41+2 ei poksuta

Pikkuhiljaa alkaa vähän turhauttamaan... Onneksi vasta nyt kuitenkin, eikä jo esim. viikkoa ennen laskettua aikaa.. :)

Mitään kun ei oikein malta suunnitella, kun ei tiedä koska alkaa tapahtumaan. Ja itselleni ainakin on hastavampaa tehdä sen suurempia suunnitelmia samalle päivälle, kun olen toisaalta niin kotihiiri, etten sitten saa organisoitua itseäni lähtemään mihinkään kauemmaksi enää samana päivänä.. Että olisi helpompi jos jotain olisi jo sovittuna ja sitten olisi "pakko" lähteä liikkeelle.  Toisaalta nyt alan olla kypsä tähän kotona istuskeluun, vaikka tästä ihan nautinkin, ja tähän asti onkin ollut tosi kivaa olla vain kotona.

Toissa yönä en nukkunut juuri ollenkaan, ehkä joitain torkahduksia välissä, sillä koko yön supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti, osa kivuttomia ja osa vähän kipeämpiä. Vauveli liikuskeli tosi aktiivisesti myös koko yön ja tuntuikin että hän liikkeillään sai supistukset aikaan.. Ja kun välissä piti vielä käydä vessassa ja syömässäkin, niin siinähän se yö hurahti valvoskellessa. Aloin jo ajatella, että jännää tuleekohan tässä lähtö vielä samana päivänä. Mutta joskus 5 tai 6 aikaan aamusta supistelut loppuivat ja päätin sitten nukkua kun kerta voin, jos lähtö vaikka tuleekin, niin olisin sitten edes jonkun tunnin nukkunut. Nukuin ihan hyvin pitkälle aamuun, mutta ei niitä supistuksia sitten enää päivällä kuulunut..

Miehen kanssa oltiin puhuttu, että kyseisenä päivänä tehdään sitten jotain kodin seinien ulkopuolella, kun tosiaan ihmisten ilmoille vähän jo kaipailin. Ja kun supistuksia ei alkanut kuulumaan sen enempää, lähdettiin leffaan vauhtia hakemaan. Ja hah, ensimmäinen supistus tulikin sitten alkutekstien aikaan, tosin tämä oli ihan kivuton versio.. Leffasta pystyin kuitenkin nauttimaan ihan kunnolla, sillä loppupuolella alkoi oikeasti vasta tulla muutamia supistuksi, jotka voimistuivat hitusen, mutta taas leffan jälkeen nekin lopahtivat. Käytiin kuitenkin varmuudeksi kaupan kautta kotiin hankkimassa vielä viimeisiä eväitä mukaan synnärille otettavaksi.

Noh. Kotona oltiin edelleen.. Eipä tarvinnut sinä päivänä sitten lähteäkään vielä. Pöh. Ajattelin että onkohan seuraavakin yö eli siis viime yö samanlainen supistusten suhteen. Varauduin tähän puhelimen kanssa, että voin kirjata ylös supistusaikoja jotta muistan sitten miten paljon ja tiheästi niitä tulee. No muutama vähän kipeämpi supistus siinä nukkumaan mentyä tulikin ja vauveli oli tosi aktiivinen.. Mutta siihenpä ne jäivätkin. Seuraava muistikuva on muutaman tunnin kuluttua kun vaapun vessaan ja olen toisaalta tyytyväinen, että olen nukkunut niin sikeästi ja vielä mielestäni aika pitkän pätkän, noin kolme tuntia. Loppu yön nukuin myös tosi sikeästi ilman supistuksia. Varmaan kroppa otti vähän takaisin edellisen yön vähiin jääneitä unia. Ja toisaalta hyvä niin, jos tänään vaikka tulisikin se lähtö :)

No saas nähdä.. Ei tässä kovin kummoisia tuntemuksia nimittäin ole vielä tänään ollut. Muutamia supistuksia silloin tällöin, mutta nekin oikeastaan aika kivuttomia..

Yliaikaiskontrollista soitin myös, mutta se menisi kuitenkin vasta ensi maanantaille (41+6), joten käskivät soitella huomenna uudestaan jos jotain tässä välissä vaikka vielä tapahtuisi.

Synnytystoivelista

Lähenevä synnytys ei vielä ainakaan pelota, eikä ole raskauden aikana pelottanutkaan. Nyt pieni jännitys alkaa kuitenkin voimistua ja pikku hiljaa alan muuttua malttamattomammaksi. Haluaisin synnyttää alakautta, mutta luotan sairaalan henkilökuntaan, jos jotain odottamatonta tapahtuu, niin tietysti vauvan ja minun terveys edellä mennään.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että haluaisin synnytyksen olevan mahollisimman luonnonmukainen, haluaisin käyttää lääkkeellisiä kivunlievityksiä mahdollisimman vähän. Tämä ehkä lähinnä siksi, että en halua näistä aiheutuvan vauvalle mitään haittaa tai vaikutusta vireyteen (jos puudutteita vaikka annetaankin liian myöhään ja lääkejäämät jäävät vauvan kehon käsiteltäviksi), mutta haluan myös tuntea ponnistustarpeen, jotta osaan työskennellä kehoni kanssa yhtäaikaisesti, enkä halua olla sidottuna sänkyyn voimatta juurikaan liikkua. Lisäksi kun tuntuu, että jos otetaan epiduraali, niin sitten tarvitaan oksitosiiniakin vauhdittamaan supistuksia ja tällöin supistuksetkin voivat olla rajumpia.. Noh, nyt kuitenkin h-hetken lähestyessä olen alkanut muuttaa mieltäni asian suhteen, kipu voikin olla niin kovaa, että en selviä ilman lääkitystä tai voi rentoutua lainkaan.. Tällä hetkellä päällimmäisenä on toive että pystyn synnyttämään alakautta ja että kätilön kanssa synkkaa ja hän osaisi ehdottaa minulle sopivia kivunlievityskeinoja oikesiin aikoihin..

En ole koskaan kokenut kovin suurta kipua, joten en aivan tunne omaa kipukynnystäni. Kuvittelisin olevani melko korkealla kipukynnyksellä varustettu ja osittain sen vuoksi ajattelinkin, että lääkkeetön synnytys voisi olla kiva. Todellisuus voi kuitenkin olla toinen ja näkemykseni synnytyskivusta hyvinkin naiivi.

Olen luonteeltani hyvin suunnitelmallinen ja kaikki extempore ideat saavat minulta ensimmäiseksi kieltävän reaktion. Haluan olla varautunut kaikkeen ja tietää tulevasta mahdollisimman paljon, jotta voin suunnitella parhaan mahdollisen tilanteen/reitin/aikataulun/synnytyksen. Noh, synnytystä on loppujen lopuksi aika vaikea suunnitella ja noita yllättäviä tekijöitä voi ilmestyä tyhjästä.. Olenkin tässä parhaani mukaan koittanut suunnitella synnytystäni sellaisella ajatuksella, että tilanteen mukaan mennään ja koitan luottaa kätilöihin sekä omaan kroppaani, ja tarvittaessa muuttaa ajatustani/suunnitelmiani synnytyksen kulusta. Onneksi monista synnytyksen vaiheista on kuitenkin paljon tietoa saatavilla ja näin voin jo etukäteen ottaa asioista selvää ja varautua erilaisiin tilanteisiin jo jossain määrin.

Toiveenani olisi että malttaisin ja kivuiltani voisin olla kotona mahdollisimman pitkään, sillä en halua joutua maleksimaan sairaalassa tunti tai pahimmillaan päivätolkulla. Lisäksi uskoisin voivani rentoutua kotona paljon paremmin kuin sairaalassa. Luulen että omalla kohdallani synnytys juurikin hidastuu siinä vaiheessa kun sairaalaan mennään, varsinkin jos tilanne muutenkin on hyvin alussa.

Kotona ajattelin käyttää hyväkseni lämmintä suihkua ja jumppapalloa sekä ihan vain kuleksimista. Meillä on myös kuumavesipullo mikä voisi tuoda helpotusta kipuun, sitä aijon myös kokeilla. Kosketus on minulle tärkeää ja toivoisinkin että mieheni voisi minua silitellä ja hieroa kotona ollessamme. Uskon myös että leuan rentouttaminen rentouttaa kroppaa, joten koitan muistaa pitää leuan rentona ja vaikka lauleskella jotain matalia ääniä pitääkseni rentoutta yllä. Tarvittaessa olen myös valmis nappaamaan jotain kipulääkkeitä. Tosin ne eivät taida kovin suurta helpotusta tuoda?! Muutaman kerran mielessä on käynyt TENS-laitteen vuokraus, mutta en ainakaan vielä ole tehnyt asialle mitään.. Enkä tiedä kannattaako sellaista enää edes tässä vaiheessa haaveilla saavansa vuokralle tai mitä se edes kustantaisi..

Sairaalassa toivoisin tosiaan että kohdalleni osuvien kätilöiden kanssa yhteistyö sujuisi. Alkuvaiheessa ja niinä lääkkeettöminä keinoina toivoisin, että voisin liikkua mieleni mukaan huoneessa. Toivon että saisin jumppapallon käyttööni, jos siitä olisi jotain iloa ja vaikka keinutuolin ja kaurapussin.. Edelleen toivoisin pääseväni ainakin lämpimään suihkuun, mutta myös amme kiinnostaisi. Sairaalassakin niitä TENS-laitteita taitaa olla jonkin verran käytettävissä, joten sitä voisin kokeilla, ja myös aqua-rakkuloita, vaikka jotkut kyllä sanovat että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.. Jotain musiikkia rentouttamaan ja fiilistä tuomaan taidamme ottaa mukaan, mutta katsotaan miten tätä meinaamme soittaa.. Toivoisin myös että huoneessa voisi olla hämärä valaistus.

Ilokaasua olen valmis kokeilemaan, jos se toimisi. Muista lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista haluaisin kuulla kätilöltä, mutta en halua niissä painostusta. En kuitenkaan halua, että sitten jos jossain vaiheessa haluaisinkin ottaa vaikka epiduraalin, ei sitä enää saisi, joten toivon kätilön kertovan, kun on viimeinen hetki ottaa kyseinen puudute.

Synnytys asennoista sen verran, että en haluaisi synnyttää siinä perinteisessä puoli-istuvassa asennossa, miksi vaikeuttaa omaa osuuttani ponnistamalla painovoimaa vastaan ja jotta syntyvän vauvan pää ei painaisi kohdunkaulaa tai mikä se osa nyt onkaan, mihin paine tuolloin kohdistuu.. Mielummin synnyttäisin esimerkiksi polviseisonnassa sängyn päätyyn nojaten (en usko että voimani jaksavat seisten synnyttämistä), synnytysjakkaralla tai jopa altaassa, jos tämä on mahdollista. Myös sivuttainen makuuasento olisi parempi kuin tuo perinteinen. Välilihaa saa tukea, jotta se ei repeäisi.

En haluaisi joutua synnyttämään imukupin avustuksella, joten toivottavasti vauva on oikeassa tarjonnassa loppuun asti. En myöskään halua episiotomiaa, jos se suinkin on vältettävissä. Ja tähänkin vissiin voi auttaa nuo muut asennot kuin se perinteinen puoli-istuva. Ainakin toivon että minulta kysytään ensin tästä kyseisestä toimenpiteestä, eikä vain tehdä rutiinilla. Ja sitä mainitsemaani oksitosiinia haluaisin siis myös välttää. Kalvojen puhkaisulta toivon myös välttyväni, kuten muiltakin käynnistyskeinoilta (sanoo jo yliajalle joutunut mama).

Varsinkin ensisynnyttäjillä synnytys voi venähtää pitkäksi. Tällöin ollessani jo tosi väsynyt uskoisin epiduraalin tai muun lääkkeellisen kivunlievityksen auttavan, jotta saisin levättyä. Siitä seuraa vain lisää ongelmia, jos olen väsähtänyt sitten lopullisessa ponnistusvaiheessa, joten piikki pyllyssä tai selässä voisi tuoda juuri riittävästi lepoa tällaisessa vaiheessa. Myös jos huomaan, että en pysty rentoutumaan supistusten aikaan/välillä, eikä synnytyskään tästä johtuen etene voisi olla paikallaan lääkitys, jotta rentoutumisen seurauksena myös avautuminen onnistuu.

Toivoisin, että vauvan napanuoraa ei leikattaisi heti syntymän jälkeen, vaan että tässä odotettaisiin hetki, jotta istukka voisi pumpata vauvalle vielä viimeisetki pisarat verta. Tämä tietysti voi tarkoittaa myös, että en saa vauvaani heti syliini, mutta ehkä kestän sen hetken odottaa.. Mutta muuten haluan vauvani mahollisimman pian syliini, ainakin jos ei mitään akuuttia ole päällä.

Sairaalassa olon ajan toivoisin että pääsisimme yhdessä perheenä perhehuoneeseen. Tai että se onnistuisi edes toisena päivänä, jos aluksi kaikki huoneet ovat täynnä. Olisi ihanaa tutustua pienokaiseen yhdessä mieheni kanssa!

Oma koti

Meillä on tässä vauvan tulon lisäksi toinenkin aika iso asia menossa. Nimittäin ollaan ostamassa omaa kotia! Itse asiassa tänään lasketulle päivälle saatiin sovittua lainan virallinen ottaminen ja asunnon osto! Ei mitenkään veitsenterällä liikuskella! :D mutta pitäähän sitä elämässä olla vähän jännitystä. Ja sanottakoon, että kaikki osapuolet tietävät tämän nykyisen tilanteen, eikä kauppojen teon siirto olisi mitenkään mahdotonta kuitenkaan.

Näin kirjoitin alustavasti blogiin siinä vaiheessa kun vielä mietittiin että halutaanko nyt varmasti kyseinen asunto:
"Me ollaan katseltu uutta kotia nyt alkuvuodesta lähtien. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä pitää muuttaa tästä nykyisestä pois, ja ajateltiin, että joskus tuossa keväällä voisi olla hyvä aika muutolle. Eli ei tässä mikään kiire olisi. Jotenkin eksyttiin kuitenkin nyt heti katselemaan asuntoja ja sattui aika sopiva yksilö osumaan kohdalle.. Vielä tilanne on ihan auki, mutta ollaan kyllä jo kuviteltu itsemme asumassa kyseisessä rivitalokolmiossa."
No asiat sitten etenivätkin melko rivakasti ja tarjouksen tekemisestä meni alle kaksi tuntia, kun myyjä hyväksyi tarjouksen. Nyt voi sitten ihan rauhassa kuvitella itsensä asumaan uudessa kodissa.

Ollaan pitkään ajateltu miehen kanssa, että kunhan valmistutaan ja joudutaan tästä nykyisestä opiskelijakämpästä lähtemään, niin kannattaisi heti siirtyä omaan. Varsinkin näillä pääkaupunkiseudun vuokrahinnoilla maksetaan mielummin omaa pois kuin vuokraa "hukkaan". Tietysti tämä oli se optimi tilanne ja työkuviot ja muut vaikuttaa paljon, eikä omaan muutto ollut mikään pakkopakko juttu. Kun kuitenkin kävi sitten vielä niin hyvin, että saatiin molemman vakituiset oman alan paikat tässä puolen vuoden sisällä, niin selkeni sekin missä huudeilla tulisimme pyörimään. Ja tietysti ilman näitä jo lainan saaminen olisi hankalampaa. 

Muutto on onneksi vasta joskus myöhemmin keväällä ja kunhan saadaan nuo kauppakirjat tehtyä, niin sitten voidaan taas keskittyä vauvajuttuihin kokonaisvaltaisemmin. Ennen muuttoa meinasimme myös tehdä jotain pintaremonttia asunnossa, se kun olisi niin paljon helpompaa kun tavarat ei olisi tiellä.

Luulen että miehelle tämmöinen asunnon ostoon liittyvä selvittely ja muu on ollut valmistautumista myös vauvan tuloon. Onhan isä se, jolla vastuu perheestä tulee varmasti voimakkaammin esille, hänen tulee huolehtia äidistä ja uudesta tulokkaasrta, kun taas äidille vauvasta huolehtiminen tulee luonnollisemmin. Asunto jutut vielä kun on varmasti vähän konkreettisempia ja selkeämpiä kokonaisuuksia. Lainan selvittelyyn on ehkäpä helpompi tarttua kuin uuden vauvan tuloon, se kun on edelleenkin vähän abstraktia enkä oikein itsekään tiedä mitä odottaa.

Tässä on nyt sitten aika monta rautaa tulessa. Ei ehkä ole ihan paras tämmöinen laskettu aika/pieni vauva + asunnon osto + remontti + muutto kombo, mutta tässä nyt ollaan. Ja toisaalta tämä tuntuu juuri oikealta ajalta!

Tässä kuussa tapahtuu

Tässä kuussa meidän vauva syntyy! Mutta ei sitä silti osaa jotenkin ajatella tai siis tajuta. Mutta aika pian tapahtuu.

Mulla on ollut tähän asti sellainen olo, että ei nyt vielä.. Että varmasti menee lasketusta ajasta reilusti yli. Ainakin jotain viikon verran. Toisaalta tämä on ollut hyvä, sillä LA on huomenna (!!) mutta ei mulla oo vielä mikään hinku päästä tästä vatsasta eroon tai synnyttämään. Tietysti tämä vatsan pienuus ja oma oireettomuus varmasti vaikuttavat myös tähän.. Tosin nyt alan odottamaan synnytystä siinä mielessä että haluaisin jo päästä näkemään tämän meidän pikkuisen.

Mutta siis tämä on ollut tähän asti. Eilen sen sijaan oli vähän erilainen fiilis (tosin tänään on taas melkein samanlainen olo kuin aiemmin). Nimittäin olin tosi poikki, siis siinä mielessä että tuntui ettei happi kulje ja jos vähänkin kumarruin, niin joko vauva alkoi liikuskelemaan tai jotain harjoitussupistuksia tuli. Silloin alkoi vähän tuntumaankin siltä, että no ehkä vauveli tästä kohta puoliin jo päättääkin tulla. Ja olo oli myös sellainen, että eihän tässä montaa päivää tämmöisillä fiiliksillä jaksa. Kaikki mitä koitin tehdä vei hirmuisesti aikaa ja varsinkin tuo kumartuminen tai asioiden nostaminen oli erittäin työlästä ja sai puuskuttamaan. Myös jo pelkkä seisominen väsytti. Viime yö oli myös aika hankala. Alavatsassa tuntui lähes koko yön sellaista kevyttä menkkamaista jomotusta ja kääntyminen oli tavallista hankalampaa. Sain onneksi aamuyöstä kuitenkin nukuttua ihan ok:sti.

Olen kyllä siinä mielessä onnekas, että tällaisia tuntemuksia on tullut vasta nyt. Jotkut kun kärsivät kaikenlaisita vaivoista jo monia viikkoja ennen LA:ta. Ehkä myös kun oma olo on ollut hyvä, ei synnytystä ole osannut kaivatakaan vielä.

Noita harjoitussupistuksia mulla on kyllä jo tullut aiemminkin. Tosin ne ei ole olleet yhtään kipeitä, kun eilen osa alkoi tuntua vähän ikäviltä.. Aluksi en edes tajunnut että harjoitussupistuksista on kyse, mutta myöhemmin osasin yhdistää sen vatsan kovettumisen supistuksiin. Ensimmäiset muistan jo jostain joulun tienoilta tai vähän ennen.

Kaikki kriittinen alkaa vauvan tuloa varten olla kunnossa. Tosin huomenna vielä on sellainen meno, mitä en mielelläni peruuttaisi.. Ja pinnasängyn maalaus on vielä kesken, mutta ajateltiin joka tapauksessa vauvaa nukuttaa aluksi tuossa äitiyspakkauksen laatikossa jos hän ei eksy perhepetiin.. Lisäksi mulla on muutamia käsityöideoita vielä tekemättä ja aloittamatta, kuten leikkimatto, vaunuverho, pinnasängyn "prinsessaverho".. Mutta nämä nyt ei ole mitään kriittisiä juttuja, niin ei paniikkia.. En myöskään ole pakannut vielä sairaalakassiakaan.. Jotkuthan tämän pakkaa jo viikkoja ennen LA:ta, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi, ja kun ei tuntemuksetkaan ole olleet mitään siihen suuntaan, niin ei ole tullut tarvetta.. Nyt olen kyllä jo katsellut mitä muut ovat pakanneet ja mitkä jutut on ollut tarpeellisia, ja tehnyt listaa mitä haluan ottaa. Jonkun verran juttuja on jo kasattuna pöydällekin, mutta kassiin asti ei ole päätynyt vielä mitään.

Masukuviakin otettiin viime viikonloppuna kun oli vielä vähän pakkasta ja lunta. Ne on vielä käsittelemättä, mutta tuntuu että niistä tulee kivoja muistoja!

Pientä siivousintoa alkaa olla, mutta en uskalla tänään tehdä mitään kovin rankkaa, jotta huominen meno vielä onnistuu. Sen jälkeen vauveli saa tulla koska haluaa :)

Äitiysloma, -ainakin mukamas- aikaa taas kirjoitella

Vähän arvasin että näin käy jossain vaiheessa. Blogihiljaisuus. Inspiraatiota ei ollut tai asiaa. Sitten tuli muita juttuja ja blogin pariin palaaminen tuntui entistä hankalammalta. Mistä pitäisi aloittaa tauon jälkeen.. Pitäisikö kertoa menneitä kuulumisia vai vain hypätä uudestaan tällä asemalla mukaan. Huonoa omaa tuntoa en aijo tästä ottaa, sillä olihan ensisijainen tarkoitukseni kirjoitella blogia itseäni varten.

No nyt ollaan taas täällä, toivottavasti jatkossa vähän useamminkin.

Äitiysloma alkoi jouluna, joten nyt luulisi sitä aikaa olevan kirjoitella täällä. Ainakin hetken ennen vauvan putkahtamista tähän huusholliin. Mutta projektejakin on kertynyt mukavasti, kaikkea pientä kivaa, mitä haluaisin vauvalle tehdä ja muutamia muita välttämättömiä juttuja. Eikä energiaa tietysti enää riitä samassa määrin kuin ennen varsinkaan kun yöt alkaa olla enenevässä määrin jatkuvaa heräilyä ja kyljen kääntämistä. Itkin tässä jo miehelleni vähän sitä kun en jaksa ja niiin paljon olisi juttuja mitä pitäisi tehdä ja pitäisi osata nauttia vielä tästä raskausajastakin. Onneksi tajusin kuitenkin jo tämän kieron oman mieleni asettaman paineen minkälainen äidin tulisi olla. Päätin luopua tästä jo nyt alkaneesta riittämättömyyden tunteesta, ja nyt muutaman päivän olokin on ollut energisempi ja rauhallisempi. Tiestyti tuo riittämättömyys varmasti vielä iskee moneen kertaan, mutta tällä hetkellä on ainakin hyvä. Ja ne kaikki keskeneräiset ja aloittamattomat projektit. Noh, suurin osa niistä ei ole mitenkään välttämättömiä, joten jos en niihin ehdi tarttua niin mitä sitten. Teen sen mitä jaksan ja otan ilon irti siitä mitä saan aikaiseksi. Ja ihanaahan on että saan tehdä näitä juttuja, eikä niitä vain pitäisi tehdä.

Lisäsin blogiin hankinnat välilehden, johon olen kirjannut vauvaa ja vähän äitiäkin varten tehdyt hankinnat, sekä vielä hankittavat jutut. Päivittelen listausta pikkuhiljaa kunhan asiat etenevät. Vaate puoli on vielä melko tyhjänä, täyttelen sen tässä vielä kun alan pesemään noita ihania pikku vaatteita. Samalla näen sitten itsekin puuttuuko jotain oleellista vielä.

Vauva:
Meidän pikkuinen olisi jo rakenteellisesti valmis syntymään nyt on siis jo 37 viikko! Mutta saisi kyllä pysytellä vielä muutaman viikon kyydissä. Raivotarjonnassa hän on ollut jo pidemmän aikaa, ainakin jostain viikolta 27 asti. Tosin välillä kyllä kuvittelin hänen käännähtäneen takaisin pää ylöspäin, mutta ainakin neuvolassa ollaan oltu aina rt:ssä.

Liikkeet olen koko raskauden ajan tuntenut voimakkaasti, tällä hetkellä ne alkavat välillä jopa vähän rasittaa.. Eniten tuntuu ylämahassa oikealla puolella kun pienet jalat siellä koittavat saada lisää tilaa tulemalla kylkiluistani melkein läpi :) Mutta ihanaahan se on että liikkeet tuntuu niin ei ole tarvinnut pelätä. Tosin olen kyllä onnellinen siitä että istukkani on edessä, joten osa liikkeistä jää varmasti tuntumatta ja näin helpottaa omaa oloani ja nukkumistani.

Siro vauva meille vissiin on tulossa ja mahakin kasvaa alakäyrillä tasaisesti. Tämä kaikki on oikein positiivista kyllä, itselle maha tuntuu isolta ja vähän tukalaltakin jo, joten isompaa en kaipaa!

Painoa minulle on kertynyt melko vähän. Tästä olin jossain vaiheessa vähän huolissanikin, mutta eipä siihen neuvolassa ole tartuttu. Pääsempähän helpommalla sitten synnytyksen jälkeen! Vielä ei ole ollut turvotustakaan, joten ulkomuoto on muuttunut lähinnä mahan kohdalla :)


Yhden vinkin voisin antaa, mihin itse olisin kaivannut neuvoja, mutta en osannut kysyä. Juokaa vettä! Itse olen aika huono juomaan ja tiedän että tarvitsisin enemmän nestettä päivittäin. Mutta ne ikävät pohjekrampit, mistä useampikin tuntuu kärsivän voivat usein johtua nestehukasta! Ja omalla kohdallani ainakin juominen on auttanut tähän ongelmaan! Vaikka edelleen juonkin vähemmän kuin olisi hyvä, on krampit nyt lähiaikoina pysyneet poissa. Myös lämpimät jalat voivat vähentää kramppeja, siis sukat jalkaan ja tee vaikka lämmin jalkakylpy ennen nukkumaan menoa. Ja magnesiumin puutteen sanotaan myös aiheuttavan kramppeja, mutta tätä ei vissiin ensisijaisesti suositella raskaana oleville, vaikka itse kyllä vetelin tätäkin ennen kuin tajusin veden juonnin auttavan.. Niin ja itselläni uskon auttavan helpon niksin veden juomisessa: otan vettä pulloon ja näin saan seurattua kuinka paljon tulee päivän aikana juotua. Jos huomaan juoneeni vain vähän tiedän panostaa siihen paremmin vielä loppupäivänä.

Mahan kasvu

Siis mistä tää maha on oikeesti tullut? Kun kattoo näitä mahakuvia niin kyllä taas ihan uudella tavalla konkretisoituu tää raskaus!

Tää näyttää jo ihan oikeelta raskausmahalta! Ihan valtava, ja vielä sen pitäis tässä kasvaakin! Mutta voi että mä kyllä rakastan tätä mahaa ja varsinkin sitä mikä siellä sisällä kasvaa! Musta raskausmahat on vaan niin kauniita, ja oon haaveillu tästä kun maha alkaa kunnolla näkymään! Nyt aijon ottaa siitä kaiken irti! Mutta kyllä tää samalla vähän tuntuu kummalliselta, että oonko se oikeesti minä tuossa, jolla toi maha on, se tuntuu jotenkin irralliselta..

 Tässäpä vertailukuvia sitten. Tuo ensimmäinen on otettu helmikuussa ihan vain vertailun vuoksi. Noissa ensimmäisissä raskaus ei nyt ihan kamalasti ole eroja havaittavissa, toki jos vertaa tuohon ennakkokuvaan, niin kyllä sen eron huomaa vähän on tanakoitunut tämä lady. Mutta tuossa viimeisessä on kyllä maha pompsahtanut esille aika tehokkaasti!

Tässä vielä pari vähän harvemmilla väleillä, näistä näkee ehkä vähän selvemmin muutoksen. Sieltä se maha vain kasvaa. Näissä huomaa kyllä selvän eron myös rinnoissa, jos vertaa tuohon ensimmäiseen ennakkokuvaan, ihan positiivinen muutos tämäkin!

Vielä vertailuksi pari kuvaa selkäpuolelta. Tällaista en tajunnut silloin ennakkovaiheessa ottaa, enkä edes raskauden ihan alussa. Vasta kun tajusin, että eihän mulla tää maha oo tainnu juuri yhtään levitä sivuille, aloin ottamaan näitäkin kuvia. Pikkusen on vaan vyötärö leventynyt, mutta ei tästä muuten osaisi nähdä raskautta.

Miltä teidän mahat tunuu ja näyttää? :)

Meidän vaunut ja vinkkejä vaunujen valintaan

Ennen kuin paljastan teille mitkä vaunut meille kotiutuivat, kirjoittelen vähän tuosta päätöksenteko prosessista ja mitä vaihtoehtoja meillä oikein olikaan. Varautukaa kilometripostaukseen :)

Vaunuasiaa aloin pohdiskella joskus viikon 15 jälkeen, kun olin tavannut ystävääni, joka tarjosi heidän nyt tarpeettomaksi jääneitä vaunujaan meille. No tämä asia ei edennyt kovin nopeaan kuitenkaan, sillä he halusivat näitä vaunuja vielä käyttää tämän hetken ennen kuin me niitä tarvitsisimme, emmekä myöskään kerinneet näitä vaunuja silloin vielä katsastamaan. Kyseiset vaunut tuntuivat kuitenkin hyviltä, ne ovat Emmaljungan CityCrossit white letharette vaunukopalla ja ruskeasävyisellä ratasosalla. Näihin he olisivat myyneet myös muita lisäosia haluttaessa.

Emmaljunga city cross

No ajattelin että huh, jos saadaan vaunut heiltä ostaa, niin minun ei tarvitse lähteä penkomaan tuota vaunuviidakkoa, joka lähinnä ahdisti laajuudellaan ja monipuolisuudellaan. Vielä kun ihmisten asenteet tuntuvat olevan sellaisia että vain joku yksi tietty merkki on se ainoa oikea, ja tämä ainoa oikea tietysti vaihtelee sitten henkilön mukaan..

No vauvuviidakko siis tuntui ahdistavalta. Lähinnä tiesin Emmaljunga merkin ja ajattelinkin, että tämän merkin vaunut voitaisiin vaikka ottaakin. Lisäksi ajattelin, että todennäköisesti ostettaisiin vaunut kuitenkin käytettynä, koska uusien hinta hipoo pilviä ja tämä on mielestäni yksi niistä säästä kohteista kuitenkin.

Kun nyt tähtäimessä oli nämä Citycrossin oli helpompi lähteä liikkeelle hieman tutustumaan vaunuviidakkoon. Googlettelin merkkiä ja kokemuksia kyseisstä vaunuista. Mielipiteitä on kuitenkin monia ja toisten mielestä nämä ovat erittäin hyvät ja toimivat vaunut, mutta toiset taas olivat sitä mieltä, että joku muu on parempi. Mielikuvani Emmaljungan merkistä kuitenkin yleisesti vahvistui, sillä monesti merkkiä kehuttiin ja  sen sanottiin olevan hyvä Suomen oloissa pohjoismaisen suunnittelun johdosta. Emme olleet vielä puhuneet vaunujen hinnasta kaverini kanssa, joten katselin muita käytettyjä samanmerkkisiä vaunuja, jotta saisin jonkinlaisen yleiskuvan hintatasosta. Ajattelimme näiden kuitenkin olevan meille hyvät vaunut.

No vaunuarvioita lueskellessani törmäsin sitten toiseenkin kivalta vaikuttavaan vaihtoehtoon, nimittäin Emmaljungan Viking tai super Viking. Nämä vaikuttivat myös näppäriltä ja ihanat kuomujen värivaihtoehdot houkuttelivat. Näitä malleja ei kuitenkaan ollut käytettyinä juurikaan myynnissä, tai hinnat olivat kovia sielläkin, saati sitten uutena. Mutta pidin vaihtoehdon kuitenkin mielessäni. Lisäksi törmäsin myös toiseen ihastuksee nimittäin Bugaboon Buffaloon, mutta tämä olikin entistä kalliimpi vaihtoehto ja näitä löytyy vielä vähemmän käytettyinä.

Emmaljunga Super Viking ja Bugaboo Buffalo

Monesti vaununvalinnassa painotettiin sitä että ensin tulee pohtia minkälaiseen käyttöön vaunut tulevat, ja näin minkälaisia ominaisuuksia vaunuilta ensisijaisesti kaipaa. No mistä sitä näin ensikertalaisena voisi tietää mitä vaunuilta haluaa?! Että se vauva voi siellä matkustaa ja vaunut olisivat käytössä kätevät, plussaa kivasta ulkonäöstä?! Vielä kun asustelemme lähiössä, niin käyttöä tulisi sekä kaupunkiympäristössä että hiekkateillä. Tähän ongelmaan ratkaisun itselleni toi lopulta Vauva lehden artikkeli vaunuominaisuuksista ja käyttötarpeen arvioinnista Juuri meille sopivat vaunut (2/2014). Käykäähän tutustumassa vaikka kirjastossa..

Tässä lyhyt kooste mitä huomioida vaunujen valinnassa? Vihreällä meidän vaatimuksia.

• Tuletko pyörimään kauppakeskuksissa vai metsälenkeillä? Todennäköisesti molemmilla, mutta kumpaa harrastat tällöin enemmän? 
• Isot pyörät sopivat metsiin ja talvioloissa näillä päässee paremmin eteenpäin, pienet kääntyvät etupyörät ovat omiaan ahtaissa tiloissa kauppojen käytävillä.
• Ilmakumipyörät ovat pehmeämmät ja joustavat epätasaisessa maastossa, kennorenkaat ovat helppokäyttöiset (puhkeamattomat ja usein näin huoltovapaat).
• Kuljetko paljon esim. ratikoilla tai muilla julkisilla tai pitääkö vaunujen mahtua pieneen vanhan kerrostalon hissiin?
• Vaunuja on erikokoisia, toiset ovat kapeita, toiset leveämpiä. Leveys tuo kuitenkin tilaa myös vaunukoppaan, jolloin talvella vauva mahtuu paremmin isoon vaunukoppaan myös toppavaatteiden kera.
• Työntöaisan säätövara tuo joustoa julkisissa kuljettaessa, mutta helpottaa myös eripituisia  työntäjiä. Tässä valittavissa usein teleskooppi- tai nivelaisa, ymmärtääkseni nivelaisa antaa enemmän joustoa ja liikkumavaraa.
• Kolmipyöräiset vaunut mahtuvat usein vissiin pienempään tilaan ja ovat ketterät kaupungilla
• Teetkö vaunulenkkien yhteydessä usein kauppareissun?
• Tilava tavarakori, jonne ostokset on helppo sujauttaa helpottaa elämää.
• Kuljetatteko vaunija paljon autolla vai teetteko vain kävelylenkkejä?
• Vaunujen kokoonpaneminen voi olla näppärää tai vähän hankalampaa, ja osien irrottaminen ja kokoaminen voivat vaihdella. Myös siinä on eroja miten pieneen tilaan vaunut kootessa sujahtavat 
• Turvakaukalon voi kiinnittää joko suoraan tai adapterilla vaunujen runkoon. Varmista yhteensoopivuus.
• Onko suunnitteilla toinen lapsi heti perään?
• Jotkut vaunut saa kätevästi muutettua kahdelle lapselle sopivaksi.
• Useisiin vaunuihin saa kiinnitettyä seisomalaudan isommalle sisarukselle. 
• Kestääkö vaunut seuraavallekin ja onko väri sopiva myös toiselle sukupuolelle?
• Tarvitseeko vaunut usein jättää esim. taloyhtiön pyöräkellariin säilöön hissittömässä talossa? 
• Helposti kannettava ja irrotettava kantokassi näitä on sekä pehmeitä että kovempia helpottaa vauvan siirtoa vaunuista sisälle, jos runkoa ei saa kuljetettua mukanaan. 
• Minkälaisen ulkonäön haluat?
• Perinteinen vaununnäköinen vaunu vai modernimpi versio ehkäpä kolmipyöräisenä? Värillä on väliä?
• Miten paljon vaunuihin on valmis sijoittamaan?
• Liikkeestä ostetuilla vaunuilla lähes kaiken saa itse valita mieleisekseen ja lisäosat samalla kertaa, takuukin on näin voimassa. Myöhemnin vaunut voi myydä eteenpäin jos vielä ulkonäkö on suht perinteinen ja värit neutraalit on myynti usein helpompaa. Käytettynä vaunut saa selvästi edullisemmin, mutta voi joutua tinkimään esim. väristä. Ostaessa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vaunujen kuntoon ja liikkuvien osien toimivuuteen ja siihen onko vaunuja säilytetty sisällä vai ulkona ulkona vaunut voivat homehtua.

Tässä aika perusjuttuja. Sitten tietysti voi vielä pohtia haluaako vaunut heittoaisalla työntösuuntaa voi vaihtaa lennosta toisin päin vai riittääkö ratasosan suunnan vaihto, tarvitseeko kovaa vaunukoppaa ollenkaan usein pehmeä ajaa saman asian, mutta ei ole niin perinteisen näköinen, haluatko juosta lenkkejä vaunujen kanssa ja kuinka korkealla vaunuosa on?
Tuleeko teille mieleen lisättävää? 

Näiden speksien kanssa menimme sitten käymään vaunuliikkeessä katsastamassa tarjontaa, halusin ehdottomasti päästä kokeilemaan vaunuja käytännössä ja kuulla asiantuntijoiden vinkkejä asiaan. Tarkoitus oli käydä vaunukaupoilla vasta rakenneultran jälkeen, ensinnäkin koska olemme olleet niin kiireisiä muuten että aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut ja toisekseen koska tällöin myös väriin voisi vähän vaikuttaa vaikka ajattelimmekin kyllä ottavamme jotain neutraalia...mutta ne ihanat vikingin kuomut! No vaunukaupassa myyjä esittelee meille ensimmäiseksi Brion vaunuja. Näitä en ollut edes katsastanut tai miettinyt vaihtoehdoksi, mutta tiesin merkistä sen verran, että sitä suositellaan sopivaksi Suomen oloihin ja on laadukas myös. Malli oli siis Brio Happy.

Brio Happy

No mielestäni kyseiset vaunut olivat kivan kokoiset ei liian isot ja jykevät, ja näistä oli vielä tosi hyvä tarjous päällä. Nähdäkseni vaunut ovat hyvin samankaltaiset Emmiksen CityCrossien kanssa. Hetkinen näitä liikkeessä työnneltiin ja tultiin molemmat siihen tulokseen, että nämä voisivat hyvin olla meidän vaunut! Emme kuitenkaan halunneet näitä heti ensinäkemältä ostaa.

Toisessa liikkeessä pääsimme näkemään sitten enemmän noita ajattelemiani vaihtoehtoja. Vikingit tuntuivat suloisilta, mutta ehkä kuitenkin hieman pieniltä. Kuinka kauan vaunukoppaan vauva mahtuisi. CityCrossit puolestaan tuntuivat valtavilta tosin eivät kyllä aivan niin valtavilta, kuin jotkut muut Emmaljungan mallit! Kun vertasimme näitä vaihtoehtoja Brion Happyyn, joka oli myös sopivasti kooltaan tuosta välistä, tuntuivat kaikki muut huonoilta vaihtoehdoilta. CityCrossit olivat lisäksi jotenkin liian monimutkaisen näköiset, Happyt taas olivat kivan simppelit. Jotkut tosin valittavat Happyn vaunukopan pienestä koosta, mutta vertaillessani kokoja, ei eroa CityCrosseihin ole kuin sentti suuntaansa!

Kotona vielä halusin tutkia Happyn ominaisuuksia ja arviointeja. Mitä enemmän luin, sitä selvemmäksi kävi, että nämä voisivat olle meille ne vaunut!! Tarkastelin tilannetta käytettyjen puolella, mutta ajattelimme kuitenkin tarttua kaupan tarjoukseen, jos käytettyinä ei sopivia löytyisi. Mutta kappas kummaa: nettikirpparilta löysin lähes käyttämättömät tämän vuoden keväällä ostetut Brio Happyt kivassa värissä. Hintakin oli sopivasti satasen halvempi kuin kaupan tarjouksessa ja takuuta vielä puoltoistavuotta jäljellä! No nämähän me napattiin!!

Aika aikaista tämä vaunujen osto mielestäni oli, ja nyt pitäisi keksiä missä noita säilöö sinne helmikuulle ;D Mutta kun sopiva yksilö tuli vastaan käytettynä niin pitihän siihen heti tarttua! Mutta itselleni tämä nopea vaunujenhankkimisaikataulu oli kyllä vähän turhan spontaani, kun ylensä haluan pohtia todella tarkkaan eri vaihtoehtoja ja valita sen parhaimman. Tämä kun on vielä melko suuri hankinta. Vaikutti nimittäin uniin tuo osto; edellisenä yönä ennen vaunujen ostoa en nukkunut juuri ollenkaan, kun kävin niin kierroksilla tosin tähän varmaan vaikutti myös juuri ollut työhaastattelu ja sen fiilistely ja seuraavanakin yönä oli haastavaa nukahtaa.

No miksi Brio Happyt valikoituivat lopulta meidän vaunuiksi?!

- Tuntuvat käteen kivalta ja meidän vaunuilta, siis fiilis näistä on hyvä
- Eivät ole aivan valtavat, vaikka edustavatkin tuota perinteistä vaunutyyliä Työntöaisassa on nivelsäätö, tuntuu menevän pienempään tilaan kuin teleskooppiversio
- Halusin vaunukopan meidän talvivauvalle, koska se tuntuu lämpimämmältä ja näyttää perinteisiltä vaunuilta oikeastihan ne pehmeät kantokassit ovat varmasti ihan yhtä lämpimiä! mutta tämä oli vähän tällainen kun minä haluan
- Tavarakori on suuri ja sinne on helppo laittaa tavaraa, vaunukopankin ollessa kiinnitettynä, aijon usein yhdistää kauppa- ja kävelyreissun

- Ratasosan selkänoja tuntuu helpolta säätää  
- Ratasosan asennus molemmin päin, selkä tai kasvot menosuuntaan 
- On erittäin helppo koota ja kasata, liikumme nimittäin melko paljon autolla, lisäksi korin/ratasosan  - kiinnitys ja irrotus on myös tosi helppoa. Rungosta saa myös renkaat irti super helposti ja näin vievät vielä reilusti vähemmän tilaa 
- Mahtuvat hyvin meidän autoon kun irrottaa kopan/ratasosan rungosta

- Tähän saa adapterilla meitä miellyttävän turvakaukalon esim. kauppareissuja varten Tämä ominaisuus ei mielestäni ollut pakollinen, sillä en ole varma kuinka paljon tulemme tätä käyttämään, mielestäni adapteri on kuitenkin niin halpa, että se kannattaa joka tapauksessa hommata vaikka käyttökertoja ei tulisikaan niin paljon.
- Suuri plussa hyvistä heijastimista niin korissa kuin kuomussakin josta ne saa tarvittaessa käännettyä esille

- Suuret renkaat, tulemme todennäköisesti kuitenkin kärryttelemään enimmäkseen ulkona niin asfaltilla kuin hiekkateillä. Kaupassa sitten käännyn vähän huonommin En ollut aluksi varma kummanlaiset renkaat olisivat paremmat kääntyvät vai kääntymättömät. Lisäksi kun monet kääntyvät on nykyään aika isokokoisia ja sopivat siten paremmin talvikeleihinkin. Kaupan myyjä sai minut kuitenkin vakuuttuneeksi että paremmat meille on nuo isot renkaat
- Kovat eva-ilmakennorenkaat. Nämä ovat siis sellaiset puhkeamattomat läpimuovia olevat renkaat, joita ei tarvitse pumppailla, eivätkä ne puhkea. Rengastyypistä minulla ei ollut mielipidettä. Ilmakumit olisivat mielestäni olleet yhtä hyvät, sillä toisaalta ilmakumit tarjoavat vissiin hieman pehmeämmän kyydin, mutta voivat puhjeta ja tarvitsevat pumppausta. Nämä kennot puolestaan voivat olla käyttövarmemmat, mieleeni kun nousee ystäväni kertomus kuinka heidän ilmakuminsa oli puhjennut reissun päällä ja siellä piti sitten ruveta rengasta paikkailemaan muutenkin kiireisen aikataulun keskellä.. Ja saahan noita ilmakumeja sitten ostettua jos välttämättä ne myöhemmin haluaa!

- Ok väri. En halunnut mustaa, mutta jotain muuta ehkäpä tummahkoa väriä, tosin se ystäväni CityCrossien valkoinen koppa olisi myös houkutellut. En ehkä itse olisi tuota väriä kaupasta valinnut, mutta on toimiva, eikä siinä näy lika niin helposti kun pinta on vaihtelevan värinen 
  
Mitäs mieltä te joilla kyseiset vaunut ovat olette? Lupaan kertoa myös käyttökokemuksia sitten kun pääsemme siihen vaiheeseen. 


ps. Blogger säätää jotain kummaa noiden tekstikokojen kanssa. Sori.

Jotain konkreettista

Vihdoinkin jotain kivaa konkreettista eikä vaan tätä pahoinvointia! Meidän eka neuvola. Neuvola-aika oli aamulla, niin mieskin pääsi helposti mukaan! Sanoinkin sille, että olisi kiva, jos pääsisikin aina tulemaan myös. Onneksi seuraavakin aika saatiin aamuksi, niin on helpompi järjestellä tulemiset.

Aamulla saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin, mikä on meille aika harvinaista, ylensä ollaan ihan viimetingassa tai hitusen myöhässä.. Ihmeteltiin vähän että mihis meidän nyt pitääkään mennä ja pitääkö ilmoittautua. Todettiin vähän arvellen, että ei vissiin tarvi ja istuttiin alas. Mua vähän jännitti ja sen seurauksena oli hieman huono olo. Aika mateli. Me odotettiin hiljaa. Mietittiin taas että pitikös tässä nyt kuitenkin johonkin ilmoittautua. Oli mennyt jo lähes 15 minuuttia meidän ajasta. Mies varmaan hermoili myös töihin ehtimistä. No vihdoin meidän neuvolatäti tuli ja päästiin tositoimiin.

Neuvolatäti oli mukava, ehkä vähän höpöttelijä, mutta kait se kuuluu ammattiin. Käytiin läpi perusjuttuja ja jo etukäteen täytettyä lomaketta. Saatiin kasa lippulappuja, onneksi, koska ei mulla kauheesti jäänyt niistä jutuista päähän, niin on jotain mihin palata.. Se mitä jäi mieleen, oli että mun paino ei oikeestaan ollut noussut alkupainosta tosin en ihan tarkkaan tiedä mikä se alkupainokaan oli. Mutta en saanut siitä ainakaan vielä noottia. Pissanäyte pitää viedä labraan lähiaikoina tai 10 viikolla, jos halutaan ottaa verikoe Downin- ja muita syndroomia varten tästä vielä alla lisää. Täytyy käydä vielä muutamilla nettisivuilla rekisteröitymässä. Ja mun pitää syödä rahkaa tai jugurttia että saan kalsiumia, koska maito eikä juusto maistu, vaikka niistä ylensä tykkään. Niin ja ultra ajat tulee postissa kotia.

Käynti toi vähän konkreettisuutta taas tähän odotukseen! Ja odotan jo vähän ensi kertaa.


Mutta vielä tuosta verikoejutusta. Ei osattu sitä ihan vielä päättää.. Koska: jos jotain kromosomivirheitä meidän pikkuisesta löytyy, niin vaihtoehtona ei kuitenkaan ole raskauden keskeytys! Haluaako sitä sitten tietää jo raskausaikana, jos jotain on vialla, ja murehtia sitä. Varsinkin jos diagnoosi sitten onkin väärä, niin kuin voi hyvin käydä, ja raskausaika on mennyt murehtimisessa. Mutta sitten jos niskapoimumittauksessa jotain epäilyttävää olisi, niin toisaalta verikokeella voitaisiin sitten sulkea tämä pois. Tosin myös vaihtoehtoisesti vahvistaa.

Mitä te olette tämän suhteen tehneet? Otettaisiinko verikoe kuitenkin vai jätetäänkö ottamatta?

Edit.
En osannut kertoa sukusairauksista juurikaan mitään.. Sit kyselin äidiltä, niin tulikin pieni lista minkä kanssa palata neuvolatädin luo.

Rauha

Viimeksi kirjoittelin, että en aijo aloittaa pelkäämistä ja jossittelua raskauden jatkumisen suhteen. Tiedän, että kaikki on vasta hyvin alussa, vaikka tuntuukin että raskaustestin tekemisestä on jo ikuisuus, ja paljon voi vielä tapahtua ennen kuin meillä on pienokainen sylissä. En siis leijaile täysin omissa maailmoissani tämän suhteen. Tietysti pelko välillä nostaa päätään, mutta päätin, etten anna sille sijaa vaan aijon vastaanottaa rauhan. Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa, ja minun Isäni taivaassa on täydellinen rakkaus, joten minun ei todella tarvitse pelätä! Mutta jotta kukaan ei nyt luule että tämä mielentila olisi aina helposti saavutettavissa, niin kerronpa jotain..

Tänään mä olen vuotanut punaista. Hieman paperiin, hieman suojaan. Ja kyllähän tässä heti säikähtää, että mitäs tämä nyt on ja alkaa kuvittelemaan kaikenlaista. MUTTA tiedän, että vuoto on melko yleistä raskauden aikana, eikä se välttämättä tarkoita mitään ongelmia. Lisäksi tiedän, että juuri nyt en voi tehdä asialle yhtään mitään. Aijon siis olettaa kaiken olevan kunnossa, kunnes vuodon suhteen tapahtuu muutoksia suuntaan tai toiseen. Jos vuoto selvästi runsastuu, niin silloin ajon selvittää mistä on kyse, jos taas lakkaa, olen tyytyväinen että kaikki on hyvin.

