1. kolmannes

 EDIT: olinpas nyt sekaisin näistä viikoista.. Siis kyllähän 13 viikko vielä kuuluu ensimmäiseen kolmannekseen myös.. siitä sitten joskus toiste..

Tänään on viimeinen päivä ensimmäisestä kolmanneksesta! Miten me ollaankin jo täällä asti. Tuntuu että yksi etappi on pian takana ja raskaus etenee! Kunhan päästään ensi viikolla ensimmäiseen ultraan, niin vauvan tulo varmasti vielä konkretisoituu.

Tällä hetkellä olo on hyvin väsynyt, niin kuin se on ollut tässä viimeiset kuukaudet. Tuntuu tosin että väsymys saa koko ajan vain enemmän valtaansa. Voin helposti nukkua 10 - 12 tunnin yöunia ja silti väsyttää ja olo on saamaton. Tässä samalla paha olo on kuitenkin helpottanut hieman! Huippua! Tosin tänään kyllä pitkästä aikaa ykäilin... Ensin viikoilla 11. huonovointisuus väheni suurin piirtein joka toiselle päivälle ja nyt viikolla 12. vaihtelevasti on huono olo. Enimmäkseen se liittyy selvästi syömättömyyteen.

Mitä kaikkea tähän kolmannekseen on sitten kuulunut.. Raskautumisen suhteenhan olin jo luovuttanut hetkeksi, joten kovin kummoiset odotukset eivät tässä kuitenkin ihmeen tuoneessa kierrossa olleet.
vko 1: Menkat oli yllättävän ajoissa, mutta se sopi hyvin, sillä  olimme lähdössä reissuun.
vko 2: Lomailtiin ja otettiin rennosti miehen kanssa, ei kyllä keritty kovasti peittoja heiluttelemaan, kun oli niin paljon kaikkea nähtävää, että tultiin aina väsyneinä myöhään kotiin ja rojahdettiin sänkyyn.
vko 3: Yritin bongata ovista siinä onnistumatta. En siis tiedä koska se tässä kierrossa on edes ollut. Loppuviikosta ihmettelin aikaiselta tuntuvaa tuhrutusvuotoa, joka kuitenkin oli vähän erilaista kuin normaalisti on ollut
vko 4: Tuhrutus jatkui heikkona, mutta en kuitenkaan tajunnut edes epäillä raskauden mahdollisuutta, onneksi, ennen kuin ihan viikon viimeisinä päivinä. Myös kevyttä menkkamaista juilintaa ollut tällä viikolla ja yhdelle päivälle olen kirjannut voimistuneen hajuasitin ja muutamille päiville nälkäisyyttä. Loppuviikosta kerroin parille ystävälle, että ollaan yritetty jo jonkin aikaa, mutta mitään ei vielä ole kuulunut.
vko 5: Positiivinen raskaustesti! sen ensimmäisen epäonnisen jälkeen. Oireina pientä huonovointisuutta ennen ruokaa, rintojen arkuutta, rasituksen seurauksena nopeaa väsymistä ja hengästymistä. Ensimmäisille ystäville kerrottiin jo nyt. Viikko tuntui menevän hi-taas-ti. Fiilikset taisi olla enimmäkseen ihmettelyä ja iloitsemista, ja aina uudestaan tajusi olevansa raskaana, kun sen hetkeksi jotain muuta tehdessä unohti. Mutta kyllä pelkokin nosti päätään, päätin kuitenkin olla antamatta sille tilaa.
vko 6: Huono olo valtaa ja ensimmäinen oksu tulee kylään. Epätoivoinen ja muutenkin kuumeinen ja tukkoinen olo, mitään ei oikein olisi jaksanut tehdä. Rinnat oli myös edelleen vähän arat.
vko 7: Tällä viikolla kerrottiin perheille! Se oli ihan parasta! Huonovointisuus jatkuu ja pahenee, tosin muutamina päivinä olo oli ihan hyväkin. Nälkä on myös jatkuva.
vko 8: Yöheräilyt alkavat viimeistään tällöin. Täytyy käydä vessassa ja jonkun kerran taisin syödäkin jotain. Huonovointisuus jatkuu ja pahenee edelleen, nälkä on kova ja vessassa saa ravata. Olo on aika heikko, ja vähän masentunutkin, kun mitään ei huvittaisi tai jaksaisi tehdä.
vko 9: Ensimmäinen neuvola. Oli kiva kun jotain konkreettista tapahtui! Omat muistiinpanot alkavat tässä kohtaa vähentyä oireiden suhteen, mutta huonovointisuus ja väsymys jatkuivat. Ja vessassa ravaaminen. Ensimäisten mammavaatteiden osto. Rakkaus meidän vauvaa kohtaan syttyi.
vko 10: Huonovointisuutta edelleen, mutta loppuviikkoa kohden hieman helpottaa. Väsymys on valtava. Loppu viikosta alkoivat lomareissut ja ne toivat kivaa vaihtelua päiviin. Tällä viikolla näin vauvaunta! Mittailen painoani ja vähän huolestun, kun paino on vain tippunut. Onneksi sekin vissiin on aika tavallista.
vko 11: Reissut jatkuu ja aika kulkee nopeammin sen seurauksena. Huonovointisuus tuntuu helpottavan ja joka toinen päivä on jo ylensä ihan hyvä. Loppuviikosta maha alkaa pompsahtaa esiin.
vko 12: Vielä ollaan lomalla ja huonovointisuus helpottaa pikku hiljaa edelleen. Nyt se on selvästi riippuvaista syömisistä. Odotellaan jo ensiviikolla tulevaa ultraa. Vähän jännittää jos jotain onkin vialla, enkä uskalla nyt unelmoida tulevaisuudesta vauvan kanssa. Varsinkin iltaisin maha näyttää jo todella suurelta, ja tuntuu jatkuvasti puristavalta ja täydeltä.

Näinpä tämä ensimmäinen kolmannes on yllättäen nopeasti takana. Toivoisin että olo tästä pian virkoaa, niin voisin jotain alkaa saada aikaiseksikin! Ah, en malta odottaa mitä tulevat päivät tuovat tullessaan!

Oireita

Kirjoitelinkin aiemmin jo että olen ollut vähän huonovointinen. Joka päivä on jossain vaiheessa, ylensä illalla, aika ällötys olo. Mutta täytyy kyllä sanoa, että melko hyvin tässä on mennyt, sillä olen kuitenkin oksentanut vain viisi tai kuusi kertaa koko aikana. Yksi toiminta kyllä usein saa ainakin kakomaan, vaikken senkään seurauksena montaa kertaa ole varsinaisesti oksentanut. Nimittäin hampaiden pesu illalla! Siis aamulla reaktio ei ole läheskään samanlainen, mutta iltaisin ei tekisi mieli enää edes pestä hampaita.

Toinen mikä saa olon erittäin huonoksi on ruoan laittaminen ja jääkaapin hajut. Olenkin nyt delegoinut ruoan tekemisen miehelleni ja itselleni vain lämmitän sitten jääkaapista jotain valmista. Kylmiä juttuja voin kyllä käsitellä, kuten esimerkiksi tehdä salaattia tai muuta, mutta kaikki paistaminen ja kypsentäminen ällöttää. Kait tässäkin on kyse niistä hajuista. Ja meidän jääkaappi haisee ihan kamalalta! Pidätän aina hengitystä kun joudun sinne kurkkimaan.

Ruokiin vielä liittyen maito, juusto ja rahka ovat nou nou. Niistä tulee huono olo. Myöskään leipää ei ole tehnyt mieli syödä. Helpoiten uppoaa melko mauttomat ja koostumukseltaan tasaiset jutut, kuten puuro, esim. vispipuuro ja omenariisipuuro, ja hedelmäpiltit. Myös hapankorppu on pop. Sitä kun voi mutustaa ihan pelkälteen tai sitten täytteiden kanssa. Eilen kyllä ylitin odotukseni ja söin leipää kaksikin kertaa ja join kaakaota! Eli ehkä tämä huonovointisuuskin pian helpottaa! Ja noita maitotuotteita pitäisi kyllä saada enemmän vielä alas, sillä kalsiumin tarve on varmaan suuri nyt, kun en niitä ole juurikaan syönyt.

Välillä päivät ovat olleet todella hyviä, eikä huonoa oloa ole ollut kuin vähän, usein ennen syömistä. Mutta toisina päivinä huonovointisuus tuntuu koko päivän, eikä mitään meinaa saada aikaiseksi ja jo ruoan ajattelu.. huh.. Hieman hankaluuksia tämä kuitenkin aiheuttaa, koska mitenkään ei voi tietää millainen päivä milloinkin on tulossa, niin on hankala suunnitella mitään etukäteen.

Toinen jatkuvasti päällä oleva oire on väsymys. Onneksi en ole nyt siis ollut töissä, niin olenkin voinut ottaa aika rennosti ja nukkua aamulla pitkään. Tämä on varmasti osittain helpottanut oloa, eikä oikeastaan tunnut että olisin kovinkaan väsynyt päivällä. Mutta väsymyksen huomaan siitä, että menen nukkumaan melko aikaisin ja nukun pitkään. Ihan helposti. Ja välillä päivisin otan myös päikkäreitä. Olen huomannut, että väsymyksellä voi olla jotain yhteyttä myös huonovointisuuteen. Ehkä siksikin olo huononee usein iltaa kohden.

Muita oireita on välillä mahan menkkamainen juiliminen, mikä menee kuitenkin melko nopeasti ohi. Ja turvotus. Välillä maha näyttää jo siltä kuin olisinkin raskaana, mutta ei sitä varmaan oikeasti vielä ulospäin muut huomaisi. Mut on nää mammavaatteet ihania, kun ei purista turvonnutta mahaa! Niin ja tietysti ihana vessassa ravaaminen. Ei onneksi ihan jokaisena, mutta lähes joka yö täytyy käydä vessassa. Välillä en vain jaksa nousta, niin koitan sitten vaan pidätellä. Myös mun ikenet on turvonneet! Luulin sitä merkiksi alkavasta ientulehduksesta, mutta ei ne oikeestaan oo kipeet ja sitten vielä luin että raskaana ikenet voi vaan turvota.. Niin outoja oireita tähän kyl kuuluu.

ps. Tällä viikolla meidän papu on jo taatelin kokoinen! <3

Mammavaatteet

Mä kävin ostamassa ekat mammavaatteet jo viikolla 9. Housut, paksummat leggarit, ohuet leggarit ja sortsit. Tuntuu vähän hassulta vielä mitään tollasia ostella, mutta kun on niin turvonnut olo ja kaikki housut puristaa, etten kestänyt enää.

Leggareita en oo vielä kerinnyt käyttää, niille tulee varmaan tarvetta sit vähän syksymmällä ja viileämmillä keleillä. Mutta nää housut on ihanat ihan perus mustat vähän löpöt, ei myöskään kovin hyvää matskua, mutta ajaa asiansa! Ja oonkin näitä käyttänyt lähes joka päivä sen jälkeen. Nää on niin ihanan puristamattomat ettei oo tosi! Leveä ja löysä vyötärönauha on luksusta! :D

Shortsit ostin ku ne oli hyvässä alessa.. Ei niillä kovin pitkään mitään tee, mutta on tässä näitä lämpöisiä päiviä ollut ja varmasti vielä tulee, niin onpa sitten jotain kevyempääkin päällepantavaa. + näis on edelleen tää ihana leveä ja löysä vyötärönauha! Ja kiva kuosi!

Syksyllä, mahan kasvaessa tulee sitten tarve ostella lisää.. Ainakin farkut tulee varmasti tarpeeseen.. Toivottavasti säästyisin talvitakin ja kenkien ostamiselta, mutta se voi olla vaan toiveajattelua.

Rakkauspakkaus

Tää tunne on ihan tajuton!
Ensin tuli sellainen puhtaan ilon tunne. En osaa muuten kuvailla sitä tunnetta, koska se on jotain niin tajunnanräjäyttävän voimakasta ja niin uutta. Tuntuu että voisin vaan alkaa nauramaan koska oon niin iloinen. Mä niin iloitsen meidän vauvasta! Ja vaikka se on tähän asti lähinnä aiheuttanut mulle huonoa oloa, niin silti tunnen vaan puhdasta iloa sen olemassaolosta! 

Ja muutamia päiviä tän jälkeen tuli uus tunne. Sen mä tunnistan ja osaan nimetä, vaikka se onkin jotenkin erilaista, jotain syvempää ja puhtaampaa. Rakkaus! Mä niin rakastan meidän vauvaa! Vaikka se on sellainen pikku möllykkä vasta!

Jossain vaiheessa mietin, että millonhan jotain tällaisia tunteita tulee. Ja sit ne vaan yhtäkkiä iski, ei niitä tarvinnut kaivaa mistään, niin kuin pelkäsin. Ne vaan putkahti.


Ja tähän liittyen kun yks päivä olin kaupassa ja vähän fiilistelin vauvanvaatteita. Ja näin niin tunteita herättävät sukat, että hyvä kun pääsin pois itkemättä.

Kerrottu on!

Se oli niin hauskaa! Yhtäkkiä puskista vaan mainita! :D

Kerrottiin mun porukoille ensin. Kun käytännön syistä niitä satuttiin näkemään aikaisemmin viikolla. Oltiin niillä syömässä ja juteltiin niitä näitä. Sit jossain vaiheessa sanoin:

"Niin.. ollaan tässä vähän mietitty, et mites teitä sit pitäis kutsua -hiljaisuus- sit ku meille tulee vauva"

Ne oli vaan ihan hiljaa hämmentyneen ja onnellisen näköisinä. Ja sit et ohhoh, no mitäs tähän nyt yhtäkkiä pitäisi sanoa. Mut kyl mä luulen et ne oli jo vähän miettinytkin et missähän vaiheessa meille jälkikasvua tulisi, mutta ei vaan oltu mainittu niille koskaan asiasta mitään. Niin ja äiti tietysti alkoi melkein itkemään. Äiti tiesi miksikä haluaa tulla kutsutuksi, mutta iskä ei heti tiennyt. Nyt ei olla nähty, niin en ole voinut vielä kysyä.. Oli ihanaa jutella raskausjuttuja äidin kanssa ja kuulla sen kokemuksia tästä vaiheesta. Onneks se lohdutteli et kyllä se pahoinvointikin pian menee ohi!

Samalla kerroin myös mun nuoremmalle veljelle:

"Mul on sulle yks salaisuus, mitä ei saa kertoa vielä muille. No sust tulee eno!"

Mun veljen kasvoille levis vaan valtavan leveä hymy ja se tuli vaan hiljaa halaamaan mua! Se oli niin liikuttavaa! Ja sit se kertoi jo miettineensä, et millonhan me saadaan lapsia, et minkälainen ikäero sille ja niille oikein tulisi.. Niin hassua, et se on jo ajatellut tollasta!

Mun muille sisaruksille kerroin parin päivän päästä kun näin niitä:

"Koska te ootte niin parhaita sisaruksia, niin te saatte ylennyksen tädiksi ja enoksi"

Veljen kasvoille levisi samanlainen hymy kuin toisellekin oli levinnyt ja sisko oli tapansa mukaan vaan et "no ni", mutta siis kuitenkin selvästi onnellisena.

Miehen lähisuvulle kerrottiin juhannusta edeltävänä torstaina. Meillä oli mökkiviikonloppu porukalla, niin oli vähän tarvekin kertoa, ettei tarvitse selitellä outoa käytöstä tai huonoa oloa.. Kerrottiin  samalla tavalla kuin mun porukoille, mut vaan niin et mies kertoi. Pamautti vaan tyhjästä :) Sit ne kaikki oli hiljaa ja katto mua ja kysy et oikeestiko? Seurauksena oli aikamoinen hälinä! Kaikki vaan kiljahteli ja riemuitsi ja halaili ja onnitteli! Oli hauskaa kokea myös tämmöinen innostus. Appivanhemmat tiesi heti miten ne haluaa tulla kutsutuksi. Ja taas oli ihanaa puhella vauvajuttuja yhdessä. Ja viikonlopun aikana voitiin aina palaillakin asiaan uudestaan ja uudestaan.

