh, kait sen aika näyttää, lähimmiltäni en halua ainakaan salata asiaa, koska se ei kyllä helpota tilannetta.. Avoimuus rakentaa suhdetta paremmin kuin hiljaisuus. Toivottavasti näiden ystävyyssuhteiden tilanne ei muutu raskauden aikana (meidän tai heidän) tai sen jälkeen!
Sitäpaitsi voihan se olla, että heillä tärppää ennen meitä..

Toisaalta olen iloinen, että koska meillä ei tärpännyt heti, on helpompaa kohdata ne ihmiset, jotka myös yrittävät. Ja ehkä meidän tilanne tuo lohtua myös jollekin muulle, jolla ei heti onnistu, että eihän se kaikilla vain heti nappaa.

Minkälaisella fiiliksellä te otatte vastaan vauvauutisia? Tai minkälaista on kertoa yrittäjille? Mitään vinkkejä?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti