Jotain konkreettista

Vihdoinkin jotain kivaa konkreettista eikä vaan tätä pahoinvointia! Meidän eka neuvola. Neuvola-aika oli aamulla, niin mieskin pääsi helposti mukaan! Sanoinkin sille, että olisi kiva, jos pääsisikin aina tulemaan myös. Onneksi seuraavakin aika saatiin aamuksi, niin on helpompi järjestellä tulemiset.

Aamulla saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin, mikä on meille aika harvinaista, ylensä ollaan ihan viimetingassa tai hitusen myöhässä.. Ihmeteltiin vähän että mihis meidän nyt pitääkään mennä ja pitääkö ilmoittautua. Todettiin vähän arvellen, että ei vissiin tarvi ja istuttiin alas. Mua vähän jännitti ja sen seurauksena oli hieman huono olo. Aika mateli. Me odotettiin hiljaa. Mietittiin taas että pitikös tässä nyt kuitenkin johonkin ilmoittautua. Oli mennyt jo lähes 15 minuuttia meidän ajasta. Mies varmaan hermoili myös töihin ehtimistä. No vihdoin meidän neuvolatäti tuli ja päästiin tositoimiin.

Neuvolatäti oli mukava, ehkä vähän höpöttelijä, mutta kait se kuuluu ammattiin. Käytiin läpi perusjuttuja ja jo etukäteen täytettyä lomaketta. Saatiin kasa lippulappuja, onneksi, koska ei mulla kauheesti jäänyt niistä jutuista päähän, niin on jotain mihin palata.. Se mitä jäi mieleen, oli että mun paino ei oikeestaan ollut noussut alkupainosta tosin en ihan tarkkaan tiedä mikä se alkupainokaan oli. Mutta en saanut siitä ainakaan vielä noottia. Pissanäyte pitää viedä labraan lähiaikoina tai 10 viikolla, jos halutaan ottaa verikoe Downin- ja muita syndroomia varten tästä vielä alla lisää. Täytyy käydä vielä muutamilla nettisivuilla rekisteröitymässä. Ja mun pitää syödä rahkaa tai jugurttia että saan kalsiumia, koska maito eikä juusto maistu, vaikka niistä ylensä tykkään. Niin ja ultra ajat tulee postissa kotia.

Käynti toi vähän konkreettisuutta taas tähän odotukseen! Ja odotan jo vähän ensi kertaa.


Mutta vielä tuosta verikoejutusta. Ei osattu sitä ihan vielä päättää.. Koska: jos jotain kromosomivirheitä meidän pikkuisesta löytyy, niin vaihtoehtona ei kuitenkaan ole raskauden keskeytys! Haluaako sitä sitten tietää jo raskausaikana, jos jotain on vialla, ja murehtia sitä. Varsinkin jos diagnoosi sitten onkin väärä, niin kuin voi hyvin käydä, ja raskausaika on mennyt murehtimisessa. Mutta sitten jos niskapoimumittauksessa jotain epäilyttävää olisi, niin toisaalta verikokeella voitaisiin sitten sulkea tämä pois. Tosin myös vaihtoehtoisesti vahvistaa.

Mitä te olette tämän suhteen tehneet? Otettaisiinko verikoe kuitenkin vai jätetäänkö ottamatta?

Edit.
En osannut kertoa sukusairauksista juurikaan mitään.. Sit kyselin äidiltä, niin tulikin pieni lista minkä kanssa palata neuvolatädin luo.

Tätäkö tää nyt on?!

Mulla on ollut ihan kauhee olo. Melkein koko ajan. En mä tajunnut että nää raskausoireet alkaa näin voimakkaina jo näin alussa. Ja tänkö pitäis kestää sit koko kesän jos sinne 12 raskausviikolle asti huonovointisuus enimmäkseen jatkuu? Et hyviä lomia mulle vaan!