Tämä nyt on varmasti melko naivi esimerkki pelosta, mutta tällä hetkellä ajankohtainen ja konkreettinen minulle. Varmasti elämä raskaana ja myöhemmin lapsen kanssa on täynnä pelottavia asioita, joihin ei useimmiten edes voi vaikuttaa. Mutta päätän turvautua Isään, joka pitää minusta ja meidän vauvasta huolen ja päätän jo nyt etten ala stressaamaan. Elämä on liian lyhyt ja ihmeellinen tuhlattavaksi pelolle. Siispä iloitsen meidän pienestä ja siitä että tätä yrittämistä on seurannut jotain näin mahtavaa ja ihmeellistä.

Testi

ÄÄÄÄÄäääää!!!!

Aamulla herätessäni en noussut heti ylös. Makoilin sängyssä ja mietin että meinaanko sen testin tehdä, alkoi nimittäin jännittämään ja pelottamaan... Mitä jos en olekaan raskaana ja sitten kuukautisiakin pitää vielä odotella. Mitä jos ne oireet on ollut jotain muuta.. En noussut pitkään aikaan, sillä silloin olisi päätöksen aika.. Mutta lopulta uskaltauduin ja päätin testin kaikesta huolimatta tehdä. tosin huonolla menestyksellä..

Tein sen testin.. tai ainakin yritin.. mutta kastoin tikkua tietysti liian vähän, jolloin edes kontrolliviivaa ei tikkuun tullut. Tästä sitten suivaantuneena kastoin tikkua hieman uudestaan ja johan tulivat esille niin kontrolliviiva kuin testiviivakin! Kaksi viivaa! Eikä kotona tietenkään ole enää enempää noita testejä odottamassa, että voisin heti yrittää uudelleen...

Mutta mitä tämä nyt siten tarkoittaa? Voiko testiviiva tulla esille näin uudelleen kastamalla? Onko kukaan koskaan kokeillut? Vai uskaltaisiko tähän tulokseen nyt yhtään luottaa vai menikö ihan mönkään? Uusi testi on hankintalistalla, mutta viitsiikö sitä tässä päivällä vielä tehdä? Huomen aamulla viimeistään, mutta en tiedä pysynkö nahoissani niin pitkään!

Minun logiikkani mukaan testi olisi suhteellisen luotettava edelleen, sillä miksi testipaikan kohdalle viiva tulisi, uudelleen kastamisesta huolimatta, jos en olisi raskaana. Lisäksi tietysti uudelleen kastettu osuus tulisi testikohdalle vasta ensin kastetun jälkeen, kun neste nousee tikkua pitkin.. jolloin ensinkastettu osuus olisi kunnossa kaikesta huolimatta, ja näyttäisi oikean tuloksen. Onko tässä mitään järkeä?

Noh. nyt sitten odotellaan malttamattomana.. Tänään se testi on kyllä pakko vielä uusia ja vaikka huomen aamulla sitten toinen kappale, kun usein niitä kaksi siinä samassa paketissa on.

Piinapäivät ja tilanteen päivitys

Mitäs sitä turhia kirjoitamaan, jos ei ole mitään kerrottavaa.. Tämä kevät on mennyt vauhdilla, eikä mulla ole ollut fiilistä kirjoitella. Eikä oikein mitään sanottavaakaan. Maha ei ole pyöristynyt, eikä edes pilkettä silmäkulmaan tämän asian suhteen ole suotu. Siis edelleen odotellaan odotusta.

Useimmiten fiilikset on olleet ihan hyviä, eikä kovin suuriin kuoppiin ole tiputtu, saati että oltaisiin korkealta ja kovaa tultu alas. Tosin olen tässä jo vähän luovuttanut onnistumisen suhteen ennen vuodenpäivien yritystä ja asennoitunut siihen, ettei tässä mitään tapahdu ennen syksyä, jolloin voitaisiin lähteä tutkimuksiin ja selvittää sitä kautta tätä tilannetta. Ehkä tämänkin takia odotukset eivät ole olleet korkealla, eikä ole tarvinnut romahtaa.

Tuhruvuotoa on aina ollut ennen kuukautisia ja se kyllä turhauttaa, kun en tajua mistä se johtuu. Tuntuu että tuhruttelu alkaa jo muutamia päiviä oletetun oviksen jälkeen, jolloin en usko minkään voivan kiinnittyä. Huoh. Siksi tässä on vain odoteltu sitä syksyä. Meinasin tässä tilata ovulaatiotestejä, niin olisi sitten jotain todennettua lääkärillekin kerrottavaksi. Tähän asti kun olen vain limojen perusteella ovulaation aikaa päätellyt.

Mutta.
Tämä kierto. Mulla on nyt toiveet kohonneet jo pilvien yläpuolelle. Ennennäkemättömiä oireita, eikä tuhrua juuri nimeksikään. Ja ylihuomisen aikoihin pitäisi alkaa menkat, tosin ei mulla tässä kierrossa ole hajuakaan ovulaation ajankohdasta..mutta meinasin testata huomenna. Noin sivulauseessa pikaisesti mainittu. Kun en uskalla sen enempää. En halua tipahtaa pilvien läpi pehmentäsiköhän ne pudotusta?

Oireita tässä loppukierrossa on ollut seuraavaa:
- mahan kevyt juiliminen ei jatkuvasti, mutta muutamia kertoja päivässä jo reilun viikon verran, ja tunne että menkat alkaa just kohta, mutta loppujen lopuksi ei ole vielä kuulunut normisti mua ei juili kun tuhrutus alkaa, vaan vasta kun mekat alkaa kunnolla tai vaan tyyliin päivää ennen
- pienenpieni tuhru, joka on välillä ilmestynyt paperiin ja vain muutamana päivänä suojaan asti. Ja sekin on nyt jo loppunut pari päivää sitten. Mutta maha juilii edelleen
- hieman suurentuneet rinnat?! Tätä ei muistaakseni ole koskaan ennen ilmennyt ja vaihtelevasti myös kipeät rinnat tai nännit tuttu oire
- herkkä hajuaisti ? ehkä. En ruvennut varmistelemaan keneltäkään onko heistä kyseiset hajut olleet voimakkaita.. Ennenkuulumaton oire
 -nälkä. Jatkuvasti tuntuu olevan nälkä, mutta tätä voi vissiin olla myös kuukautisia ennen joillain? En ainakaan muista että mulla olisi tavallisesti tällaista, muuten kuin viime syksynä yhdessä kierrossa, jolloin luulen myös olleeni raskaana, mutta se meni melkein heti kesken, niin että en ollut edes tehnyt testiä, mutta sellainen fiilis jäi, että raskaana oltiin..
- huono oloa muutaman kerran, ja usein just ennen syömistä. On mennyt syömällä ohi. Tällaistakaan en muista normaalisti olevan.

Onneksi kaikesta tästä aloin vakavissani tehdä johtopäätöksiä vasta muutama päivä sitten. Jos olisin pidempään joutunut piinailemaan niin huh vaan. Kyllähän se ajatus kävi mielessä, kun ei tuo tuhru sitten alkanutkaan, mutta kun aina vaan juili mahaa, niin ajattelin että just kohta ne menkat sieltä alkaa, ja kun ei alkanutkaan niin ihmettelin että mitäs nyt sitten. Pelkäsin myös jo valmiiksi sitä, että miten ne menkat nyt näin aikaisin melkein puoltoista viikkoa ennen arviota ja että mitä tämä kroppa nyt oikein taas sekoilee..

Huomenaamulla sitten.
Enhän mä edes tiedä mihin sitä sit pitää soittaa jos kaksi viivaa tikkuun pärähtää?!

Miltä toi teistä kuulostaa? Oonko täysin raskautumisharhainen vai mitä?

Ensimmäinen raskaustestini?

Taidan tehdä huomenna raskaustestin.
Lähinnä oman mielenrauhan tasapainottamiseksi, mutta vähän myös, koska pieniä oireita on. Tosin suurin niistäkin taitaa olla oma mielikuvitus.

Ei olisi pitänyt mennä lukemaan keskustelupalstojen kommentteja kuukautisten tulemisesta raskaana ollessa. Eihän tässä nyt enää saa mielenrauhaa hetkeksikään, kun ei se kuukautisten tuleminen välttämättä tarkoita etteikö olisi raskaana!

Olen miettinyt testin tekemistä kuukautisten alusta asti, eli ruhtinaalliset 8 päivää. En ensin viitsinyt tehdä testiä kuukautisten aikana, kun en löytänyt kommentteja siitä voiko tulos vääristyä tuona aikana. Ja tuntuisi melko tyhmältä tehdä se silloin.. Ja sitten ajattelin tämän odottavan olon menevän ohi, koska enhän minä nyt voi olla raskaana kun ne kuukautisetkin tulivat. Mutta.. ei tämä ohi ole mennyt.. viimeksi ajattelin eilen illalla, että tänään aamulla testin tekisin, mutta sitten aamu-unissani menin ensimmäiseksi vessaan ajattelematta sen pidemmälle ja siinähän se tilaisuus jo menikin.

Mutta jännä olo tässä on ollut. Jo sen tiputtelun alettua viime kierrossa. Tosin toisaalta tuntuu melko tyhmältä, koska kun sitä tiputteluakin oli niin pitkään, että mikä siellä voisi mihinkään kiinnittyä. Mutta toisaalta juuri tuo erikoinen ja ennen näkemätön oire taas kasvattaa toiveita. Enkä nyt enää pääse tästä odotuksesta eroon. Mutta jos sen testin tekisin, niin josko sitten saisi mielenrauhan?!

Niin ja on tässä vähän ollut väsymystä iltaisisin siinä 5 tai 6 jälkeen, vaikka olenkin nukkunut pitkään ja hartaasti, eli enemmän kuin normaalisti. Tosin voi kait sekin aiheuttaa väsymystä, että nukkuu liikaa. Unen laadusta en kuitenkaan mene niin takuuseen, vähän levotonta on ollut.

Ja tänään oli vielä huonovointisuuttakin tässä illalla. Ja ehkä tässä on ollut hieman parempi ruokahalu viimeaikoina? Ja ehkäpä voisin saada kuunkin taivaalta!