Kerrottiin isovanhemmille ja tädeille, sedälle ja enoille siis viikolla 7. Se oli meille hyvä aika, ja toisaalta jos jotain kävisi, niin kerrottaisiin niille varmasti siitäkin ja uskoisin että saatais tukea niiltä suunnilta. Ja kuitenkin saatiin pitää salaisuus myös omana tietona hetken aikaa, mikä myös on aika hauskaa.

Meidän vauvasta tulee uuden sukupolven ensimmäinen molempien sukuihin, niin se tulee saamaan valtavasti rakkautta ja huolenpitoa!!

Jotain konkreettista

Vihdoinkin jotain kivaa konkreettista eikä vaan tätä pahoinvointia! Meidän eka neuvola. Neuvola-aika oli aamulla, niin mieskin pääsi helposti mukaan! Sanoinkin sille, että olisi kiva, jos pääsisikin aina tulemaan myös. Onneksi seuraavakin aika saatiin aamuksi, niin on helpompi järjestellä tulemiset.

Aamulla saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin, mikä on meille aika harvinaista, ylensä ollaan ihan viimetingassa tai hitusen myöhässä.. Ihmeteltiin vähän että mihis meidän nyt pitääkään mennä ja pitääkö ilmoittautua. Todettiin vähän arvellen, että ei vissiin tarvi ja istuttiin alas. Mua vähän jännitti ja sen seurauksena oli hieman huono olo. Aika mateli. Me odotettiin hiljaa. Mietittiin taas että pitikös tässä nyt kuitenkin johonkin ilmoittautua. Oli mennyt jo lähes 15 minuuttia meidän ajasta. Mies varmaan hermoili myös töihin ehtimistä. No vihdoin meidän neuvolatäti tuli ja päästiin tositoimiin.

Neuvolatäti oli mukava, ehkä vähän höpöttelijä, mutta kait se kuuluu ammattiin. Käytiin läpi perusjuttuja ja jo etukäteen täytettyä lomaketta. Saatiin kasa lippulappuja, onneksi, koska ei mulla kauheesti jäänyt niistä jutuista päähän, niin on jotain mihin palata.. Se mitä jäi mieleen, oli että mun paino ei oikeestaan ollut noussut alkupainosta tosin en ihan tarkkaan tiedä mikä se alkupainokaan oli. Mutta en saanut siitä ainakaan vielä noottia. Pissanäyte pitää viedä labraan lähiaikoina tai 10 viikolla, jos halutaan ottaa verikoe Downin- ja muita syndroomia varten tästä vielä alla lisää. Täytyy käydä vielä muutamilla nettisivuilla rekisteröitymässä. Ja mun pitää syödä rahkaa tai jugurttia että saan kalsiumia, koska maito eikä juusto maistu, vaikka niistä ylensä tykkään. Niin ja ultra ajat tulee postissa kotia.

Käynti toi vähän konkreettisuutta taas tähän odotukseen! Ja odotan jo vähän ensi kertaa.


Mutta vielä tuosta verikoejutusta. Ei osattu sitä ihan vielä päättää.. Koska: jos jotain kromosomivirheitä meidän pikkuisesta löytyy, niin vaihtoehtona ei kuitenkaan ole raskauden keskeytys! Haluaako sitä sitten tietää jo raskausaikana, jos jotain on vialla, ja murehtia sitä. Varsinkin jos diagnoosi sitten onkin väärä, niin kuin voi hyvin käydä, ja raskausaika on mennyt murehtimisessa. Mutta sitten jos niskapoimumittauksessa jotain epäilyttävää olisi, niin toisaalta verikokeella voitaisiin sitten sulkea tämä pois. Tosin myös vaihtoehtoisesti vahvistaa.

Mitä te olette tämän suhteen tehneet? Otettaisiinko verikoe kuitenkin vai jätetäänkö ottamatta?

Edit.
En osannut kertoa sukusairauksista juurikaan mitään.. Sit kyselin äidiltä, niin tulikin pieni lista minkä kanssa palata neuvolatädin luo.

Tätäkö tää nyt on?!