Yks päivä tällä viikolla olo oli tosi kuumeinen, joka paikkaa särki ja oli huono olo. Enkä tietysti viittiny napsia kauheasti lääkkeitä. Onneks kuumeisuus helpotti, eikä nyt oo ollu niin pahana uudestaan..

Paha olo mulla on lähes koko ajan. Nukkuminen helpottaa! Mut ei sitä voi koko päivää tehdä.. Tosin tänään oli vasta eka kerta kun oikeesti oksensin ja sekin johtu enemmän ehkä kyykky asennosta, kun maha meni kasaan. Eikä oksu oikeestaan oo ollu ees lähellä muutoin. Et uskon päässeeni sen suhteen kuitenkin aika helpolla. Mut ei tää vaan tunnu kovin helpolta.. Mitään ei tekis mieli syödä, kun on vaan paha olo, ja välillä ruoka auttaa asiaan, mut välillä ei oo mitään vaikutusta. Onneks en oo töissä nyt.

Varmaan sit yhteisvaikutuksena tästä olosta ja siitä että olen nyt yksin kotona päivät pitkät, eikä olla muille kuin yksille kavereille kerrottu, niin en voi ees soittaa esim äidille, et mitä täs tilanteessa pitäisi tehdä tai mennä hakemaan sympatioita tai lähteä kaupungille hengailemaan, kun ei tiedä milloin paha olo yllättää. Niin yhteisvaikutuksena mulla on ollut aika masentunut fiilis. Noin, sanoin sen. Ja tätä fiilistä lisää se, et mietin mikä mussa on vialla, kun tän pitäis olla mun elämän onnellisinta aikaa! Monessa paikassa puhutaan raskauden jälkeisestä masennuksesta, mut entäs raskaudenaikainen? Vai helpottaako tää kun pahin ällötysolo menee ohi ja pääsee oikeesti nauttimaan raskaudesta? Ja ehkä muiden tarinoihin verrattuna tää olo nyt ihan kauheen paha oo, mut koitan silti vaan selviytyä päivä kerrallaan.

Rauha

Viimeksi kirjoittelin, että en aijo aloittaa pelkäämistä ja jossittelua raskauden jatkumisen suhteen. Tiedän, että kaikki on vasta hyvin alussa, vaikka tuntuukin että raskaustestin tekemisestä on jo ikuisuus, ja paljon voi vielä tapahtua ennen kuin meillä on pienokainen sylissä. En siis leijaile täysin omissa maailmoissani tämän suhteen. Tietysti pelko välillä nostaa päätään, mutta päätin, etten anna sille sijaa vaan aijon vastaanottaa rauhan. Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa, ja minun Isäni taivaassa on täydellinen rakkaus, joten minun ei todella tarvitse pelätä! Mutta jotta kukaan ei nyt luule että tämä mielentila olisi aina helposti saavutettavissa, niin kerronpa jotain..

Tänään mä olen vuotanut punaista. Hieman paperiin, hieman suojaan. Ja kyllähän tässä heti säikähtää, että mitäs tämä nyt on ja alkaa kuvittelemaan kaikenlaista. MUTTA tiedän, että vuoto on melko yleistä raskauden aikana, eikä se välttämättä tarkoita mitään ongelmia. Lisäksi tiedän, että juuri nyt en voi tehdä asialle yhtään mitään. Aijon siis olettaa kaiken olevan kunnossa, kunnes vuodon suhteen tapahtuu muutoksia suuntaan tai toiseen. Jos vuoto selvästi runsastuu, niin silloin ajon selvittää mistä on kyse, jos taas lakkaa, olen tyytyväinen että kaikki on hyvin.

Tämä nyt on varmasti melko naivi esimerkki pelosta, mutta tällä hetkellä ajankohtainen ja konkreettinen minulle. Varmasti elämä raskaana ja myöhemmin lapsen kanssa on täynnä pelottavia asioita, joihin ei useimmiten edes voi vaikuttaa. Mutta päätän turvautua Isään, joka pitää minusta ja meidän vauvasta huolen ja päätän jo nyt etten ala stressaamaan. Elämä on liian lyhyt ja ihmeellinen tuhlattavaksi pelolle. Siispä iloitsen meidän pienestä ja siitä että tätä yrittämistä on seurannut jotain näin mahtavaa ja ihmeellistä.