Mieheni ei ole sanonut juuta eikä jaata näihin pohdintoihini. Tai onhan se vähän naureskellut leikkisästi ja koittanut rauhoitella ja sanoa, että eihän tässä mikään hätä ole. Mutta on sen varmaan vaikeaa ymmärtää tätä naisen päänsisäistä sekamelskaa, kun se on itsellekin välillä niin vaikeaa.

Noh. Jospa se testi auttaisi tähän mielenhäiriöön.

Sanokaa onko tämä ihan hullua?! Pitäisikö soittaa valkotakkisille (mutta EI siis niille jotka auttavat vauvoja masuista!!)


Niin ja tässä juuri selvisi myös, että kilpirauhasen toiminnasani ei ole mitään häikkää. Normaalia on. Ei siis siitä huolta!

Tuhru ja huimaus

Olen tässä turhaumassa lukenut taas keskustelupalstoja raskausoireista. En ihan tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Lähes joka asiassa kun löytyy sekä puolesta että vastaan kommentteja, joten mitään johtopäätöksiä ei voi mistään oikeasti tehdä.

No olen kuitenkin lukenut ja ainakin siinä olen vähän saanut rauhaa, että monilla muillakin tätä iänikuista tuhrutusta on tullut. Joillakin aina ja joillakin ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Ja sen kanssa on tultu myös raskaaksi! Tosin mulla tässä kierrossa tuhrutusta on ollut jo.. uskallanko edes laskea ..no 9 päivää :| huoh. Tämä on kyllä ihan ennätys. Mutta jos tämä tästä vähän vähenisi siihen mitä nyt normaalisti on ollut, niin ei välttämättä olisi ongelmaa tai estettä raskautumiselle!

Tänään mulla oli myös uusi oire. Ja heti sen tietysti raskausoireeksi luokittelin! Nimittäin huimaus. On mua ennenkin huimannut kun oon noussu sängystä tai istumasta nopeesti, niin ihan pimenee silmissä ja pitää jostain ottaa kiinni etten kaadu. Mutta nää on aina ollut sellasia selkeitä syy-seurays tilanteita. Mutta tänään huippausta on ollut kun istuin, seisoin tai tein mitä vaan. Eikä mua huippaa niin paljoa, että pimenisi silmissä, mutta sillein, että tulee huono olo ja saatan poukkoilla oudosti jos kävelen. Istuessakin tuntui, että pitää ottaa kiinni, etten kaadu.

Koita tässä nyt sitten pysyä selväjärkisenä!
Vähän rennommalla otteella kuitenkin taas tässä pari päivää mennyt. Ei kait sitä muuta voi pyytää.

Turhauma

Miksei tää tuhrutus lopu?! Miksi se aina alkaa liian aikaisin oletetun ovulaation jälkeen, eikä jätä rauhaan ennen kuin kunnon menkan on alkanut. Ja sitten jälkeenpäinkin vielä vähän tuhruttaa, muttei onneksi niin huolestuttavasti.

Nytkin on alle viikko oletetusta ovulaatiosta.. Ja jo alkoi pieni vuoto.. Ja samalla päänsisässä jo ajattelee, että no jospa tämä onkin vaikka kiinnittymisvuotoa.. Huoh. Ei kuitenkaan ole. Vaan jatkuu ja jatkuu ja voimistuu ja ja.. kohta onkin taas ne ihanat menkat. Pöh.

Gyne silloin reilu kuukausi takaperin vain kehotti odottelemaan, että kyllä se kroppa palautuu ja hormoonitasot palaa normaaliksi. Siinä voi vaan mennä aikaa.
Mutta kun ei enää malta. On tässä jo odoteltu. Ja toivottu ja vaivuttu epätoivoon ja toivottu taas.

Onko teitä muitakin odottelijoita? Miten tästä oikein selviää?

Vauva-uni

Näin ensimmäistä kertaa unta että meillä oli vauva! Melko herkistyneessä tilassa heräsinkin tämän jälkeen!

No en tarkkaan muista mistä uni alkoi, mutta unessa meitä oli kuitenkin iso joukko naisia, jotka kaikki olivat siinä lähiaikoina saaneet lapsen. Meidän vauva oli jotain muutaman viikon ikäinen. Meidän oli tarkoitus joukolla lähteä jonnekin retkelle vauvoinemme, mutta.. Ei meillä kaikilla ollut vauvaa vielä mukana, koska emme olleet saaneet niitä mukaamme sairaalasta! Meidänkin vauva oli vielä hoitolassa.. No ei siinä mitään, lähdetiin sitten hakemaan sitä vauvaa ennen retkeä.. Minä olin jo aiemmin käynyt kysymässä josko voisin saada vauvan jo kotiin, mutta en ollut saanut, koska vauva oli lähtenyt itse liikkeelle (!!), ja päätynyt jonkin toisen huoneen lattialle, siinä sitten pelättiin, että se on saanut sieltä lattialta jonkun taudin, eikä sitä uskallettu siksi vielä päästää kotiin... Nyt oli sitten uusi yritys. Vauva oli tässä välissä lähtenyt liikkeelle uudestaan, koska ei siellä ollut tarpeeksi hoitajia koko ajan niitä vahtimassa. Mutta ajateltiin, että kun ei aiemminkaan ollut tullut mitään tauteja, niin sitten he uskalsivat päästää vauvamme kotiin.

Pääsimme huoneen ovelle (nyt mukaani oli jotenkin tullut veljeni), missä vauvamme oli. Huone oli täynnä sänkyjä (ei mitään pinnasänkyjä, vaan ihan tavallisia lasten sänkyjä), ja siellä oli useita pieniä lapsia, mutta moni sängyistä oli myös tyhjillään. Sänkyjen päädyissä luki aina tunnisteena sukunimi ja vauva. Meidät (siis minut ja veljeni) lähtettiin sinne vain sitten hakemaan vauvaani.

Pelästyin, että miten minä tunnistan sen meidän vauvan, kun en ollut sitä ennen nähnyt (?!) No onneksi sängyissä oli ne nimilaput! Siinä vähän kuljettiin huonetta eteenpäin. Sänkyjä oli vierivieressä, ja lueskelin niitä nimiä siitä. Yhdessä sängyssä oli vauva, joka näytti ihan siskoltani pienenä, ja ajattelin, että tuo sen täytyy olla, mutta nimilapusta selvisikin ettei ole. No aivan tämän takana olikin sitten onneksi meidän vauva!

Olin niin onnellinen nähdessäni meidän vauvan, ja jotenkin tunnistinkin sen heti, vaikka enää en oikeastaan muistakaan miltä vauva näytti. Mutta tyttövauva se kuitenkin oli. Otin vauvan syliini, hän oli jonkinlaisessa kapalossa käärittynä. Itkin ja sylittelin meidän vauvaa, että vihdoinkin me päästään yhdessä kotiin! Ja vauva lauloi, jotain, että "vauva lähtee kotiin, lähtee kotiin"

Tähän heräsin.

Heh, melko iso oli tuo meidän muutamaviikkoinen vauva, kun itsekseen liikuskeli huoneesta toiseen ja lauloi ;)

Olisi kyllä jo aika tuon vauvan tulla meille kotiin!  'Kyynel silmäkulmassa' Ihan tuli nimittäin ikävä meidän tulevaa vauvaa!

Vauvauutiset

 Muutaman ystävän tiesin odottavan ennen kuin me aloimme yrittää. Näistä tilanteista en ota itseeni. Olen onnellinen heidän puolestaan! Mutta sitten ne uutiset, mitä kuulee kun itse yrittää, eikä ota onnistuakseen. Miten niihin tulisi suhtautua? Aluksi hieman pelkäsin, miten niihin reagoisin. Jo itsenäisyyspäivän tienoilla kuulin parista tulevasta vauvasta. Niihin uutisiin en kyllä oikein osannut reagoida kovin hyvin.. Onneksi nämä uutiset tulivat toisen käden kautta, eikä minun heti tarvinnut kohdata odottavaa paria. Oli aikaa sulatella. Tuossa joulun tienoilla kun sitten näitä ihmisiä näin, oli paljon helpompi olla onnellinen heidän puolestaan. Ja olihan vauvajutuista ja odotuksesta kiva puhuakin heidän kanssaan! Toivottavasti seuraavat uuden uutiset on jo helpompi ottaa vastaan.

Tilanne ja tunteet ovat vähän ristiriitaisia. Toisaalta on onnellinen odottavien puolesta, mutta kuitenkin kaipuu omaa lasta kohtaan aiheuttaa pientä epätoivoa. Epätoivon iskiessä olen koittanut olla kohdistamatta ajatuksia erityisesti kehenkään odottavaan tuttuuni, ja ajatella että se että he saavat lapsen, ei ole pois minulta! Sillä eihän se olekaan. Minun ja meidän tilanne ei ole kytköksissä heidän tilanteeseensa.

Lisäksi olen miettinyt sitä tilannetta, kun meillä tärppää. Minkälaista on kertoa niille, joiden tietää yrittäneen jo jonkin aikaa.  Tai miten asia tulisi kertoa, jotta lasku olisi pehmeä.. Itse kun tiedän sen epätoivon, niin en halua kenellekään samaa oloa. Noh, kait sen aika näyttää, lähimmiltäni en halua ainakaan salata asiaa, koska se ei kyllä helpota tilannetta.. Avoimuus rakentaa suhdetta paremmin kuin hiljaisuus. Toivottavasti näiden ystävyyssuhteiden tilanne ei muutu raskauden aikana (meidän tai heidän) tai sen jälkeen!
Sitäpaitsi voihan se olla, että heillä tärppää ennen meitä..

Toisaalta olen iloinen, että koska meillä ei tärpännyt heti, on helpompaa kohdata ne ihmiset, jotka myös yrittävät. Ja ehkä meidän tilanne tuo lohtua myös jollekin muulle, jolla ei heti onnistu, että eihän se kaikilla vain heti nappaa.

Minkälaisella fiiliksellä te otatte vastaan vauvauutisia? Tai minkälaista on kertoa yrittäjille? Mitään vinkkejä?!