Mulla on ollut ihan kauhee olo. Melkein koko ajan. En mä tajunnut että nää raskausoireet alkaa näin voimakkaina jo näin alussa. Ja tänkö pitäis kestää sit koko kesän jos sinne 12 raskausviikolle asti huonovointisuus enimmäkseen jatkuu? Et hyviä lomia mulle vaan!

Yks päivä tällä viikolla olo oli tosi kuumeinen, joka paikkaa särki ja oli huono olo. Enkä tietysti viittiny napsia kauheasti lääkkeitä. Onneks kuumeisuus helpotti, eikä nyt oo ollu niin pahana uudestaan..

Paha olo mulla on lähes koko ajan. Nukkuminen helpottaa! Mut ei sitä voi koko päivää tehdä.. Tosin tänään oli vasta eka kerta kun oikeesti oksensin ja sekin johtu enemmän ehkä kyykky asennosta, kun maha meni kasaan. Eikä oksu oikeestaan oo ollu ees lähellä muutoin. Et uskon päässeeni sen suhteen kuitenkin aika helpolla. Mut ei tää vaan tunnu kovin helpolta.. Mitään ei tekis mieli syödä, kun on vaan paha olo, ja välillä ruoka auttaa asiaan, mut välillä ei oo mitään vaikutusta. Onneks en oo töissä nyt.

Varmaan sit yhteisvaikutuksena tästä olosta ja siitä että olen nyt yksin kotona päivät pitkät, eikä olla muille kuin yksille kavereille kerrottu, niin en voi ees soittaa esim äidille, et mitä täs tilanteessa pitäisi tehdä tai mennä hakemaan sympatioita tai lähteä kaupungille hengailemaan, kun ei tiedä milloin paha olo yllättää. Niin yhteisvaikutuksena mulla on ollut aika masentunut fiilis. Noin, sanoin sen. Ja tätä fiilistä lisää se, et mietin mikä mussa on vialla, kun tän pitäis olla mun elämän onnellisinta aikaa! Monessa paikassa puhutaan raskauden jälkeisestä masennuksesta, mut entäs raskaudenaikainen? Vai helpottaako tää kun pahin ällötysolo menee ohi ja pääsee oikeesti nauttimaan raskaudesta? Ja ehkä muiden tarinoihin verrattuna tää olo nyt ihan kauheen paha oo, mut koitan silti vaan selviytyä päivä kerrallaan.

Rauha

Viimeksi kirjoittelin, että en aijo aloittaa pelkäämistä ja jossittelua raskauden jatkumisen suhteen. Tiedän, että kaikki on vasta hyvin alussa, vaikka tuntuukin että raskaustestin tekemisestä on jo ikuisuus, ja paljon voi vielä tapahtua ennen kuin meillä on pienokainen sylissä. En siis leijaile täysin omissa maailmoissani tämän suhteen. Tietysti pelko välillä nostaa päätään, mutta päätin, etten anna sille sijaa vaan aijon vastaanottaa rauhan. Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa, ja minun Isäni taivaassa on täydellinen rakkaus, joten minun ei todella tarvitse pelätä! Mutta jotta kukaan ei nyt luule että tämä mielentila olisi aina helposti saavutettavissa, niin kerronpa jotain..

Tänään mä olen vuotanut punaista. Hieman paperiin, hieman suojaan. Ja kyllähän tässä heti säikähtää, että mitäs tämä nyt on ja alkaa kuvittelemaan kaikenlaista. MUTTA tiedän, että vuoto on melko yleistä raskauden aikana, eikä se välttämättä tarkoita mitään ongelmia. Lisäksi tiedän, että juuri nyt en voi tehdä asialle yhtään mitään. Aijon siis olettaa kaiken olevan kunnossa, kunnes vuodon suhteen tapahtuu muutoksia suuntaan tai toiseen. Jos vuoto selvästi runsastuu, niin silloin ajon selvittää mistä on kyse, jos taas lakkaa, olen tyytyväinen että kaikki on hyvin.