Musta tulee äiti!

Päivät etenevät niin hitaasti! Nyt kun tässä alkaa tajuta mitä on tapahtunut, niin tekisi mieli koko ajan lueskella aiheesta ja päivitellä raskaussovellusta..ja kertoa kaikille! Mutta kun sitä haluaisi tehdä pitkin päivää, niin alkaa vähän aiheet loppua. :)

Tuntuu niin kummalliselta, että vihdoinkin olen raskaana! Ja ensi kesänä tähän aikaan meillä on pieni nyytti sylissä! Tavallaan kaikki tapahtui loppujenlopuksi niin yhtäkkiä, että ei tähän osannut varautua. Kun olin jo vähän luopunut toivosta, että meillä onnistuisi sen "normaalin" vuoden sisällä. Ja sitten ne kaksi viivaa pärähtikin tikkuun.

Yritystä meillä on takana 9 kiertoa ja 10 napsahti. Ja nyt mennään siis viikossa 4+5, eli hyvin alussa vielä. Tässä vaiheessa mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta en aijo alkaa murehtimaan, vaan haluan nauttia tästä hetkestä ja iloita meidän tulevasta vauvasta! Jos jotain sitten tapahtuu, niin kerkiää sitä murehtia silloinkin.

Oireina mulla on edelleen ollut tissikipu ja jatkuva nälkä, myös kevyt huonovointisuus varsinkin nälkäisenä ja ennen ruokaa, mutta välillä tuntuu että koko ajan ehkä kun koko ajan tuntuu olevan nälkä. Se on vähän sellanen olo, kun on niin nälkäinen että tulee jo huono olo, eikä oikein tiedä, että pitäisikö syödä vai olla syömättä. Tosin tänään on tämän suhteen ollut vähän helpompi päivä! Ja melko helposti taidan hengästyä. Vatsan menkkajomotukset on hävinneet tuossa päivä pari sitten. Selkä vähän oireilee, mutta en tiedä johtuuko se vauvasta, kun se muutekin on vähän kenkku välillä. Väsymyksestä en oikein osaa sanoa, kun olen lomalla, niin saa nukkua :) Mutta sitä ihmettelen että en ole herkistellyt juuri ollenkaan, ajattelin että muutun herkkikseksi, kun normaalistikin olen aika herkkä. Perusoireilla mennään siis. Mutta on se vaan niin hassua, että oireet alkaa jo näin varhaisessa vaiheessa, mitä tästä vielä oikein tulee kun pidemmälle päästään!

Ensimmäisille kavereille on jo kerrottu, kun heidän kanssaan on aiheesta ja yrittämisestä muutenkin aktiivisesti keskusteltu! Tässä nyt mietitään koska tuleville isovanhemmille kerrottaisiin.. Ei ehkä ihan vielä, mutta piakkoin :) Halutaan kuitenkin kertoa jo melko aikaisin, kun jos jotain tapahtuisi, niin kerrottaisiin varmasti siitäkin. Onpa kivempi keritä iloita yhdessä, kuin että aloitettaisiin niillä surullisilla uutisilla.

Neuvolaan soitin ja ensimmäinen aika on varattu kesäkuun lopulle.
Ja annettiin vauvalle jo nimitys, mutta sen saatte kuulla ehkä myöhemmin.

Rakastan tätä aikaa! Vaikka vielä välillä yhtäkkiä tajuaa että niin mustahan tulee äiti se on jopa hassua kirjoittaa! Ja huonovointisuutta on lähes jatkuvasti.


EDIT: yks vaiva unohtu, nimitäin pissahätä. Se on koko ajan. Onneks vielä ei ole tarvinnyt kuitenkaan yöllä herätä käymään vessassa.

Mitäs tästä sanotte?!

Kaksi elämän mullistavaa viivaa