Uusi vuosi, sama haave

Vauvarintamalla ei ole kehumista. Mietin tuossa vuoden vaihteessa pitäisikö tehdä yksi raskaustesti vielä vanhan vuoden puolella, se olisi ollut hieman ajoissa, mutta kuitenkin ihan ok rajoissa. Totesin kuitenkin, että en halua pilata iltaani sillä, enkä myöskään innostua liikaa ja möläyttää kaikille kerralla.. Jäipä siis tekemättä ja niinhän aiemmin vähän lupailin itselleni, että ei niitä testejä kannata etukäteen tehdä. Tuli ainakin lupaus vielä pidettyä.

Viime postauksen jälkeen tunnelma selkeni ja mielestäni onnistuin vielä ihan hyvinkin seuraamaan tilannetta ovulaatioon asti, joka sitten omien päätelmieni mukaan tuli vasta seuraavana viikonloppuna, milloin rakastelullekin oli aikaa.. Ihan turhaa babyzillailua siis! Taidanpa jättää ens kerralla väliin! ;) Tuosta ovulaation seuraamisesta voisinkin kirjoitella vielä ihan omaa postausta.

No vaikka ovulaatio osui kohdalleen, niin ei sitä vauvaa silti mahassa kasva. Harmitti taas menkkojen alku, mutta nyt on jo ihan hyvä mieli. Koitan ajatella, että ei mulla ole kauheasti tehtävissä raskautumisen suhteen, kuhan annan hyvät lähtökohdat.. Mitä siis turhaan stressata sitä mihin ei voi vaikuttaa. Sehän on vähän sama kuin jos hääpäivän säätilannetta stressaa etukäteen, ja siitäkin stressistä on selvitty, niin eihän tämä sen kummempi tilanne voi olla.

Babyzilla

Miten sitä voikin mennä näin sekaisin tässä ovulaation aikoihin.. Yksi babyzilla on täällä kuoriutunut ja esitellyt voimiaan.

En tarkalleen tiedä koska ovulaationi tapahtuu, niin koitetaan pupuilla huolella vähän pidempi jakso.. Pupuiltu onkin, mutta tiukkojen heräämisten takia, on pari iltaa jäänyt väliin. Kuitenkin on tuntunut että pitäisi ja olen vähän väkisin koittanut puskea.. Mutta eihän siitä ole mitään tullut. Ensimmäisellä kerralla ei päästy loppuun asti ja itseä turhautti että ilman väkisin yrittämistä olisin saanut arvokkaan tunnin tai vähän vajaan lisää unta. No seuraavana iltana tietysti tarve oli tietysti vielä suurempi (siis lähinnä että ei vain vahingossakaan jää liian pitkiä taukoja ja siitä syystä mene ovulaatio ohi..) Ja niin oli väkisin puskeminenkin kovempaa. Se yritys loppui vielä aikaismmin kuin edellinen.

Mitä tästä opimme. Ei kannata väkisin yrittää harrastaa seksiä. Varsinkaan väsyneenä ja turhautuneena. Ehkä tämä kahden päivän tauko ei kaada maailmaa. Ja ajatus siitä että lapsi syntyisi "rakkaudettomasta" seksistä tuntuu vähän höhlältä.. Että hyvä näin. Ainakin tällä hetkellä.

Miten te muut selviätte tästä väkisin yrittämisen fiiliksestä?

Kuulumisia

Huh. Tänään aina niin ihanan (ja viimeisen!!) lauantaitentin jälkeen ja tänä viikonloppuna on oikeastaan syksyn ensimmäinen hetki, kun mun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään. Ei ole mitään pakollisia tehtäviä jonossa tai ajatuksissa. Saan vaan olla, eikä tarvitse alitajuntaisesti miettiä, mitäs kaikkea sitä pitäisikään oikeasti olla tekemässä tai tuntea huonoa omaa tuntoa siitä, ettei tee mitään. Vasta tänään tuli joulufiilis, kun ei ole ajatukset kokoajan jossain muussa. Ostin valoja ja kivan lasiastian millä saa tunnelmaa kotiin! <3

Ei tämä syksy kyllä vielä tässä ollut. Ensi viikolla on vielä yksi ja viimeinen!! intensiivikurssi. Kunhan siitä selvitään, niin sitten alkaa joulu! Joulun jälkeen koittaa sitten vielä viimeinen puristus lopputyön suhteen, mutta nyt saan luvan kanssa olla ajattelematta sitä.

No sitten asiaan.
Ei plussia täällä. Viime kierto meni himpun ohi, kun oltiin miehen kanssa sen verran kiireisiä.. Vähän harmittaa, mutta en aio ottaa siitä stressiä. Sen sijaan otin kyllä stressiä kun kuulin muutamien tuttujen olevan raskaana.. Harmittaa ja ärsyttää. Ja pelottaa, että mitäs jos meille ei lasta suodakaan. Mutta sitten toisaalta, eihän tässä nyt kannata sitä murehtia, kerkiää sitä murehtia, jos se sitten tulee ajankohtaiseksi. Jokaiselle päivälle riittää sen omat murheet. Niin enkä edes koe että mulla olisi oikeutta vielä murehtia, kun ollaanhan me yritetty vasta 4 kiertoa, ja niistäkin kahtena ei ole oikeasti yritetty, kun oli se laserleikkaus ja nyt nämä viime kierron kiireet.


Mutta yhdestä asiasta alan kyllä olla vähän huolissani. Nimittän mulla on nyt ollut aina ennen menkkoja tuhruvuotoa muutamia päiviä. Aluksi en ollut siitä huolissani, kun ajattelin sen johtuvan  ehkäisyn lopettamisesta, että kropalla vaan kestää vähän palautua ja normalisoitua. No nyt viimeksi tuhruvuoto alkoi jo about viikon ovulaation jälkeen! Se vähän pelottaa. Asiaa googlettelin, ja löysin, että stressi voi vaikuttaa voimakkaastikin tähän tuhrutteluun. Ja sitä on kyllä tähän syksyyn mahtunut! Että jospa tässä nyt odottelisi rauhassa, että saan tuo lopputyön käsistä ja sitten katsotaan että palautuuko tilanne ennalleen. Tässä asiassa ei vain ole kovin kivaa odotella. Toisaalta sitten luin myös että kalaöljy voi aiheuttaa tuollaista vuotoa. Ja sitä minä olen syönyt kun suositellaankin. Jätin senkin nyt sitten pois viime menkkojen aikana, että saas nähdä jos sillä vaikka olisi positiivisia vaikutuksia sitten. Eli nyt ei auta kuin odottaa ja katsoa tilannetta.

Vähän vain harmittaa, kun kävin tässä juuri myös gynellä, mutta nämä tuhruvuotojutut tuli ajankohtaiseksi vasta tämän jälkeen, joten ei tullut sielläkään mitään kysyttyä. Sanoi hän kyllä, että kaikki näyttäisi olevan päällisin puolin kunnossa raskautumsita ajatellen, että sellaista positiivista sentään.

Ensi viikon lopulla olisi seuraava mahis raskautua. Sitä odotellessa ja nyt pidän huolen että pupuillaan! Toivottavasti tuhruttelu myös loppuisi eikä tarvitsisi jouluna sitä ajatella. Onneksi joulu on kuitenkin iloista ja rentouttavaa aikaa muuten joka tapauksessa.Ehkä se lievittää tätä stressiäkin!

ps. viimeksi mainitsin ostaneeni raskaustestin. No eipä ole tullut sille tarvetta, kun menkat on alkanut ajallaan tai hieman etuajassa. Jospa tässä vielä pysyttäisiin siinä tavoitteessa testata vasta kun menkat on myöhässä.. ;)

Rauhallisin mielin

Mulla on tällä hetkellä rauha raskautumisen suhteen. Vielä elättelen toiveita, että tällä kierrolla voisi tapahtua, ja toivon että vaikkei tapahtuisikaan, niin rauha säilyisi.

Itseasiassa vähän tässä jo mietin, että viikonloppuna voisi testailla, vaikka se onkin hieman aikaista. Sitten muistin että jo ennen yrittämistä ihmettelin, miksi ihmiset haluaa testata ennen kuin menkat on edes alkanut, kun ei ne testit silloin edes ole niin luotettavia, ja siitähän sen luulisi sitten tietävän, kun menkat ei alakaan. Niin mitä sitä turhaan etukäteen testata. Ja päätin, etten itse ainakaan siihen ryhdy.
Niin no, nyt tiedän. Kun olisihan se kiva tietää jo nyt. Ei tarvitsisi odottaa, eikä tehdä testiä arki aamuna, sillä mitähän sellaisesta päivästäkin töissä tulisi?! No kuitenkin päätin pysyä päätöksessäni, hieman mieheni avustuksella, ja odotan nyt ainakin siihen menkkojen "alkamis" päivään. Josko ne menkat sieltä vielä alkavatkin.

Tähän samaan syssyyn pitää tarttua vähän ikävämpään asiaan. Mulla on pari tuttua, jotka kärsii lapsettomuudesta. Tai itseasiassa enemmänkin kuin vain tuttuja.. Eikä sitä tunnetta ja tilannetta varmaan voi oikein ymmärtää ennen kuin itse joutuu sen kokemaan. Koitan kuitenkin olla rohkaisevana kuuntelijana. Mutta samalla ei sitä lapsettomuutta osaa omalle kohdalleen odottaa. Kyllähän sitä tietää, että se on mahdollista, mutta ei kai niin meille nyt kävisi. Tavallaan en vaan tiedä mitä pitäisi ajatella, vaikka tällä hetkellä luottavaisin mielin ollaankin. Ettei asettaisi raskautumisodotuksia liian korkealle, niin ettei valmiiksi märehtisi mahdollista lapsettomuutta, kun kyllä sitä kerkiää varmasti ajallaankin murehtia. Ja kun tiedän niitäkin, joilla on napannut heti ensimmäisellä kerralla. Haluan osata iloita ja nauttia tästä hetkestä ja jännityksesti, kun vielä yritetään!

Että miten sitä osaisi pitää odotukset realistisina, mutta kuitenkin sopivasti ruusunpunaisina?! Onko ehdotuksia :)

Niin tein tuossa muuten toisenkin päätöksen. Sitten kun raskaus alkaa, niin en aio murehtia ja pelätä siinäkään turhaan, vaan haluan nauttia raskaudesta kaikesta sydämestäni! Saas nähdä miten vaikeaa sen päätöksen pitäminen sitten tulee olemaan.