Tämä nyt on varmasti melko naivi esimerkki pelosta, mutta tällä hetkellä ajankohtainen ja konkreettinen minulle. Varmasti elämä raskaana ja myöhemmin lapsen kanssa on täynnä pelottavia asioita, joihin ei useimmiten edes voi vaikuttaa. Mutta päätän turvautua Isään, joka pitää minusta ja meidän vauvasta huolen ja päätän jo nyt etten ala stressaamaan. Elämä on liian lyhyt ja ihmeellinen tuhlattavaksi pelolle. Siispä iloitsen meidän pienestä ja siitä että tätä yrittämistä on seurannut jotain näin mahtavaa ja ihmeellistä.

Musta tulee äiti!

Päivät etenevät niin hitaasti! Nyt kun tässä alkaa tajuta mitä on tapahtunut, niin tekisi mieli koko ajan lueskella aiheesta ja päivitellä raskaussovellusta..ja kertoa kaikille! Mutta kun sitä haluaisi tehdä pitkin päivää, niin alkaa vähän aiheet loppua. :)

Tuntuu niin kummalliselta, että vihdoinkin olen raskaana! Ja ensi kesänä tähän aikaan meillä on pieni nyytti sylissä! Tavallaan kaikki tapahtui loppujenlopuksi niin yhtäkkiä, että ei tähän osannut varautua. Kun olin jo vähän luopunut toivosta, että meillä onnistuisi sen "normaalin" vuoden sisällä. Ja sitten ne kaksi viivaa pärähtikin tikkuun.

Yritystä meillä on takana 9 kiertoa ja 10 napsahti. Ja nyt mennään siis viikossa 4+5, eli hyvin alussa vielä. Tässä vaiheessa mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta en aijo alkaa murehtimaan, vaan haluan nauttia tästä hetkestä ja iloita meidän tulevasta vauvasta! Jos jotain sitten tapahtuu, niin kerkiää sitä murehtia silloinkin.

Oireina mulla on edelleen ollut tissikipu ja jatkuva nälkä, myös kevyt huonovointisuus varsinkin nälkäisenä ja ennen ruokaa, mutta välillä tuntuu että koko ajan ehkä kun koko ajan tuntuu olevan nälkä. Se on vähän sellanen olo, kun on niin nälkäinen että tulee jo huono olo, eikä oikein tiedä, että pitäisikö syödä vai olla syömättä. Tosin tänään on tämän suhteen ollut vähän helpompi päivä! Ja melko helposti taidan hengästyä. Vatsan menkkajomotukset on hävinneet tuossa päivä pari sitten. Selkä vähän oireilee, mutta en tiedä johtuuko se vauvasta, kun se muutekin on vähän kenkku välillä. Väsymyksestä en oikein osaa sanoa, kun olen lomalla, niin saa nukkua :) Mutta sitä ihmettelen että en ole herkistellyt juuri ollenkaan, ajattelin että muutun herkkikseksi, kun normaalistikin olen aika herkkä. Perusoireilla mennään siis. Mutta on se vaan niin hassua, että oireet alkaa jo näin varhaisessa vaiheessa, mitä tästä vielä oikein tulee kun pidemmälle päästään!

Ensimmäisille kavereille on jo kerrottu, kun heidän kanssaan on aiheesta ja yrittämisestä muutenkin aktiivisesti keskusteltu! Tässä nyt mietitään koska tuleville isovanhemmille kerrottaisiin.. Ei ehkä ihan vielä, mutta piakkoin :) Halutaan kuitenkin kertoa jo melko aikaisin, kun jos jotain tapahtuisi, niin kerrottaisiin varmasti siitäkin. Onpa kivempi keritä iloita yhdessä, kuin että aloitettaisiin niillä surullisilla uutisilla.

Neuvolaan soitin ja ensimmäinen aika on varattu kesäkuun lopulle.
Ja annettiin vauvalle jo nimitys, mutta sen saatte kuulla ehkä myöhemmin.

Rakastan tätä aikaa! Vaikka vielä välillä yhtäkkiä tajuaa että niin mustahan tulee äiti se on jopa hassua kirjoittaa! Ja huonovointisuutta on lähes jatkuvasti.


EDIT: yks vaiva unohtu, nimitäin pissahätä. Se on koko ajan. Onneks vielä ei ole tarvinnyt kuitenkaan yöllä herätä käymään vessassa.

Mitäs tästä sanotte?!

Kaksi elämän mullistavaa viivaa